- Silene acaulis (L.) Jacq. – tunturikohokki
- Silene L. – kohokit
- Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Tunturikohokki, Silene acaulis, on monivuotinen, pitkäikäinen ja patjamaisesti mätästävä ruoho. Mättäät laajenevat enimmillään noin 50 cm läpimitaltaan oleviksi, pyöreähköiksi tai soikeiksi kasvustoiksi, joiden kokonaiskorkeus on noin 5 cm. Mättäiden keskustassa on tanakka ja pysty paalujuuri. Mättään pohjalla olevat vanhat, rennot varret haarovat moninkertaisesti ja juurtuvat kasvualustaan sitoen mättään tiiviisti paikalleen. Edellisen kasvukauden lehdet pysyvät kuihtuneina varsissa pitkään. Vanhoista varsihaaroista kasvavat uudet versot ovat noin 2-4 cm pitkiä ja kaljuvartisia. Versoissa on tiheästi ryhmittyneitä lehtipareja vuorotellen ristikkäin 4-6. Lehdet ovat ruodittomat, neulasmaiset tai kapean kielimäiset ja yleensä noin 5-10 mm pitkät sekä noin 1-1,5 mm leveät. Ne ovat ainakin tyviosasta mutta usein koko pituudeltaankin ripsireunaiset ja muuten kaljut.
Vanhoista haaroista versovat varret ovat aina yksikukkaisia. Kukat ovat 5-lukuisia, pystyjä ja kaksineuvoisia tai emikukkia, joissa heteet ovat kehittymättömiä. Kukkaperä on hyvin ohut, kalju, ja sen pituus vaihtelee yleensä välillä 5-20 mm. Kukkaperässä on yksi vastakkainen pari kukintolehtiä. Ne ovat yleensä noin 3-5 mm pitkiä ja noin 0,5-1 mm leveitä. Yhdislehtinen verhiö on kapean kellomainen, noin 6-7 mm pitkä ja noin 3-3,5 mm leveä. Se on vihreä tai usein ainakin osittain sinipunainen ja pinnaltaan kalju. Pelkissä emikukissa verhiö on vähän pienempi, noin 5-5,5 mm pitkä ja noin 2,5-2,8 mm leveä. Verhiön kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, ja niiden osuus koko pituudesta on noin 1-1,5 mm.
Teriö on vaaleanpunainen, vaalean sinipunainen tai harvoin valkoinen. Se on kaksineuvoisilla kukilla tavallisesti noin 10-15 mm leveä ja yksineuvoisilla emikukilla noin 5-10 mm leveä. Terälehdet ovat kapean vastapuikeat, lantto- tai lovikärkiset ja kapenevaksi tyviosaksi eli kynneksi suippenevat. Ne ovat kaksineuvoisissa kukissa yleensä noin 10-12 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 2-3,5 mm leveät. Sivulle taittuva kärkiosa on noin 4-6 mm pitkä. Emikukissa terälehdet ovat pienempiä, noin 7-9 mm pitkiä, ja niiden sivulle taittuva kärkiosa on noin 2-4 mm pitkä. Terälehdissä on nielun suulla vähäinen, kaksiliuskainen ja noin 0,5-1 mm pitkä lisäteriö.
Heteitä on 10, joista yleensä puolet nousee ensin kukasta ulkoneviksi ja vasta vähän myöhemmin loput. Näin siitepölyn tuotanto voi jatkua pitempään. Ponnet ovat vaaleankeltaiset. Emin vartaloita ja karvaisia, siirottavia luotteja on 3. Hedelmä on lieriömäinen, tavallisesti noin 8-12 mm pitkä ja noin 3,5-4 mm paksu kota, joka on noin 1,5-2 kertaa verhiön mittainen. Kota avautuu 6-liuskaisesti. Liuskat kääntyvät voimakkaasti sivulle. Siemenet ovat munuaismaisia, hienonystermäisiä, tummia ja kooltaan noin 1 x 1 mm. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.
Tunturikohokki on alkuperäinen laji Suomessa, ja sitä esiintyy yleisehkönä Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin sekä harvinaisena Sompion Lapin eliömaakunnissa. Laji on kalkinsuosija ja kasvaa tuntureiden kallioisilla paljakkarinteillä, lumenviipymäpaikoilla sekä hiekkaisilla ja soraisilla puron-, joen- ja järvenrannoilla. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokitukseen on vaikuttanut erityisesti yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen. Tulevaisuuden uhkatekijänä nähdään ilmastonmuutos. Muissa Pohjoismaissa tunturikohokkia esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa sekä arktisilla saarilla, Norjan Huippuvuorilla, Karhusaarella ja Jan Mayenilla sekä Tanskan Färsaarilla.
Tunturikohokki on sopeutunut kasvamaan äärevissä olosuhteissa. Matala ja hyvin tiivis kasvutapa kerää kaiken saatavissa olevan auringonvalon mutta suojaa samalla auringon ja tuulen kuivattavalta vaikutukselta. Yhden pääjuuren ympärille levittäytyvä kasvustopatja kasvaa hitaasti ulkoreunoiltaan ja voi saavuttaa useamman vuosikymmenen iän. Pienet kukat kukkivat tiiviisti vierekkäin kymmenien ja satojen kukkien ryhminä, mikä tekee niistä hyvin näyttäviä. Laji tarvitsee siementuotantoa varten ristipölytyksen, ja runsaasti mettä tuottava kukkameri onkin erityisesti kimalaisille ja perhosille tuottoisa apaja.
Tunturikohokkia ei sekoita sukunsa eikä kyllä heimonsakaan muihin lajeihin, niin omintakeisen näköinen se on. Eniten sitä muistuttava laji onkin kokonaan toisesta heimosta, rikkokasveista. Sinirikolla, Saxifraga oppositifolia¸ on hyvin samankaltainen, matalan patjamainen kasvutapa. Kukintovarsien korkeus, tiheys ja teriön koko sekä värikin ovat pitkälle yhtenevät. Helpoiten ja nopeimmin havaittava ero löytyy lehdistä. Kun ne tunturikohokilla ovat lähinnä neulasmaiset, sinirikon lehdet ovat pitkulaiset tai hieman kapean vastapuikeat.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tunturikohokin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Silene acaulis – tunturikohokin muodostaa tiiviitä, pyöreitä tai soikeita kasvustomättäitä, jotka ovat noin 5 cm korkeita ja yleensä enimmillään noin 50 cm läpimitaltaan. Koko komeus on yhtä ja samaa yksilöä, jolla on keskellä vankka pääjuuri. Lisäksi laajeneva kasvusto juurtuu alustaansa vanhoista, haarovista varsistaan. Yksilöt voivat saavuttaa useamman vuosikymmenen iän. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounaisrinne, valu- ja tihkuvesien kostuttama avokallioalue retkeilykeskuksen kohdalla, 625 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin vanhoihin varsiin kasvaa vuosittain uusi, noin 2-4 cm pitkä verso. Versot ovat yksikukkaisia. Kukan teriö on väriltään useimmiten vaaleanpunainen tai vaalean sinipunainen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinne, tunturipaljakka, 745 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin kaksineuvoisten kukkien teriö on läpimitaltaan tavallisesti noin 10-15 mm. Terälehtiä on viisi, ja ne ovat kapean vastapuikeat, yleensä noin 9-12 mm pitkät ja kärkiosastaan noin 2-3 mm leveät. Kukissa kehittyvät ensin heteet ja vasta niiden kuihtuessa emit. Tämä estää tehokkaasti lajille hyödyttömän itsepölytyksen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinne n. 30 m lounaisen pahtaseinämän reunasta itään, tunturipaljakka, 735 m mpy, 5.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin teriö on yksineuvoisilla emikukilla noin 5-10 mm leveä, ja terälehdet ovat noin 7-9 mm pitkät. Lajin teriössä on suvun vallitsevan rakennepiirteen mukaisesti nielun suulla myös lisäteriö. Se on kuitenkin tunturikohokilla vähäinen, kaksiliuskainen ja noin 0,5-1 mm pitkä. Kuvassa lisäteriö näkyy nielun suulla olevina, vaaleampina pyörylöinä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lounaisrinne, valu- ja tihkuvesien kostuttama avokallioalue retkeilykeskuksen kohdalla, 625 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin terälehdet ovat lantto- tai lovikärkiset. Heteet kehittyvät yleensä kahdessa erässä. Ensin viisi hedettä nousee esiin, ja kun niiden ponnet alkavat ränsistyä, nousevat loput viisi, Näin pölytys voi jatkua pitempään. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan lakialuepaljakka, 1 015 m mpy, 17.7.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokki voi toisinaan olla myös täysin valkokukkainen. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kivikkoinen koillisrinne Saanajärven yläpuolella, tunturipaljakka, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin kuvassa oleva valkokukkainen mätäs on pelkästään emikukkainen. Emin luotit ovat kukan kokoon nähden pitkät, siirottavat ja karvaiset. Lajin kolmivartaloisesta ja -luottisesta ”säännöstä” poiketen ylimmässä kukassa vartaloita ja luotteja onkin neljä. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan jyrkkä, kivikkoinen koillisrinne Saanajärven yläpuolella, tunturipaljakka, 735 m mpy, 6.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin kota on lieriömäinen, tavallisesti noin 8-12 mm pitkä ja noin 3,5-4 mm paksu. Se on noin puolestatoista kahteen kertaa verhiön mittainen ja päästään kuusiliuskaisesti avautuva. Liuskat kaartuvat jyrkästi sivulle. Kuvan avautuneet kodat ovat edelliseltä kasvukaudelta. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinne, tunturipaljakka, 745 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokin uusissa versoissa on tiheästi vastakkain ja ristikkäin neljästä kuuteen lehtiparia. Lehdet ovat ruodittomat, neulasmaiset tai kapean kielimäiset ja yleensä noin 5-10 mm pitkät sekä noin 1-1,5 mm leveät. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinne, tunturipaljakka, 745 m mpy, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene acaulis – tunturikohokki on alkuperäinen laji Suomessa, ja sitä esiintyy yleisehkönä Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin sekä harvinaisena Sompion Lapin eliömaakunnissa. Laji on kalkinsuosija ja kasvaa tuntureiden kallioisilla paljakkarinteillä, lumenviipymäpaikoilla sekä hiekkaisilla ja soraisilla puron-, joen- ja järvenrannoilla. Se on uhanalaisuusluokituksessa todettu silmälläpidettäväksi (NT) lajiksi. Luokitukseen on vaikuttanut erityisesti yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen. Kuvassa tunturikohokin elintilaa jakaa ja rajaa mm. pohjanvariksenmarja, Empetrum nigrum subsp. hermaphroditum. EnL, Enontekiö, Kilpisjärvi, Saanan luoteisrinne, 745 m mpy, tunturipaljakka, 5.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 