- Tripleurospermum inodorum (L.) Sch. Bip. – peltosaunio, (saunakukka)
- Tripleurospermum Sch. Bip. – (silmä)sauniot
- Asteraceae – asterikasvit
Peltosaunio, Tripleurospermum inodorum, on yksivuotinen tai ylitalvinen, pysty ja yksi- tai monivartinen sekä yleensä kalju ruoho, joka on tavallisesti noin 20-80 cm korkea. Pääjuuri on lyhyehkö ja hyvin monihaarainen. Varsi on yläosastaan ja toisinaan alempaakin toistamiseen haarova, matalasärmäinen sekä vihreä tai tyviosastaan punaruskea.
Varsilehdet ovat kierteisesti. Aluslehdet ja alimmat varsilehdet ovat ruodilliset ja ylemmät lehdet ruodittomat. Ruoti on yleensä noin 2-5 cm pitkä ja reunoiltaan harvakseen pitkähampainen. Aluslehtien lapa on ulkokehältään soikeahko ja 2-3 kertaa kapealiuskainen. Se on tavallisesti noin 3-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveä. Ylempien lehtien lapa on ulkokehältään soikeahko tai pitkänpyöreä ja aluslehtien tavoin liuskoittunut sekä yleensä noin 2-8 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 cm leveä. Uloimmat liuskat ovat litteät tai liereät, tasasoukat, otakärkiset ja useimmiten noin 2-20 mm pitkät ja noin 0,2-0,5 mm leveät.
Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat varren ja sen haarojen kärjessä yksittäin. Kukintomykeröitä on vartta kohti yleensä 5-30, mutta tyveltä alkaen haarovissa yksilöissä mykerömäärä voi nousta huomattavasti suuremmaksikin. Mykeröt ovat varsissa ja haaroissa harvana, huiskilomaisena ryhmänä. Mykerön alimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ovat useimmiten 3-4 tiiviinä rivinä. Nuppuvaiheessa ne ovat suojuksena eli kehtona varsinaisen kukinnon ympärillä. Kehtosuomut ovat tiiviisti toisiaan vasten painautuneet ja lomittuneet. Ne ovat eripituiset, lähinnä kapean kolmiomaiset tai kielimäiset ja vihreät tai kellanvihreät. Uloimmat suomut ovat hyvin kapeasti ja sisemmät kärjestään leveämmin vaaleanruskean tai lähes valkoisen kalvolaitaiset. Kehtosuomut ovat tavallisesti noin 4-6 mm pitkät ja tyven leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät.
Kukintomykerö on kokonaisuudessaan tavallisesti noin 25-45 mm leveä. Siinä on kahdenlaisia kukkia. Uloimpina laitakukkina on tavallisesti noin 15-25 kielikukkaa, jotka ovat yksineuvoisia emikukkia. Niiden teriön tyvi on noin 1 mm pitkä. Kielimäinen kärkiosa on valkoinen, tasasoukan suikea ja yleensä noin 8-15 mm pitkä sekä noin 2-4 mm leveä ja kärjestään pienihampainen. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia ja keltaisia kehräkukkia, joita on satoja. Niiden tyviosa on noin 1mm pitkä ja kärkiosa noin 1,3-1,5 mm pitkä sekä päästään 5-liuskainen. Ilman laitakukkien valkoista kärkiosaa kehräkukkien muodostama mykerö on tavallisesti noin 8-13 mm leveä. Mykeröpohjus on kupera tai kekomainen ja täyteinen. Kukkien tyvellä ei ole tukisuomua. Verhiö on hyvin kapea, kalvomainen palle.
Heteitä on 5. Niiden keltaiset, tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Heteet ja vartalo luotteineen nousevat teriönliuskoja pitemmiksi. Hedelmä on litteähkö ja ruskea pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 1,5-2 mm pitkä ja noin 0,5-1 mm leveä. Sen koveralla sisäsivulla on 3 harjua. Ulkosivu on kupera ja harjuton. Sen ylälaidassa on 2 ruskehtavaa tai kellertävää ja pyöreää tai kulmikasta öljytäplää. Pähkylöiden kärjessä on yleensä verhiöstä kehittynyt, kapea ja pallerengasmainen pappus. Normaali kukinta-aika on kesä-lokakuu.
Peltosaunio on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Muinaistulokkaana sen esiintymisalue etelästä päin yltää Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka, ja se on esiintymisalueellaan hyvin yleinen. Lisäksi laji on yleinen ja vakiintunut uustulokas Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakunnissa. Runsaahkosti tulokashavaintoja on myös kaikista muistakin pohjoisista eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellot, puutarhaviljelykset, nurmet, uudisnurmikot, pihat, pientareet, tienvarret ja joutomaat sekä maankäsittelyalueet. Muissa Pohjoismaissa peltosaunio kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Peltosaunio tunnetaan ehkä paremmin kansanomaisella nimellään saunakukka. Aikaisemmin se kuului samaan Matricaria-sukuun kamomillasaunion, M. chamomilla, kanssa. Tuolta ajalta juontaa vanha nimi tuoksuton saunio erotuksena kamomillasaunion vahvaan ryydintuoksuun. Täysin tuoksuton peltosauniokaan ei ole, ellei sanalla tarkoiteta vain ihmisnenän miellyttäviksi kokemia aromeja. Lajin ominaishajun voisi ehkä määritellä miedosti epämiellyttäväksi. Rikkakasviksi luonnehdittava peltosaunio on yleistynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Yksivuotiaana lajina se tarvitsee ympärilleen vapaata kasvutilaa eikä menesty sulkeutuneissa luonnonympäristöissä. Pähkylöillä ei ole omasta takaa mitään leviämiskeinoja kasvupaikkaa kauemmaksi. Niinpä lajin menestyminen onkin kokonaan ihmistoiminnan varassa. Maanmuokkaus ja siirtely paikasta toiseen avaa jatkuvasti uutta kasvualaa ja levittää pähkylöitä, jotka säilyvät maaperässä pitkään itämiskykyisinä. Hyönteisvieraat huolehtivat siitä, että pölytys onnistuu lähes aina ja pähkylöitä kehittyy valtavia määriä. Niinpä peltosaunio voi joksikin aikaa vallata lähes kokonaan kesannolle jäävän alueen, kunnes vahvemmat, monivuotiset lajit murtavat sen ylivallan.
Peltosaunion kanssa samaan sukuun kuuluu Pohjoismaissa toinenkin laji, merisaunio, T. maritimum, joka on niin läheinen, että se on aikaisemmin sisällytetty samaan lajiin mm. alalajina. Selkeimmät erot löytyvät kehtosuomuista ja pähkylöistä. Merisaunion kehtosuomut ovat noin 1,5-5 mm leveitä ja leveästi kalvolaitaisia. Pähkylöiden öljytäplät ovat pitkulaisia. Merisaunio jakautuu kolmeen alalajiin. Nimialalaji, etelänmerisaunio, subsp. maritimum, on nimensä mukaisesti alkuperäinen merenrantakasvi eikä aiheuta juurikaan sekaantumisvaaraa. Toisin on pohjanmerisaunion, subsp. subpolare, kanssa. Se on yleinen muinaistulokas erityisesti pohjoisemmassa Suomessa ja on kasvupaikoiltaan yhteneväinen peltosaunion kanssa. Taksonit on helpointa pitää erillään kehtosuomujen perusteella. Ne ovat pohjanmerisauniolla leveystuntomerkkien lisäksi myös keskenään samanpituiset. Rajaa tosin hämärtää taksonien risteytyminen keskenään.
Edellä mainittu kamomillasaunio eroaa peltosauniosta voimakkaan, aromaattisen tuoksunsa lisäksi selkeimmin mykerörakenteeltaan. Sen mykerö paisuu nopeasti korkeaksi keoksi, joka on ontto. Peltosaunion kanssa samankaltaisuutta löytyy myös (koro)sauramoiden Anthemis-suvusta. Suomessa tavataan harvinaisena muinaistulokkaana peltosauramoa, A. arvensis, jolla samankaltaisen suomalaisen nimen lisäksi on myös samankaltainen kasvupaikkakirjo kuin peltosauniolla. Se on lyhytkarvainen. Lehdet ovat yleensä 2 kertaa pariliuskaisia. Kehtosuomut ovat karvaisia ja vaalean kalvolaitaisia. Mykeröpohjus on kokonaan suomuinen toisin kuin peltosauniolla, jolla suomut puuttuvat kokonaan. Pohjussuomut ovat suikeita, vähitellen odaksi kapenevia.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle peltosaunion esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 