- Vaccinium microcarpum (Turcz. ex Rupr.) Schmalh. – pikkukarpalo
- Vaccinium L. – puolukat
- Ericaceae – kanervakasvit
Pikkukarpalo, Vaccinium microcarpum, on rento, suon sammalpinnalla suikertava, hento varpu, jonka varret ovat tavallisesti noin 10-30 cm pitkiä, haarovia ja juurehtivia. Varren tai sen haaran kärki kukkineen nousevat sammalpinnasta yleensä enintään 5 cm:n korkeuteen. Myös maavarsikko, joka maan sijaan on löyhästi ankkuroitunut sammalturpeen sisään, on suikertava, haarova ja juurehtiva. Varret ovat hyvin ohuet, vanhemmilta osiltaan vaalean- tai punaruskeat, kaljut ja hilseilevät sekä vuosiversojen osalta puna- tai kellanruskeat ja hyvin lyhytkarvaiset tai kaljuhkot.
Lehdet ovat versossa kierteisesti. Ne ovat jäykät, nahkeat, talvehtivat ja lyhytruotiset. Ruoti on noin 0,5-1 mm pitkä ja kalju. Lehtilapa on kolmiomaisen puikea tai kapeansoikea ja suippokärkinen sekä tyveltään pyöristynyt. Laita on ehyt ja kapeasti alaspäin kiertynyt. Yläpinta on vihreä, kupera, kalju ja keskisuonen kohdalta uurteinen. Alapinta on sinertävän- tai punertavanharmaa ja useimmiten aivan kalju. Lehtilapa on tavallisesti noin 3-8 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveä.
Kukat puhkeavat varren tai sen haaran talvehtineesta kärkisilmusta. Silmua ja kukka-aiheita suojanneet suomut ovat vielä kukintavaiheessa paikallaan. Ne ovat soikeahkot, tiheään laitaripsiset ja punaiset tai punaruskeat sekä noin 1-1,5 mm pitkät ja noin 0,5-0,8 mm leveät. Kukat ovat pitkäperäisiä, ja ne ovat yksittäin, vähän harvemmin kaksittain ja hyvin harvoin kolmittain. Kukkaperä on pysty, punainen, kalju ja tavallisesti noin 15-30 mm pitkä. Sen kärki on alaspäin kaartuva kääntäen kukan nuokkuvaksi. Perän puolivälin alapuolella tai korkeimmillaan puolivälissä on kaksi vastakkaista tai allekkaista esilehteä. Ne ovat soikean puikeat, suippokärkiset, yleensä punaiset ja kalvoreunaiset sekä noin 1-1,5 mm pitkät. Verhiö on kärjestään ristikkäisesti 4-liuskainen ja sen sisään jäävän, puolipallomaisen kukkapohjuksen kanssa noin 2 mm pitkä. Liuskat ovat yleensä punertavat, pyöreä- tai tylppäkärkiset ja noin 0,5-1 mm pitkät sekä pituuttaan leveämmät.
Teriö on ratasmainen, tyveltään yhdislehtinen mutta verhiöön saakka 4-liuskainen ja punainen, vaaleanpunainen tai toisinaan valkoinen. Nupun avautumisen jälkeen liuskat ovat jonkin aikaa sivulle tai kellomaisesti alaspäin suuntautuneet mutta kääntyvät pian jyrkästi ja kärkiosastaan sisäänpäin kaartuen taaksepäin. Terälehtien asennosta riippuen teriön leveys vaihtelee yleensä välillä 4-10 mm. Terälehdet ovat suikean tasasoukat, pyöreähköpäiset, tavallisesti noin 4-6 mm pitkät ja noin 1,3-2 mm leveät. Heteitä on 8, ja ne ovat noin 4-5 mm pitkät sekä kiinnittyneet teriöön varisten sen mukana. Palhot ovat litteät, ruskeat tai punaruskeat ja karvareunaiset. Ponnet ovat keltaiset tai kellanruskeat, ja niiden molemmissa puoliskoissa ovat uloimpina pitkät, putkimaiset lisäkkeet, joista siitepöly purkautuu. Sikiäin on kehänalainen. Emiö on yhdislehtinen, 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalo on vaaleanpunertava ja noin 6-7 mm pitkä. Sen kärjessä oleva luotti on lyhyt, pyöreä ja lähes huomaamattoman pieni. Hedelmä on kukkapohjuksesta kehittyvä, pallomainen ja kypsänä tummanpunainen marja, joka on yleensä noin 5-8 mm halkaisijaltaan. Marjat kypsyvät vasta loppusyksyllä ja ovat silloin mehukkaita ja maultaan kirpeän happamia. Ne kuitenkin makeutuvat pakkasten vaikutuksesta ja säilyvät syömäkelpoisina seuraavaan kevääseen saakka. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Pikkukarpalo on alkuperäinen laji Suomessa, ja sitä esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on yleinen Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntien linjalta pohjoiseen päin ja harvinaisehko tämän linjan eteläpuolella. Kasvupaikkoina ovat lähinnä nevojen ja rämeiden kuivahkot mätäspinnat. Muissa Pohjoismaissa pikkukarpaloa esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa.
Pikkukarpalon marjojen hyötykäyttö on hyvin vähäistä. Keräys kohdistuu lähes yksinomaan isompimarjaiseen sisarlajiin, isokarpaloon, V. oxycoccos. Pikkukarpalon marjasato ja valtaosa isokarpalonkin marjoista jäävät eläinten ravinnoksi. Erityisesti ne maistuvat kurjelle ja kanalinnuille.
Karpalot eivät muistuta suvun muita lajeja. Keskenään ne ovat kuitenkin hyvin samannäköisiä. Jos lajit näkee samalla suolla, nimien mukainen, selvä kokoero auttaa tunnistamaan ne lajilleen. Muuten lajierot pitää hahmottaa tarkemmista tuntomerkeistä. Isokarpalon lehdet ovat tavallisesti noin 6-15 mm pitkät ja marja läpimitaltaan noin 10-15 mm, kun pikkukarpalolla lehdet ovat noin 3-8 mm pitkät ja marja läpimitaltaan noin 5-8 mm. Kukinta-aikaan helpoin ero löytyy kukista. Ne ovat isokarpalolla yleensä 2-4 kukan ryhmissä ja kukkaperiltään karvaiset, kun taas pikkukarpalon kukat ovat yksittäin tai vähän harvemmin kaksittain, ja kukkaperä on kalju. Toisinaan tunnistamista voi hankaloittaa pikku- ja isokarpalon risteytyminen. Risteymä on mitoiltaan ja tuntomerkeiltään kantalajeihin nähden välimuotoinen. Se on kuitenkin isokarpaloa kaikin tavoin pienempi, versoiltaan vähäkukkainen ja kukkaperiltään vaihtelevasti karvainen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pikkukarpalon esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalo on rennoilla varsillaan suon sammalpatjaan ankkuroitunut hento varpu, jonka varren tai sen haaran kärki kukkineen nousevat yleensä enintään 5 cm:n korkeuteen. Kuvassa sammalpintaa ovat jakamassa myös muurain, Rubus chamaemorus, vaivaiskoivu, Betula nana ja suokukka, Andromeda polifolia. EnL, Enontekiö, Hetantie (tie E45/93) Palojoensuun ja Muotkajärven puolivälissä, tien eteläpuolella, Iso Roskajärven ja Etelälahdenvaaran välissä oleva Roskavuoman aapasuoalue, suon itälaita, vetisen suon ympäröimät kuivemmat kermijänteet, 295 m mpy, 3.7.2025. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon varret ovat tavallisesti noin 10-30 cm pitkiä, haarovia ja juurehtivia. Ne ovat hyvin ohuet, vanhemmilta osiltaan vaalean- tai punaruskeat, kaljut ja hilseilevät. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon vuosiversot ovat puna- tai kellanruskeat ja hyvin lyhytkarvaiset, kuten kuvassa tai kaljuhkot. Kukat ovat pitkäperäiset ja varren tai sen haaran kärjessä useimmiten yksittäin. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon suikertavien varsien tai haarojen kärjessä on yhden kukan sijaan toisinaan myös kaksi kukkaa, ja hyvin harvoin niitä on jopa kolme. Lehdet ovat versossa kierteisesti. Ruoti on noin 0,5-1 mm pitkä ja kalju. Lehtilaita on ehyt ja kapeasti alaspäin kiertynyt. Alapinta on sinertävän- tai punertavanharmaa ja useimmiten aivan kalju. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon terälehdet kääntyvät pian teriön avautumisen jälkeen jyrkästi ja kärkiosastaan sisäänpäin kaartuen taaksepäin. Tällöin teriön leveys on vain noin 4-6 mm. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon teriö on ratasmainen, tyveltään yhdislehtinen mutta verhiöön saakka neliliuskainen ja punainen, vaaleanpunainen tai toisinaan valkoinen. Terälehtien ollessa vielä kutakuinkin sivulle päin suuntautuneet teriö on yleensä noin 8-10 mm leveä. Terälehdet ovat suikean tasasoukat, pyöreähköpäiset, tavallisesti noin 4-6 mm pitkät ja noin 1,3-2 mm leveät. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon verhiö on kärjestään ristikkäisesti neliliuskainen ja sen sisään jäävän, puolipallomaisen kukkapohjuksen kanssa noin 2 mm pitkä. Liuskat ovat yleensä punertavat, pyöreä- tai tylppäkärkiset ja noin 0,5-1 mm pitkät sekä pituuttaan leveämmät. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon kukassa on kahdeksan hedettä, jotka ovat noin 4-5 mm pitkät ja kiinnittyneet teriöön varisten sen mukana. Palhot ovat litteät, ruskeat tai punaruskeat ja karvareunaiset. Ponnet ovat keltaiset tai kellanruskeat, ja niiden molemmissa puoliskoissa ovat uloimpina pitkät, putkimaiset lisäkkeet, joista siitepöly purkautuu. Sikiäin on kehänalainen. Emi on yksivartaloinen ja -luottinen. Vartalo on vaaleanpunertava ja noin 6-7 mm pitkä. Sen kärjessä oleva luotti on lyhyt, pyöreä ja lähes huomaamattoman pieni. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon kukkapohjuksesta kehittyy pallomainen ja kypsänä tummanpunainen marja. Marjat kypsyvät vasta loppusyksyllä ja ovat silloin mehukkaita ja maultaan kirpeän happamia. Ne kuitenkin makeutuvat pakkasten vaikutuksesta ja säilyvät syömäkelpoisina seuraavaan kevääseen saakka. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon marjat ovat halkaisijaltaan yleensä noin 5-8 mm. Sisarlajin, isokarpalon marjojen läpimitta on tavallisesti noin 10-15 mm. Niinpä vähäiseksi satoon nähden jäävä karpaloiden poiminta kohdistuu isokarpaloon, ja pikkukarpalon marjat saavat tyystin jäädä eläinten, lähinnä kurkien ja kanalintujen, ravinnoksi. Marjasato on yleensä kuitenkin niin suuri, etteivät eläimetkään ehdi kaikkea syödä, joten edellisen satokauden marjoja löytyy mättäiltä vielä heinäkuussakin. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vaccinium microcarpum – pikkukarpalon lehdet ovat jäykät, nahkeat ja talvehtivat. Lehtilapa on kolmiomaisen puikea tai kapeansoikea ja suippokärkinen sekä tyveltään pyöristynyt. Yläpinta on vihreä, kupera, kalju ja keskisuonen kohdalta uurteinen. 3.7.2025. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 