- Spergula morisonii Boreau – kalliohatikka
- Spergula L. – hatikat
- Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Kalliohatikka, Spergula morisonii, on yksivuotinen, yleensä ylitalvinen ja tavallisesti noin 5-30 cm korkea ruoho, jonka pääjuuri on useimmiten pysty ja hoikka. Koko kasvi on kalju, tai varret haaroineen ja lehdet ovat vaihtelevasti lyhyen hapsikarvaiset. Nystykarvat puuttuvat. Yksilöissä on tavallisesti 1-10 pystyä tai kohenevaa vartta, jotka ovat niukkahaaraisia tai latvakukintoon saakka haarattomia. Varret ovat liereät, vihreäsävyiset tai vaihtelevasti punaruskeahkot, ja latvakukinnon alapuolinen nivelväli on tavallisesti 2-3 kertaa alempien nivelvälien pituinen.
Lehdet ovat nivelissä vastakkain ristikkäisesti niin, että niistä yleensä muodostuu runsas lehtikiehkura, jossa joukossa on myös lyhythaaroja, joiden nivelvälit ovat erittäin lyhyet. Lyhythaarojen lehdet jäävät yleensä näennäisen säteittäisiksi, ja haarat harvemmin kehittyvät pitemmiksi. Nivelten lehtikokonaisuuden tyvellä ovat erilliset, kalvomaiset ja kolmiomaiset tai lähes puolipyöreät korvakkeet, jotka ovat noin 1-2 mm pitkät ja tyveltään suunnilleen pituutensa levyiset. Lehdet ovat tasasoukan rihmamaiset, alta kouruttomat, tylppä- tai lyhyen suippopäiset ja vihreät. Ne ovat tavallisesti noin 5-20(-40) mm pitkät ja noin 0,3-0,8 mm leveät sekä ehkä varren alimpia niveliä lukuun ottamatta selvästi nivelvälejä lyhyemmät.
Kukinto on varsien ja haarojen kärkiosassa ja se on lähinnä harsuhko, epätäydellinen kerrannaissarja. Kukinnon ja kukkien tukilehdet ovat leveän kalvolaitaiset tai kokonaan kalvomaiset, puikean kolmiomaiset ja noin 1-1,5 mm pitkät sekä jonkin verran pituuttaan kapeammat. Kukkaperä on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja kalju tai lyhyen hapsikarvainen. Se kasvaa hedelmävaiheessa noin 10-20 mm pitkäksi ja kääntyy aika usein alaspäin. Verholehtiä on 5, ja ne ovat erilliset, puikeat, suippokärkiset ja vihreäsävyiset, punaruskehtavat tai sinipunertavat sekä valkoisen kalvolaitaiset. Pituutta niillä on yleensä noin 2,5-4 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm. Hedelmävaiheessa ne kasvavat noin 5-6 mm pitkiksi ja noin 2,5-3 mm leveiksi.
Teriö on valkoinen ja läpimitaltaan yleensä noin 5-8 mm. Terälehtiä on 5, ja ne ovat puikeat, ehyet, suippo- tai tylppäkärkiset ja tyveltään jyrkästi kapenevat. Ne ovat tavallisesti noin 2,5-4 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2,5 mm leveät sekä suunnilleen verholehtien kanssa samanpituiset. Heteitä on useimmiten 10, ja niiden palhot ovat valkoiset ja ponnet keltaiset. Sikiäin on kehänpäällinen, munamainen tai lähes pallomainen ja vihreäsävyinen. Sen kärjessä olevia emin vartaloita ja luotteja on 5. Hedelmä on munanmuotoinen tai lähes pallomainen, yleensä noin 4,5-6,5 mm pitkä ja noin 3,5-5 mm paksu, vihreäsävyinen kota, joka tavallisesti yltää hieman verholehtien yläpuolelle. Kota avautuu 5-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreän linssimäiset, siipipalteiset, ruskeat ja läpimitaltaan palteen kanssa noin 1,2-1,6 mm sekä ilman palletta noin 1-1,2 mm. Palle on kalvomainen ja uurteinen. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu, mutta suotuisissa sääolosuhteissa kukinta voi jatkua huomattavasti pitempäänkin.
Kalliohatikka on Suomessa alkuperäinen, ja sen esiintymisalueen koillisraja kulkee Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Yleinen se on Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Satakunnan eliömaakunnissa ja harvinainen muulla esiintymisalueellaan. Kasvupaikkoina ovat suomalaisen nimenkin mukaisesti kuivat, ohuthumuksiset jäkäläkalliot mutta myös hiekkakankaiden paljaat hiekkalaikut, soranottoalueet ja jossain määrin myös tienpientareet. Muissa Pohjoismaissa kalliohatikka kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kalliohatikan siemenet itävät yleensä jo loppukesällä ja kehittyvät ruusukkeiksi, jotka talvehtivat. Keväällä ruusukkeisiin kasvavat kukintovarret. Kallioalueet ja hiekkapinnat ovat ääreviä kasvupaikkoja, joita koettelevat kevään ja kesän kuivuuskaudet sekä talven kovat pakkasjaksot. Ne voivat aiheuttaa hyvinkin suuria vaihteluita yksilömääriin. Yhden vuoden keväinen ja alkukesäinen varsikkotungos voi vaihtua toisen vuoden autiuteen, jossa kalliohatikoita ei meinaa etsimälläkään löytää. Lajin kuvaaminen kukkivana on usein haastavaa vaatien oikeaa ajoitusta. Varhemmin aamupäivällä ja myöhemmin iltapäivällä runsaassakin kasvustossa näyttää olevan vain nuppuja ja eri kehitysvaiheissa olevia kotia, vaikka aurinko paistaisi pilvettömältä taivaalta.
Suomessa kasvaa muinaistulokkaana suvun toinenkin laji, peltohatikka, S. arvensis, jonka alalaji pohjanpeltohatikka, subsp sativa, on yleinen suurimmassa osassa Suomea. Toisin kuin kalliohatikalla, sen varret ja lehdet ovat tahmean nystykarvaiset ja kukinnon alapuolinen nivelväli on suunnilleen samanpituinen kuin muutkin nivelvälit. Kuten nimistäkin voi päätellä, myös kasvupaikkavaatimukset ovat suurelta osin erilaiset. Peltohatikka on peltojen ja muiden viljelysten rikka sekä mm. joutomaiden, pihojen ja uudisnurmikoiden laji.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kalliohatikan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Spergula morisonii – kalliohatikka on yksivuotinen, yleensä ylitalvinen ja tavallisesti noin 5-30 cm korkea ruoho, jonka yksilöissä on tavallisesti yhdestä kymmeneen pystyä tai kohenevaa vartta, jotka ovat niukkahaaraisia tai latvakukintoon saakka haarattomia. U, Helsinki, Pihlajamäki, Rapakiventien varrella olevan, korkean, jyrkkärinteisen hiidenkirnukallion lounainen avokalliorinne, 1.6.2025. Ellei toisin mainita, kuvat ovat tältä samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan kukinto on varsien ja haarojen kärkiosassa ja se on lähinnä harsuhko, epätäydellinen kerrannaissarja. 1.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan kukkaperä on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä. Se kasvaa hedelmävaiheessa noin 10-20 mm pitkäksi ja kääntyy aika usein alaspäin. 1.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan teriö on valkoinen ja läpimitaltaan yleensä noin 5-8 mm. Terälehtiä on viisi, ja ne ovat puikeat, ehyet, suippo- tai tylppäkärkiset ja tyveltään jyrkästi kapenevat. Ne ovat suunnilleen verholehtien kanssa samanpituiset. 1.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan terälehdet ovat tavallisesti noin 2,5-4 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-2,5 mm leveät. Kukissa on useimmiten kymmenen hedettä, joiden palhot ovat valkoiset ja ponnet keltaiset. Sikiäin on kehänpäällinen, munamainen tai lähes pallomainen ja vihreäsävyinen. Sen kärjessä olevia emin vartaloita ja luotteja on viisi. 1.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan kukassa on viisi verholehteä, jotka ovat erilliset, puikeat, suippokärkiset ja vihreäsävyiset, punaruskehtavat tai sinipunertavat sekä valkoisen kalvolaitaiset. Pituutta niillä on yleensä noin 2,5-4 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 1,5-2 mm. Kukinnon ja kukkien tukilehdet ovat leveän kalvolaitaiset tai kokonaan kalvomaiset, puikean kolmiomaiset ja noin 1-1,5 mm pitkät sekä jonkin verran pituuttaan kapeammat. 1.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan verholehdet kasvavat hedelmävaiheessa noin 5-6 mm pitkiksi ja noin 2,5-3 mm leveiksi. Hedelmä on munanmuotoinen tai lähes pallomainen, yleensä noin 4,5-6,5 mm pitkä ja noin 3,5-5 mm paksu, vihreäsävyinen kota, joka tavallisesti yltää hieman verholehtien yläpuolelle. U, Vantaa, Rajakylä, Pallotien länsipuolella oleva, laaja avokallioalue hyvin lähellä Helsingin rajaa, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan kota avautuu viisiliuskaisesti. Kodat ovat täynnä litteitä siemeniä. U, Vantaa, Rajakylä, Pallotien länsipuolella oleva, laaja avokallioalue hyvin lähellä Helsingin rajaa, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan siemenet ovat pyöreän linssimäiset, siipipalteiset, ruskeat ja läpimitaltaan palteen kanssa noin 1,2-1,6 mm sekä ilman palletta noin 1-1,2 mm. Palle on kalvomainen ja uurteinen. U, Vantaa, Rajakylä, Pallotien länsipuolella oleva, laaja avokallioalue hyvin lähellä Helsingin rajaa, 31.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikan lehdet ovat tasasoukan rihmamaiset, tylppä- tai lyhyen suippopäiset ja vihreät. Ne ovat tavallisesti noin 5-20(-40) mm pitkät ja noin 0,3-0,8 mm leveät. Varret haaroineen ja lehdet ovat kaljut tai vaihtelevasti lyhyen hapsikarvaiset. Nystykarvoja ei ole toisin kuin runsaasta nystykarvoituksesta tahmealla pohjanpeltohatikalla, S. arvensis subsp. sativa. U, Vantaa, Rajakylä, Pallotien länsipuolella oleva, laaja avokallioalue hyvin lähellä Helsingin rajaa, 20.5.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Spergula morisonii – kalliohatikka on Suomessa alkuperäinen, ja sen esiintymisalueen koillisraja kulkee Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Hämeen ja Keski-Pohjanmaan eliömaakunnissa. Yleinen se on Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Karjalan ja Satakunnan eliömaakunnissa ja harvinainen muulla esiintymisalueellaan. Kasvupaikkoina ovat suomalaisen nimenkin mukaisesti kuivat, ohuthumuksiset jäkäläkalliot mutta myös hiekkakankaiden paljaat hiekkalaikut, soranottoalueet ja jossain määrin myös tienpientareet. 1.6.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 