- Scutellaria hastifolia L. – keihäsvuohennokka
- Scutellaria L. – vuohennokat
- Lamiaceae – huulikukkaiskasvit
Keihäsvuohennokka, Scutellaria hastifolia, on monivuotinen, pysty tai tyveltä koheneva ja tavallisesti noin 10-40 cm korkea ruoho. Juurakko on hoikka, suikertava ja haarova muodostaen usein tiheitäkin varsiryhmiä. Varsi on lehdekäs ja haaraton tai usein jo tyveltä alkaen haarova. Se on vihreä tai vaihtelevasti punaruskea ja 4-särmäinen sekä särmiä myöten hyvin lyhytkarvainen.
Lehdet ovat varrella vastakkain ja ainakin varren alaosassa ristikkäisesti allekkain. Lehtiruoti on alimmilla lehdillä enintään noin 10 mm ja muilla lehdillä yleensä noin 1-4 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Alimpien lehtien lapa on useimmiten puikea, kolmiomainen tai munuaismainen ja muilla lehdillä puikeansuikea tai kapean kolmiomainen. Kärki on suippo, tylppä tai pyöreä ja tyvi ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta nimen mukaisesti keihästyvinen eli tyven sivuilla on pieni liuskapari. Lehtilaita on muuten yleensä ehyt tai tyviliuskaparin edessä on enintään muutama tylppä hammas. Harvemmin lehdissä on hyvin matalaa ja epäsäännöllistä nyhälaitaisuutta. Lavan yläpuoli on vihreä ja vaihtelevasti lyhytkarvainen. Alapuoli on vihreä tai harmaanvihreä ja usein lähes kalju tai erityisesti suonia myöten lyhytkarvainen. Lehtilapa on tavallisesti noin 1-3,5 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,5 cm leveä.
Kukinto muodostuu varren ja haarojen latvaosan allekkaisten, lyhytnivelvälisten lehtiparien hangoissa olevista kukkapareista, jotka muodostavat yleensä tiiviin ja toispuolisen kukkarykelmän. Kukkien hankalehdet ovat kukkiaan lyhyemmät. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä ja hyvin lyhytkarvainen. Verhiö on punaruskea tai vihreänkirjava, torvimainen ja selvästi 2-huulinen sekä lyhyesti nystykarvainen. Verhiön selkäpuolella on pysty, litteähkö ja pyöreäreunainen lisäkeharjanne, josta suku on saanut tieteellisen nimensä, joka tarkoittaa sarveissuomua, -kilpeä tai -levyä. Verhiön huulet ovat ehyet eli kärkiliuskattomat. Pituutta verhiöllä on noin 3-4 mm.
Teriö on yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään 2-huulinen sekä tavallisesti noin 15-20 mm pitkä. Se on kauttaaltaan tiheästi ja lyhyesti nystykarvainen sekä sininen tai sinipunainen. Torvi on loivasti ylöspäin kaartuva. Ylähuuli on kokonaisuudessaan noin 3-4 mm pitkä ja voimakkaan kupera. Ylimpänä on karvainen, kypärämäinen huippu, jossa on lippamainen nokka ja sivuilla muusta huulesta ulkonevat, ehyet ja kiertyvät liuskat. Suku on saanut suomalaisen nimensä mitä ilmeisimmin teriön ylähuulen ulkomuodon synnyttämästä mielikuvasta. Alahuuli on alaspäin kääntynyt ja noin 4-5 mm pitkä sekä yleensä pituuttaan vähän leveämpi. Se on laidoiltaan lähes ehyen pyöreämuotoinen ja reunoiltaan jossain määrin aaltoileva. Alahuuli on lähes tasavärinen tai sen keskellä on vaaleampia, teriön nieluun johtavia alueita. Heteitä on 4 ja kaksi niistä on pitempää ja kaksi lyhyempää. Valkopalhoisista heteistä kaksi ylempää on kiinnittynyt teriön yläosaan ja kaksi alemmaksi jäävää syvemmälle sen torveen. Sikiäin on kehänpäällinen ja sen tyvellä on isohko mesiäinen. Emi on 1-vartaloinen, lyhyesti 2-luottinen ja heteiden väliin ulottuva. Heteet ja emi jäävät muuten piiloon kuperan ylähuulen sisään, mutta kahden pisimmälle yltävän heteen ponnet näkyvät yleensä ylähuulen nokan alta. Ristikkäisesti 4-lohkoinen hedelmä on noin 2 mm leveä ja sen kartiomaiset lohkot ovat kellanruskeat, nystermäiset ja noin 2 mm pitkät. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuoliskolta elokuulle.
Keihäsvuohennokka on Suomessa alkuperäinen laji, jonka esiintymisalue rajoittuu eteläisimpiin eliömaakuntiin. Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa se on yleisehkö sekä Uudenmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakunnissa harvinainen. Lisäksi Satakunnasta, Eurajoen Luvialta laji on löydetty 1980-luvun alkupuolella niukkana Säpin majakkasaarelta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä saariston ja rannikon niityt, mäenrinteet, rantametsät ja -kallioalueet sekä kivikkorannat ja rakkolevävallit. Muissa Pohjoismaissa keihäsvuohennokka kasvaa Ruotsissa ja Tanskassa.
Vaikka keihäsvuohennokka kasvaa rannikon läheisyydessä ja saaristossa, sen kasvupaikat ovat yleensä kuivat toisin kuin laaja-alaisella ja runsaammalla sisarlajilla, luhtavuohennokalla, S. galericulata, joka jo nimensäkin mukaan on märkien paikkojen kasvi. Suikertavan ja haarovan juurakon mahdollistaman kasvullisen levittäytymisen lisäksi keihäsvuohennokan suvullinen lisääntyminen on menestyksekästä. Pölyttäjinä toimivilta pistiäisiltä ja perhosilta vaaditaan kuitenkin taitoa ja sopivaa kokoa, että imukärsä löytää ja yltää ahdasta reittiä mesiäiseen samaan aikaan, kun pää työntää huulta ylöspäin ja kohtaa lähes kokonaan piilossa pysyttelevät heteet ja emin. Hedelmä kehittyy verhiön sisään samaan aikaan, kun sen huulen kärjet painuvat tiiviisti yhteen. Hedelmän kypsyttyä huulet aukeavat ja ylähuuli irtoaa. Alahuulen päälle jäävät hedelmälohkot varisevat lähistölle tuulen heilutellessa varsikkoa. Molemmat vuohennokkalajit ovat vanhoja rohdoskasveja, joita on käytetty erityisesti vilustumisen aiheuttamiin vaivoihin, mistä juontavat myös ruotsalaiset nimet frossört ja toppfrossört (fross = vilunväristys, horkka).
Luhtavuohennokan lehdet ovat hertta- tai tylppätyvisiä. Kukkaparit ovat allekkaisten, harvanivelvälisten lehtiparien hangoissa, eivät keihäsvuohennokan tavoin tiiviinä ja toispuolisena rykelmänä varren latvassa. Lisäksi luhtavuohennokalla ainakin latvan alapuoliset hankalehdet ovat kukkiaan pitemmät.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle keihäsvuohennokan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Scutellaria hastifolia – keihäsvuohennokka on Suomessa alkuperäinen laji, jonka esiintymisalue rajoittuu eteläisimpiin eliömaakuntiin, mutta yleisempi se on vain Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä saariston ja rannikon niityt, mäenrinteet, rantametsät ja -kallioalueet sekä kivikkorannat ja rakkolevävallit A, Eckerö, Skag, Kråkskärin länsilaita, tasainen rantakallioalue Skagvägenin pikkutien päässä, 21.6.2023. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scutellaria hastifolia – keihäsvuohennokka kasvaa yleensä rannikko- ja saaristoalueilla, mutta viihtyy kuivilla paikoilla toisin kuin yleisempi luhtavuohennokka, S. galericulata, joka on sidoksissa kasvupohjansa vetisyyteen. Keihäsvuohennokan juuristo on hoikka, suikertava ja haarova muodostaen usein tiheitäkin varsiryhmiä. Varret ovat haarattomia tai jo tyveltä alkaen haarovia. 21.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scutellaria hastifolia – keihäsvuohennokan kukat ovat pareittain latva-alueen lehtien eli tukilehtien hangoissa ja ovat niitä pitempiä. Kukan verhiö on torvimainen, kaksihuulinen ja lyhyesti nystykarvainen. Sen selkäpuolella on pysty, litteähkö lisäkeharjanne, ja huulet ovat ehyet eli kärkiliuskattomat. Pituutta verhiöllä on noin 3-4 mm. Teriö on yhdislehtinen, pitkätorvinen ja päästään kaksihuulinen sekä tavallisesti noin 15-20 mm pitkä. Se on kauttaaltaan tiheästi ja lyhyesti nystykarvainen sekä sininen tai sinipunainen. Torvi on loivasti ylöspäin kaartuva. 21.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Scutellaria hastifolia – keihäsvuohennokan teriön ylähuuli on kokonaisuudessaan noin 3-4 mm pitkä ja voimakkaan kupera. Ylimpänä on karvainen, kypärämäinen huippu, jossa on lippamainen nokka ja sivuilla muusta huulesta ulkonevat, ehyet ja kiertyvät liuskat. Suoraan edestä kohti torven nielua katsottaessa kukan heteistä ja emistä ei näy häivähdystäkään. 21.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 