(Taiga)puolukka, Vaccinium vitis-idaea, on pysty tai koheneva varpu, joka on tavallisesti noin 5-30 cm korkea ja harvoin kookkaampikin. Juurakko maavarsineen on suikertava, haarova, juurehtiva ja laaja. Myös versojen alaosat juurehtivat. Näiden ominaisuuksien avulla laji pystyy kasvullisesti levittäytymään laajoiksi varvikoiksi. Versot elävät muutaman vuoden, mutta versoja tuottavien maavarsien ikä voi yltää pariinkymmeneen vuoteen. Puolukkayksilön juurakko koko ajan uudistuvana kokonaisuutena voi parhaimmillaan elää satojakin vuosia ja kestää varsin hyvin myös metsäpaloja. Varret ovat haarovia, vanhemmista osistaan harmahtavia ja hilseileviä sekä nuoremmista osistaan kellan- tai punaruskeita. Vuosiversot ovat vihertävät, ruskehtavat tai punertavat ja hyvin lyhytkarvaiset. Lehdet ovat versossa kierteisesti. Ne ovat kovat, nahkeat, talvehtivat ja ruodilliset sekä elävät 2-4 vuotta. Ruoti on noin 1-2 mm pitkä ja lyhytkarvainen. Lehtilapa on soikea tai hieman kapean vastapuikea, kärjestään pyöreä, tylpähkö ja matalaan lovipäinen tai toisinaan lyhyesti suipohko. Laita on ehyehkö tai hyvin matalasti nystyhampainen, kapeasti alaspäin kiertynyt ja tyvestään usein lyhytkarvainen. Yläpinta on vihreä tai tummahkonvihreä, kiiltävä ja kalju sekä suonten kohdalta yleensä hieman uurteinen. Alapinta on vaaleanvihreä, himmeä ja kalju sekä eritenystyistä tummapilkkuinen. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 10-35 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 5-18 mm.
Kukinto on haarojen kärjessä oleva, nuokkuva ja yleensä runsaskukkainen, tiivis, lyhyehkö terttu. Kukat ovat tukilehdelliset ja perälliset. Tukilehti on vihreä tai punertava, soikeahko ja ripsireunainen sekä noin 2-3 mm pitkä ja noin 1,5-2 mm leveä. Sen alla säilyvät kukintavaiheessa myös sitä pienemmät ja nuppua suojanneet kaksi suomua. Kukkaperä on vihreä tai punertava, lyhytkarvainen ja noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on kärjestään ristikkäisesti 4-liuskainen ja sen sisään jäävän kukkapohjuksen kanssa noin 2-2,5 mm pitkä. Liuskat ovat punaiset tai punertavat, teräväkärkisen kolmiomaiset, ripsireunaiset ja noin 1-1,5 mm pitkät sekä tyveltään hieman pituuttaan leveämmät.
Kukka on terttunsa tavoin nuokkuva. Teriö on yhdislehtinen, kellomainen tai ruukkumainen, nuppuvaiheessaan ja avautuessaan yleensä punertava sekä kukkiessaan valkoinen. Sen kärkiosa on vajaaseen puoleen väliin asti useimmiten 4-liuskainen ja harvemmin 5-liuskainen. Teriö on tavallisesti noin 5-7 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm leveä. Liuskat ovat kolmiomaiset tai pyöreämuotoiset, 2-3 mm pitkät ja noin pituutensa levyiset sekä kärjestään ulospäin kiertyvät. Heteitä on 8 ja ne ovat noin 4-5 mm pitkät ja kiinnittyneet teriöön varisten sen mukana. Palhot ovat litteät ja vaaleat tai punertavat sekä ponnet keltaiset tai kellanruskeat. Molemmissa ponnenpuoliskoissa ovat uloimpina pitkät, putkimaiset lisäkkeet. Emiö on yhdislehtinen ja 1-luottinen. Vartalo on vaaleanvihreä ja selvästi teriöstä ulos tuleva sekä noin 7-9 mm pitkä. Sen kärjessä oleva luotti on lyhyt, pyöreä ja lähes huomaamattoman pieni. Hedelmä on kukkapohjuksesta kehittyvä, pallomainen, kiiltävä ja kypsänä punainen marja, joka on yleensä noin 5-8 mm halkaisijaltaan. Marja on mehevä ja maultaan makean happamahko. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
(Taiga)puolukka on alkuperäinen ja yleinen laji Suomessa. Sitä esiintyy yleisenä ja runsaana kaikissa eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivat kangasmetsät (joiden tyyppilaji se on), tuoreet kangasmetsät, kuivat, lehtomaiset metsät, korvet, rämeet, kalliot, tunturikankaat sekä pientareet ja tienvarret. Muissa Pohjoismaissa puolukkaa esiintyy Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Puolukka on satoisin ja eniten kerätty luonnonmarja Suomessa. Marjasato vaihtelee vuosittain ja erittäin hyvää satovuotta seuraa yleensä selvästi heikompi vuosi. Vuotuinen sato on näin ollen noin 200-500 miljoonaan kiloa. Sadosta kerätään talteen vain noin 8-10 %, joten marjoista valtaosa jää aina eläinten ravinnoksi. Linnut ovat merkittävin hyödyntäjäryhmä, mutta puolukoita poimivat suuhunsa myös nisäkkäät. Isoista nisäkkäistä tärkeimpiä ne ovat mitä ilmeisimmin karhuille, joiden syysravinnosta merkittävän osan muodostavat marjat.
Puolukan marjat ovat monella tapaa terveellistä ravintoa. Terveysvaikutukset perustuvat erityisesti polyfenoliyhdisteisiin sekä kivennäis- ja hivenaineisiin. Polyfenoliyhdisteet mm. ehkäisevät tulehduksia ja estävät haitallisten aineiden kiinnittymistä limakalvoille. Marjojen nauttiminen on hyödyllistä ainakin vatsan, suoliston ja maksan toiminnalle sekä raudan ja kivennäisaineiden imeytymiselle. Marjojen antibioottiset aineet torjuvat virtsateiden ja munuaisten tulehduksia. Lehdistä valmistettua teetä on käytetty pitkään rohdoksena lähinnä virtsatietulehduksiin, reumakipuihin ja verensokerin alentamiseen. Lehtien liiallinen käyttö on kuitenkin terveydelle haitallista ja voi aiheuttaa jopa myrkytystilan.
Puolukka on helppo tunnistaa eikä varsinkaan marjastusaikaan tule juurikaan erehdyksiä, ainakin jos malttaa silloin tällöin pistää marjan suuhunkin. Ainoa, johon sen voi sotkea, on (kangas)sianpuolukka, Arctostaphylos uva-ursi. Se kasvaa kuitenkin maata myöten suikertaen usein peittävän tiheinä ja laajoina varvikkoina. Sen teriö on kapeanieluisen ruukkumainen eikä emin vartalo pistä esiin teriöstä. Marja on yleensä pituuttaan leveämpi. Yksittäisen varvun kohdalla helpoin tapa erottaa lajit toisistaan löytyy lehdistä. Kun puolukan lehdet ovat yleensä lähes tasaisen soikeat, sianpuolukan lehdet ovat kapean vastapuikeat ja kiilatyviset. Puolukan lehtien alapinta on tiheästi tummapilkkuinen ja suonitus ei ole selvästi näkyvillä. Sianpuolukan lehtien alapinta on pilkuton ja verkkomainen suonitus näkyy selvästi. Puolukka kasvaa usein yhdessä (kangas)mustikan, V. myrtillus, kanssa, vaikka parhailla puolukkakankailla mustikka ei runsas olekaan. Lajit voivat harvoin myös risteytyä keskenään.
Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukka on pysty tai koheneva varpu, jonka juurakko maavarsineen on suikertava, haarova ja laaja. Laji voi kasvullisesti levittäytyä laajoiksikin varvikoiksi. Yksittäiset versot elävät muutaman vuoden, mutta maavarret voivat yltää pariinkymmeneen vuoteen. Puolukkayksilön juurakko koko ajan uudistuvana kokonaisuutena voi parhaimmillaan elää satojakin vuosia. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen kangasmetsäharjanne, 20.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan kukat saavat silmuissa alkunsa jo edellisellä kasvukaudella ja puhkeavat vanhojen versonhaarojen kärkiin. Näiden haarojen lehdet uudistuvat asteittain, muutama kerrallaan, kunnes haara tai koko verso lopulta kuihtuu. Uudet vuosiversohaarat kasvavat helakoin, vaaleamman vihrein lehdin usein samaan aikaan kukinnan kanssa. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Hirsimäenkadun ja Ali-Raakkulantien kulmauksessa oleva metsäkaista, 10.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan varvut kasvavat yleensä 5-30 cm korkeiksi, vaikka toisinaan, kasvupaikasta riippuen, ne voivat venähtää kookkaammiksikin. Kukinto on haarojen kärjessä oleva, nuokkuva ja yleensä runsaskukkainen, tiivis, lyhyehkö terttu. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Hirsimäenkadun ja Ali-Raakkulantien kulmauksessa oleva metsäkaista, 10.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan teriö on yhdislehtinen ja kellomainen tai ruukkumainen. Nuppuvaiheessa ja avautuessa väri on yleensä punertava sekä myöhemmin valkoinen. Pituutta on tavallisesti noin 5-7 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm. Verhiö on kärjestään neliliuskainen ja sen sisään jäävän kukkapohjuksen kanssa noin 2-2,5 mm pitkä. Liuskat ovat punaiset tai punertavat, teräväkärkisen kolmiomaiset ja noin 1-1,5 mm pitkät. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Hirsimäenkadun ja Ali-Raakkulantien kulmauksessa oleva metsäkaista, 10.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan teriön kärkiosa on vajaaseen puoleen väliin asti useimmiten neliliuskainen ja harvemmin viisiliuskainen, kuten kuvan oikean laidan ylemmässä kukassa. Liuskat ovat kolmiomaiset tai pyöreämuotoiset, 2-3 mm pitkät ja kärjestään ulospäin kiertyvät. Puolukan tärkeimpiä pölyttäjiä ovat kimalaiset ja maamehiläiset. Pienikokoiset hyönteiset eivät kukkaa tutkiessaan välttämättä ylety ulkonevaan luottiin. Kuvan hämähäkin toivelistakin varmasti koostuu näistä pienemmistä lentäjistä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen kangasmetsäharjanne, 20.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan kukassa on kahdeksan hedettä ja ne ovat noin 4-5 mm pitkiä ja kiinnittyneet teriöön varisten sen mukana pois. Heteenponsien rakenne näyttää erikoiselta, sillä molemmissa ponnenpuoliskoissa ovat uloimpina pitkät, putkimaiset lisäkkeet. Emiö on yksivartaloinen ja -luottinen. Vartalo on selvästi teriöstä ulos tuleva ja noin 7-9 mm pitkä. Kärjessä oleva luotti on lyhyt, pyöreä ja hyvin pieni. Kukka-apajalla käynti voi olla jollekin pienemmälle kärpäselle tai ripsiäiselle ”elokuun” viimeinen päivä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen kangasmetsäharjanne, 20.6.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan kukat ovat tukilehdelliset ja perälliset. Tukilehti on vihreä tai punertava, soikeahko ja ripsireunainen sekä noin 2-3 mm pitkä. Sen alla ovat kukintavaiheessa vielä tallella tukilehteä pienemmät ja nuppua suojanneet kaksi suomua. Kukkaperä on lyhytkarvainen ja noin 1-2 mm pitkä. Kuvasta on hyvin nähtävissä, kuinka puolukan marja kehittyy verhiön sisällä olevasta kukkapohjuksesta, joka vähitellen paisuu marjaksi. Rakenteellisesti sitä kutsutaankin pohjusmarjaksi. Kuvassa ripsireunaisina näkyvät verhiönliuskat jäävät marjan kärkeen, kuten marjakuvista on nähtävissä. U, Hanko, Anckars, Kartanontien varrella oleva kangasmetsä, YKJ 15.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukka on satoisin ja kerätyin luonnonmarja Suomessa. Marjasato vaihtelee ja on noin 200-500 miljoonaan kiloa vuodessa. Sadosta kerätään talteen vain noin 8-10 %, joten marjoista valtaosa jää aina lintujen ja muiden eläinten, jopa karhujen, hyödynnettäväksi. EH, Janakkala, Vuortenkylä, Tunturinvuori, harjun yläosa, luonnonsuojelualue, 1.9.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan marja on pallomainen, kiiltävä ja kypsänä punainen. Se on halkaisijaltaan yleensä noin 5-8 mm. Marjan pinta on muodostunut kukkapohjuksesta ja verhiöstä ja sen kärjessä näkyvät vielä verhiönliuskojen jäänteet. Myös jäänteitä emin vartalosta voi olla näkyvillä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Vuokontien ja Kämmekäntien välinen kangasmetsäharjanne, 21.8.2011. Kuva Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan marjan punaväri tummuu sen muuttuessa yhä kypsemmäksi. Rakenteeltaan se on mehevä ja maultaan makean happamahko. Marja säilyy yleensä syöntikuntoisena talven yli ja on silloin hyvin makea ja mehukas. EH, Hämeenlinna, Hauho, Mustila, Luopioistentien itäpuoli Korven ja Uotilan tilan välissä, maantieltä alkavan soramäen kangasmetsä, 2.9.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan lehdet ovat versossa kierteisesti. Ne ovat kovat, nahkeat ja talvehtivat sekä elävät 2-4 vuotta. Lehtilapa on soikea tai hieman kapean vastapuikea, kärjestään pyöreä, tylpähkö ja matalaan lovipäinen tai toisinaan lyhyesti suipohko. Yläpinta on vihreä tai tummahkonvihreä, kiiltävä ja kalju sekä suonten kohdalta yleensä hieman uurteinen. Pituutta lehtilavalla on tavallisesti noin 10-35 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 5-18 mm. EH, Hämeenlinna, Hauho, Mustila, Luopioistentien itäpuoli Korven ja Uotilan tilan välissä, maantieltä alkavan soramäen kangasmetsä, 2.9.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan vuosiversot ja lehtiruodit ovat hyvin lyhytkarvaiset. Ruoti on noin 1-2 mm pitkä. Lehtilavan laita on ehyehkö tai hyvin matalasti nystyhampainen, kapeasti alaspäin kiertynyt ja tyvestään usein lyhytkarvainen. Lavan alapinta on vaaleanvihreä, himmeä ja kalju sekä eritenystyistä tummapilkkuinen. Puolukkaa muistuttavalla (kangas)sianpuolukalla, Arctostaphylos uva-ursi, alapinta on pilkuton ja näkyvästi verkkosuoninen. EH, Hämeenlinna, Hauho, Mustila, Luopioistentien itäpuoli Korven ja Uotilan tilan välissä, maantieltä alkavan soramäen kangasmetsä, 2.9.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Vaccinium vitis-idaea – (taiga)puolukan seuralaisena ja vaivana on useampia nokisieniin kuuluvia loisijoita, joista kolme pöhölajia on erikoistunut puolukkaan. Nämä sienitaudit valjastavat verson tai vain lehdet omien itiöidensä tuottajiksi. Yleisin niistä on puolukanpöhö, Exobasidium vaccinii, joka muuttaa lehdet kirkkaanpunaisiksi. Kaksi muuta lajia, puolukanversopöhö, E. juelianum ja puolukanloistopöhö, E. splendidum, paisuttavat versot ja muuttavat niitä punaisiksi. Sienten kynsissä verson oma yhteyttämistoiminta estyy. Sienivauriot pysyvät kuitenkin kohtuullisina ja paikallisina eivätkä koskaan tuhoa laajoja varvikkoja. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Alajärven pohjoispuolisen Sammonmäen kangasmetsä, 24.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 