Luhtavuohennokka, Scutellaria galericulata, on monivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja tavallisesti noin 10-50 cm korkea ruoho. Juurakko on hoikka ja suikertava muodostaen usein tiheitäkin varsiryhmiä. Varsi on lehdekäs ja haaraton tai usein jo tyveltä alkaen haarova. Se on vihreä tai vaihtelevasti punaruskea ja 4-särmäinen sekä särmiä myöten lyhytkarvainen.
Lehdet ovat varrella vastakkain ja ainakin varren alaosassa ristikkäisesti allekkain. Lehtiruoti on yleensä noin 1-4 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Lapa on kapeanpuikea, suippopäinen ja hertta- tai tylppätyvinen. Lehtilaita on iso-, matala- ja tylppähampainen tai vain harvakseen ja epäsäännöllisesti matalanyhäinen. Lavan yläpuoli on vihreä ja useimmiten niukahkosti hyvin lyhytkarvainen. Alapuoli on harmaanvihreä tai toisinaan punaruskeasävytteinen ja erityisesti suonia myöten lyhytkarvainen. Välipinnoilla on yläpuolen kaltainen, hyvin lyhyt ja harva karvoitus. Lehtilapa on tavallisesti noin 1,5-6,5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,7-2 cm leveä.
Kukinto muodostuu allekkaisten, harvanivelvälisten lehtiparien hangoissa olevista kukkapareista, joista alimmat voivat olla jopa varren tai haarojen puoliväliä alempana. Ainakin latvan alapuoliset hankalehdet ovat kukkiaan pitemmät. Kukkaperä on yleensä noin 1-3 mm pitkä ja hyvin lyhytkarvainen. Verhiö on punaruskea tai vihreänkirjava, torvimainen ja selvästi 2-huulinen sekä hyvin lyhytkarvainen tai kaljuhko. Verhiön selkäpuolella on pysty, litteähkö ja pyöreäreunainen lisäkeharjanne, josta suku on saanut tieteellisen nimensä, joka tarkoittaa sarveissuomua, -kilpeä tai -levyä. Verhiön huulet ovat ehyet eli kärkiliuskattomat. Pituutta verhiöllä on useimmiten 3-4 mm.
Teriö on yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään 2-huulinen sekä tavallisesti noin 12-18 mm pitkä. Se on kauttaaltaan tiheästi lyhytkarvainen ja kärkiosastaan päältä ja sivuilta sininen tai sinipunainen sekä alta ja torviosastaan vaaleavärinen tai lähes valkoinen. Torvi on loivasti ylöspäin kaartuva. Ylähuuli on noin 3-4 mm pitkä ja voimakkaan kupera. Ylimpänä on karvainen, kypärämäinen huippu, jossa on nokkamainen kärki. Tieteellinen lajinimi, galericulata, tarkoittaa kypärämäistä päähinettä tai patalakkia ja viittaa teriön ylähuulen lakeen. Nokasta alaspäin ylähuulen sivuilla ovat muusta huulesta ulkonevat, ehyet ja kiertyvät liuskat. Suku on saanut suomalaisen nimensä mitä ilmeisimmin teriön ylähuulen ulkomuodon synnyttämästä mielikuvasta. Alahuuli on alaspäin kääntynyt ja noin 4-5 mm pitkä sekä suunnilleen pituutensa levyinen. Se on laidoiltaan lähes ehyen pyöreämuotoinen. Huulen keskellä on vaaleampi, teriön nieluun johtava kaista ja vaihtelevasti pohjaväriä tummempia pilkkuja. Heteitä on 4 ja kaksi niistä on pitempää ja kaksi lyhyempää. Valkopalhoisista heteistä kaksi ylempää on kiinnittynyt teriön yläosaan ja kaksi alemmaksi jäävää syvemmälle sen torveen. Sikiäin on kehänpäällinen ja sen tyvellä on pallomainen mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen, lyhyesti 2-luottinen ja heteiden väliin ulottuva. Heteet ja emi jäävät piiloon kuperan ylähuulen sisään. Ristikkäisesti 4-lohkoinen hedelmä on noin 2 mm leveä ja sen lohkot ovat kellanruskeat, nystermäiset ja noin 2 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Luhtavuohennokka on Suomessa alkuperäinen laji, jonka esiintymisalue kattaa koko Suomen. Se on lähes kaikkialla sopivilla kasvupaikoilla yleinen tai yleisehkö, mutta Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakunnissa laji on harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä luhtarannat, rantapensaikot ja -kivikot, rehevät korvet, ojan- ja puronvarret sekä kosteat niityt. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Luhtavuohennokka on nimensä mukaisesti sidoksissa riittävään kosteuteen ja veden läheisyyteen. Se suosii pehmeäpohjaisia ja runsaasti ravinteita sisältäviä rantoja, mutta voi kasvaa näennäisesti karummillakin paikoilla, kuten rantakivikossa, kunhan vain juuristo yltää vetiseen pohjaan. Lähilevinnässä suikertava juurakko on merkittävässä osassa. Myös suvullinen lisääntyminen on menestyksekästä. Pölyttäjinä toimivilta pistiäisiltä ja perhosilta vaaditaan kuitenkin taitoa ja sopivaa kokoa, että imukärsä löytää ja yltää ahdasta reittiä mesiäiseen samaan aikaan, kun pää työntää huulta ylöspäin ja kohtaa muuten piilossa pysyttelevät heteet ja emin. Hedelmä kehittyy verhiön sisään samaan aikaan, kun sen huulen kärjet painuvat tiiviisti yhteen. Hedelmän kypsyttyä huulet aukeavat ja ylähuuli irtoaa. Alahuulen päälle jäävät hedelmälohkot lentelevät ympäriinsä tuulen heilutellessa varsikkoa. Vesistön läheisyys mahdollistaa lohkojen kulkeutumisen vettä myöten kauemmaksikin. Luhtavuohennokka on vanha rohdos- ja apteekkikasvi. Sitä on käytetty erityisesti vilustumisen aiheuttamiin vaivoihin, mistä juontaa myös sen ruotsalainen nimi frossört (fross = vilunväristys, horkka). Kasvista valmistettua rohtoa on käytetty myös unettomuuden hoitoon.
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena myös suvun toinen laji, keihäsvuohennokka, S. hastifolia. Sitä tavataan vain aivan eteläisimmissä eliömaakunnissa. Sen lehdet ovat nimen mukaisesti keihästyviset. Kukkaparit ovat tiiviinä ja toispuolisena rykelmänä lähellä varren latvaa. Niiden hankalehdet ovat kukkiaan lyhyemmät.
Scutellaria galericulata – luhtavuohennokka on monivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja tavallisesti noin 10-50 cm korkea ruoho, joka muodostaa suikertavan juurakkonsa avulla kasvullisesti tiheitäkin varsikkoja. Kasvupaikkoina ovat lähinnä luhtarannat, rantapensaikot ja -kivikot, rehevät korvet, ojan- ja puronvarret sekä kosteat niityt. Kuvassa seuralaisena runsas ojapalpakko, Sparganium microcarpum. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuolinen rantakosteikko, 6.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan kukinto muodostuu allekkaisten, harvanivelvälisten lehtiparien hangoissa olevista kukkapareista. ES, Mikkeli, Kenkäveronniemi, Kenkävero, Ukonveden Savilahden rantakivikko, 23.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan lehtihangoissa on vain kaksi kukkaa toisin kuin useimmissa huulikukkaiskasvien heimon suvuissa, joissa lehtihangoissa ja eräillä suvuilla ja lajeilla latvassakin on monikukkaisia, usein pallomaisia valekiehkuroita. Parhaimmillaan luhtavuohennokkakin loihtii isohkoilla teriöillään näyttäviä kukintoja varsinkin monivartisissa kasvustoissa. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuolinen rantakosteikko, 6.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan teriö on pääväriltään sininen tai sinipunainen. Valoisuusolosuhteet vaikuttavat merkittävästi värin näkymiseen ja kokemiseen. Oheinen ja edellinen kuva on kuvattu samalla kasvupaikalla eri päivinä ja värisävy on niissä erilainen. Teriö on yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään kaksihuulinen sekä tavallisesti noin 12-18 mm pitkä. Se on kauttaaltaan tiheästi lyhytkarvainen. Torviosa on loivasti ylöspäin kaartuva ja vaaleavärinen tai lähes valkoinen. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuolinen rantakosteikko, 11.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan teriön ylähuuli on noin 3-4 mm pitkä ja voimakkaan kupera. Ylimpänä on karvainen, kypärämäinen huippu, jossa on nokkamainen kärki. Nokasta alaspäin ylähuulen sivuilla ovat muusta huulesta ulkonevat, ehyet ja kiertyvät liuskat. Ylähuulen ulkomuodosta syntyvä mielikuva lienee johtanut suvun vuohennokka-nimeen . Alahuuli on alaspäin kääntynyt ja noin 4-5 mm pitkä sekä suunnilleen pituutensa levyinen. Se on laidoiltaan lähes pyöreämuotoinen. Huulen keskellä on vaaleampi, teriön nieluun johtava kaista ja vaihtelevasti pohjaväriä tummempia pilkkuja. Heteet ja emi ovat piilossa ylähuulen käänteiden takana. EH, Hämeenlinna, Katinen, Katumajärven länsiranta, uimarannan pohjoispuolinen rantakosteikko, 11.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan kukan verhiö on punaruskea tai vihreänkirjava, torvimainen ja kaksihuulinen sekä lyhytkarvainen tai kaljuhko. Verhiön selkäpuolella on pysty, litteähkö ja pyöreäreunainen lisäkeharjanne. Verhiön huulet ovat ehyet eli kärkiliuskattomat. Pituutta verhiöllä on tavallisesti 3-4 mm. U, Pyhtää, Ahvenkoski, Ahvenkosken vähävetinen luonnonuoma Pietarintien ja padon välillä, Pyhtään ja Loviisan rajalinjalla, 6.8.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokalla on kaksi ylähuulen kärkiosaan ulottuvaa ja teriön yläosaan kiinnittynyttä hedettä sekä kaksi alempaa, teriön torveen kiinnittynyttä hedettä, jotka normaalisti ovat piilossa teriön ja sen ylähuulen sisällä. Kuvassa valkopalhoiset heteet on pullautettu huulen sisältä näkyville. Heteiden mittainen emin vartalo on edelleen jäänyt piiloon huulen sisälle. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven lounaispuolen rantaluhta lintutornin kohdalla, luonnonsuojelualue, 4.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan hedelmä kehittyy verhiön sisään samaan aikaan, kun sen huulen kärjet painuvat tiiviisti yhteen. Verhiö näyttää tässä vaiheessa erikoiselta, kun sen selässä oleva, entisestään pönäköitynyt lisäke saa kokonaisuuden näyttämään V-kirjaimen muotoiselta. Kun neliosaisen hedelmän noin 2 mm pitkät lohkot ovat kypsyneet, verhiön huulet aukeavat (kuvassa toinen keskellä olevista verhiöistä). Sitten ylähuuli yleensä irtoaa kokonaan ja tuuli voi ravistella hedelmälohkot ympäristöön. V, Lohja, Lohjanjärven itäranta, Haikari, Haikarinniemen pää, 3.8.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan alimmat kukkaparit voivat olla varren tai haarojen puoliväliä alempana. Ainakin latvan alapuoliset hankalehdet ovat kukkiaan pitemmät. Varren tyviosassa ja usein ylempänäkin vastakkaiset lehtiparit ovat ristikkäisesti allekkain. EH, Hämeenlinna, Sairio, Vanajaveden koillisranta rautatiesillan kaakkoispuolella, pitkospuisen rantapolun varsi, 27.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan lehtiparit voivat olla pitkältä matkaa myös samansuuntaiset. Lehtiruoti on lyhyt, yleensä vain noin 1-4 mm pitkä. ES, Mikkeli, Kenkäveronniemi, Kenkävero, Ukonveden Savilahden rantakivikko, 23.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan lehtilapa on kapeanpuikea, suippopäinen ja hertta- tai tylppätyvinen. Se on tavallisesti noin 1,5-6,5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,7-2 cm leveä. Lehtilaita on iso-, matala- ja tylppähampainen tai vain harvakseen ja epäsäännöllisesti matalanyhäinen. Lavan yläpuoli on vihreä ja useimmiten niukahkosti hyvin lyhytkarvainen. U, Pyhtää, Ahvenkoski, Ahvenkosken vähävetinen luonnonuoma Pietarintien ja padon välillä, Pyhtään ja Loviisan rajalinjalla, 6.8.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan lehtilapa on alapuolelta harmaanvihreä tai toisinaan punaruskeasävytteinen ja erityisesti suonia myöten lyhytkarvainen. Välipinnoilla on yläpuolen kaltainen, hyvin lyhyt ja harva karvoitus. Varsi on nelisärmäinen ja särmiä myöten lyhytkarvainen. U, Pyhtää, Ahvenkoski, Ahvenkosken vähävetinen luonnonuoma Pietarintien ja padon välillä, Pyhtään ja Loviisan rajalinjalla, 6.8.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scutellaria galericulata – luhtavuohennokan varret haarovat usein tyveltä alkaen. Laji ei kaihda hyvin isokivistäkään kasvupaikkaa, kunhan vain juuristo pääsee suikertamaan veden äärelle. U, Pyhtää, Ahvenkoski, Ahvenkosken vähävetinen luonnonuoma Pietarintien ja padon välillä, Pyhtään ja Loviisan rajalinjalla, 6.8.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 