Isokarpalo, Vaccinium oxycoccos, on rento, suon sammalpinnalla suikertava varpu, jonka varret ovat tavallisesti 10-80 cm pitkiä, haarovia ja juurehtivia. Varren tai sen haaran kärki kukkineen tai vuosiverso nousevat sammalpinnasta yleensä enintään 10 cm:n korkeuteen. Myös maavarsikko, joka maan sijaan on löyhästi ankkuroitunut sammalturpeen sisään, on suikertava, haarova, juurehtiva ja laaja. Varret ovat ohuet, vaalean- tai punaruskeat, kaljut ja hilseilevät. Vuosiversot ovat punertavan tai kellertävän ruskehtavat ja hyvin lyhytkarvaiset. Lehdet ovat versossa kierteisesti. Ne ovat jäykät, nahkeat, talvehtivat ja lyhytruotiset. Ruoti on noin 1-1,5 mm pitkä ja kalju. Lehtilapa on soikea tai puikea, kärjestään suippo ja tyveltään pyöreähkö. Laita on ehyt, kapeasti alaspäin kiertynyt ja ainakin toisinaan lyhyesti ripsikarvainen. Yläpinta on tummanvihreä (vuosiverson lehdissä vaaleampi), kalju ja keskisuonen kohdalta uurteinen. Alapinta on vaaleanvihreä, vaaleanharmaa tai siniharmaa ja kalju tai koholla olevasta keskisuonestaan hieman lyhytkarvainen. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 6-15 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-6 mm.
Kukat puhkeavat varren tai sen haaran talvehtineesta kärkisilmusta. Silmua ja kukka-aiheita suojanneet suomut ovat vielä kukintavaiheessa paikallaan. Ne ovat soikeahkot, tiheään laitaripsiset ja punaiset, ruskehtavat tai vihreät sekä noin 2-3 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kukat ovat pitkäperäisiä ja 2-4(-6) kukan ryhmissä. Kukkaperä on punainen, lyhyesti kähäräkarvainen ja tavallisesti noin 3-5 mm pitkä. Sen kärki on alaspäin kaartuva ja kääntää kukan nuokkuvaksi. Jonkin verran perän puolivälin yläpuolella on kaksi vastakkaista tai allekkaista esilehteä. Ne ovat kapean vastapuikeat, suikeahkot tai lähes tasasoukat, yleensä punaiset ja kaljuhkot tai lyhytkarvaiset sekä noin 1-2 mm pitkät. Verhiö on kärjestään ristikkäisesti 4-liuskainen ja sen sisään jäävän, puolipallomaisen kukkapohjuksen kanssa noin 2-2,5 mm pitkä. Liuskat ovat yleensä punertavat, pyöreäkärkiset, ripsireunaiset ja noin 1 mm pitkät sekä pituuttaan leveämmät.
Teriö on ratasmainen, yleensä noin 7-10 mm leveä ja tyveltään yhdislehtinen mutta verhiöön saakka 4-liuskainen sekä punainen, vaaleanpunainen tai toisinaan lähes valkoinen. Nupun avautumisen jälkeen liuskat ovat jonkin aikaa kellomaisesti alaspäin, mutta kääntyvät pian jyrkästi taaksepäin. Ne ovat suikeat tai soikeahkot, suippo- tai pyöreähköpäiset ja tavallisesti noin 6-7 mm pitkät sekä noin 2-3 mm leveät. Heteitä on 8 ja ne ovat noin 5 mm pitkät sekä kiinnittyneet teriöön varisten sen mukana. Palhot ovat litteät, punaruskeat ja karvareunaiset. Ponnet ovat keltaiset tai kellanruskeat ja niiden molemmissa puoliskoissa ovat uloimpina pitkät, putkimaiset lisäkkeet, joista siitepöly purkautuu. Emiö on yhdislehtinen ja 1-luottinen. Vartalo on vaalea tai punertava ja noin 7 mm pitkä. Sen kärjessä oleva luotti on lyhyt, pyöreä ja lähes huomaamattoman pieni. Hedelmä on kukkapohjuksesta kehittyvä, pallomainen ja kypsänä tummanpunainen marja, joka on yleensä noin 10-15 mm halkaisijaltaan. Marjat kypsyvät vasta loppusyksyllä ja ovat silloin mehukkaita ja maultaan tieteellisen lajinimensä mukaisesti kirpeän happamia. Ne kuitenkin makeutuvat pakkasten vaikutuksesta ja säilyvät mättäillä syömäkelpoisina seuraavaan kevääseen saakka. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Isokarpalo on alkuperäinen laji Suomessa ja sitä esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on sopivilla kasvupaikoilla kaikkialla muualla yleinen paitsi Enontekiön Lapin ja Inarin Lapin eliömaakunnissa harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä karuhkot nevat, nevakorvet ja rämeet. Muissa Pohjoismaissa lajia esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Isokarpalo on arvokas luonnonmarja, jonka hehtaarisato voi parhailla paikoilla olla jopa satoja kiloja. Sen hyötykäyttöä rajoittaa kuitenkin työläänä pidetty poiminta suolta loppusyksyn koleudessa. Yllättävää kyllä myös karpaloita voi pienen harjoittelun jälkeen kerätä poimurilla ja saalis voi näin nousta jopa 5-10-kertaiseksi verrattuna yleensä kohmeisin sormin tapahtuvaan poimintaan. Marjoista ylivoimainen valtaosa jää eläinten ravinnoksi. Hyödyntäjinä merkittävimmästä päästä ovat kurki ja kanalinnut. Karpalon marjat ovat terveellistä ravintoa ja niitä käytetään erityisesti mehuna, kiisseleinä ja hillona sekä kuivattuna leivonnaisissa. Marja on hyvä C-vitamiinin ja kuidun lähde. Muut terveysvaikutukset perustuvat mm. puolukan V. vitis-idaea tavoin erityisesti polyfenoliyhdisteisiin, jotka mm. ehkäisevät tulehduksia ja estävät haitallisten bakteerien kiinnittymistä limakalvoille. Näin marjojen antibioottiset aineet torjuvat esim. virtsateiden ja hengitysteiden tulehduksia. Kansanlääkinnässä karpaloa, kuten eräitä metsämarjojakin, on osattu käyttää juuri virtsatie- ja munuaistulehdusten hoitoon jo kauan ennen kuin eksaktia tutkimustietoa on ollut käytettävissä.
Karpalot on helppo erottaa muista suvun lajeista. Isokarpalon kanssa kuitenkin yhtä laaja-alaisena kasvaa myös pikkukarpalo, V. microcarpum. Kuten suomalainen nimikin viittaa, laji on kaikin tavoin mitoiltaan isokarpaloa pienempi. Lehtilapa on enintään noin 8 mm pitkä ja marja on läpimitaltaan noin 5-8 mm. Kukinta-aikaan helpoin ero löytyy kuitenkin juuri kukista. Ne ovat pikkukarpalolla lähes aina yksittäin ja kukkaperä on kalju eikä karvainen, kuten isokarpalolla.
Vaccinium oxycoccos – isokarpalo kasvaa kaikissa eliömaakunnissa ja on sopivilla paikoilla yleinen pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä karuhkot nevat, nevakorvet ja rämeet. Kn, Kajaani, Vuolijoki, Käkilahti, Oulujärven Käkilahdesta alkavan pikkujoen, Kaivosojan, itäpuolella oleva Kaivosluhta, osittain rimpinen neva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalo on rento, suon sammalpinnalla suikertava varpu, jonka varret ovat tavallisesti 10-80 cm pitkiä, haarovia ja juurehtivia. Varren tai sen haaran kärki kukkineen tai vuosiverso nousevat sammalpinnasta yleensä enintään 10 cm:n korkeuteen. Kuvassa kasvualustana karhunsammal. Kn, Kajaani, Vuolijoki, Käkilahti, Oulujärven Käkilahdesta alkavan pikkujoen, Kaivosojan, itäpuolella oleva Kaivosluhta, osittain rimpinen neva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon kukat puhkeavat varren tai sen haaran talvehtineesta kärkisilmusta. Ne ovat pitkäperäisiä ja yleensä kahden – neljän kukan ryhmissä. Joskus kukkia voi olla kuusikin, kuten enimmillään kahdessa ensimmäisessä kuvassa. Oheisessa kuvassa vasemmalla etualalla on viisikukkainen varpu. Teriön väri voi vaihdella samassakin kasvustossa punaisesta haalean vaaleanpunaiseen. Tyypillisin kasvualusta on rahkasammal. Kn, Vaala, Neittävä, Kiiskeroisentien länsipuolella olevan Likainen-lammen rantaneva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon uudet versohaarat kasvavat samaan aikaan, kun edellisvuotisten haarojen kärjestä puhjenneet kukat koristavat suota kauneimmillaan. Uudet haarat ovat usein pystyt ja niiden lehdet ovat talvehtineita lehtiä vaaleamman vihreät ja alta vielä vaaleammat tai vaaleanharmaat. Kukkimisen jälkeen teriö irtoaa kokonaisena heteineen ja kuten kuvasta on nähtävissä, jäljelle jää kukkapohjus verhiönliuskoineen ja suorana sojottava, pitkä emin vartalo. Kn, Vaala, Neittävä, Kiiskeroisentien länsipuolella olevan Likainen-lammen rantaneva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon kärkisilmua ja kukka-aiheita suojanneet suomut ovat vielä kukintavaiheessa paikallaan. Ne ovat soikeahkot ja punaiset, ruskehtavat tai vihreät. Kukkaperä on punainen, lyhyesti kähäräkarvainen ja tavallisesti noin 3-5 mm pitkä. Sen kärki on alaspäin kaartuva ja kääntää kukan nuokkuvaksi. Kn, Vaala, Neittävä, Kiiskeroisentien länsipuolella olevan Likainen-lammen rantaneva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon teriö on toisinaan punaista tyveä lukuun ottamatta lähes tai aivan valkoinen. Jonkin verran kukkaperän puolivälin yläpuolella on kaksi vastakkaista tai allekkaista esilehteä. Ne ovat kapean vastapuikeat, suikeahkot tai lähes tasasoukat ja yleensä punaiset sekä noin 1-2 mm pitkät. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven rantaneva lintutornin lähellä, 27.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon teriö on ratasmainen ja tyveltään yhdislehtinen mutta verhiöön saakka neliliuskainen. Nupun avautumisen jälkeen liuskat ovat jonkin aikaa kellomaisesti alaspäin. Ne ovat suikeat tai soikeahkot, suippo- tai pyöreähköpäiset ja tavallisesti noin 6-7 mm pitkät sekä noin 2-3 mm leveät. Myös verhiö on neliliuskainen ja sen sisään jäävän, puolipallomaisen kukkapohjuksen kanssa noin 2-2,5 mm pitkä. Liuskat ovat yleensä punertavat, pyöreäkärkiset, ripsireunaiset ja noin 1 mm pitkät. Kn, Vaala, Neittävä, Kiiskeroisentien länsipuolella olevan Likainen-lammen rantaneva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon teriönliuskat kääntyvät pian kukan avautumisen jälkeen jyrkästi taaksepäin. Teriö on tällöin noin 7-10 mm leveä. Heteitä on kahdeksan ja ne ovat noin 5 mm pitkät. Palhot ovat litteät, punaruskeat ja karvareunaiset. Ponnet ovat keltaiset tai kellanruskeat ja niiden molemmissa puoliskoissa ovat uloimpina pitkät, putkimaiset lisäkkeet, joista siitepöly purkautuu. Emin vartalo on vaalea tai punertava ja noin 7 mm pitkä. Kn, Kajaani, Vuolijoki, Käkilahti, Oulujärven Käkilahdesta alkavan pikkujoen, Kaivosojan, itäpuolella oleva Kaivosluhta, osittain rimpinen neva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalo ei pihtaa heteiden ja emin esillepanossa. Päinvastoin vähäistäkin estettä ehkä tuovat teriönliuskat kääntyvät tiiviisti taaksepäin. Samassa suvussa esim. mustikka, V. myrtillus, suojaa heteensä tiiviisti ruukkumaisen teriönsä sisäpuolelle. Mikä mahtaa olla näiden hyvin erilaisten rakenteiden pölytysbiologinen merkitys, kun molempien lajien tärkeimpiä pölyttäjiä ovat kukkien kokoon nähden isot kimalaiset. Kn, Kajaani, Vuolijoki, Käkilahti, Oulujärven Käkilahdesta alkavan pikkujoen, Kaivosojan, itäpuolella oleva Kaivosluhta, osittain rimpinen neva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon hedelmä on muiden puolukan sukuun kuuluvien marjojen tavoin ns. pohjusmarja, joka kehittyy kukkapohjuksesta. Pallomainen ja kypsänä tummanpunainen marja on yleensä noin 10-15 mm halkaisijaltaan. Marjat kypsyvät vasta loppusyksyllä ja ovat silloin mehukkaita ja maultaan kirpeän happamia. Ne kuitenkin makeutuvat pakkasten vaikutuksesta ja ovat syömäkelpoisia seuraavaan kevääseen saakka. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven rantaneva lintutornin lähellä, 22.10.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon varret ovat ohuet, vaalean- tai punaruskeat ja hilseilevät. Lehdet ovat versossa kierteisesti. Ruoti on noin 1-1,5 mm pitkä. Lapa on jäykkä, nahkea ja soikea tai puikea sekä kärjestään suippo ja tyveltään pyöreähkö. Yläpinta on talvehtineissa lehdissä tummanvihreä, kalju ja keskisuonen kohdalta uurteinen. Kn, Kajaani, Vuolijoki, Käkilahti, Oulujärven Käkilahdesta alkavan pikkujoen, Kaivosojan, itäpuolella oleva Kaivosluhta, osittain rimpinen neva, 11.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon lehdet ovat tavallisesti noin 6-15 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-6 mm leveät. Laita on ainakin toisinaan lyhyesti ripsikarvainen. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven rantaneva lintutornin lähellä, 22.10.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium oxycoccos – isokarpalon lehtien laita on ehyt ja kapeasti alaspäin kiertynyt. Talvehtivien lehtien alapinta on yleensä siniharmaa. Kärkisilmun suomujen alla odottaa jo seuraavan kesän kukinto. EH, Hämeenlinna, Luolaja, Hattelmalanjärven rantaneva lintutornin lähellä, 20.12.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 