• Vicia sepium L. – aitovirna
• subsp. sepium – etelänaitovirna
• Vicia L. – (terttu)virnat
• Fabaceae – hernekasvit

Aitovirnasta, Vicia sepium, esiintyy Suomessa kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, etelänaitovirna, subsp. sepium ja niittyaitovirna, subsp. montana. Etelänaitovirna on monivuotinen, pystyhkö ja tavallisesti noin 30-60 cm pitkä ruoho. Juurakko on ohut, suikertavia, haarovia ja hyvin pitkiäkin maarönsyjä muodostava. Rönsyjen avulla yksilöt muodostavat kasvullisesti laajoja ja yhä laajenevia varsikkoja. Varret ovat haarattomat, hoikat, särmikkäät, vihreäsävyiset ja hyvin lyhytkarvaiset tai lähes kaljut.

Lehdet ovat korvakkeelliset, tyveen tai melkein tyveen saakka parilehdykkäiset, kärhelliset ja varrella kierteisesti. Korvakkeet ovat kukattomissa lehtihangoissa yleensä kaksikärkisesti leveänpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja ehytlaitaiset tai toisinaan epämukaisen leveät ja terävähampaiset. Ne ovat vihreät, tummatäpläiset, noin 2-5 mm pitkät ja suunnilleen pituutensa levyiset. Kukallisten lehtihankojen korvakkeet ovat kapeanpuikeat, terävästi yksikärkiset, edellä mainittuja, alempia korvakkeita pienemmät ja usein lähes kokonaan tummat. Lehtilapa on tavallisesti noin 4-10 cm pitkä ja lehdykät levällään leveimmältä kohtaa noin 3-7 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten 4-8 paria. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Lehdykät ovat puikeat tai soikeat, pyöreätyviset, tylppä- tai lovipäiset ja kärjestään odattomat tai lähes huomaamattoman pieniotaiset sekä ehytlaitaiset. Ne ovat molemmin puolin vihreät ja lyhytkarvaiset sekä tavallisesti noin 10-35 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-15 mm leveät. Lehdyköiden pituuden ja leveyden suhde on alle 2,7 eli pituus/leveys = alle 2,7. Lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haaroittuva ja noin 20-40 mm pitkä. Vaikka verson kasvutapa on pysty, se ankkuroi kärhillä itsensä ympäröivään kasvustoon ja ehkäisee näin ohuen vartensa taittumista kovallakaan tuulella. Lehtiranka ja kärhi ovat lehdyköiden tavoin lyhytkarvaiset.

Kukinto on yleensä 2-5-kukkainen ja toispuolinen terttu, joka sijaitsee verson latva-alueen lehtihangoissa. Sen perä on hyvin lyhyt ja enintään noin 5 mm pitkä. Kukinto on tavallisesti noin 2-3,5 cm pitkä ja noin 1,5-2,5 cm leveä. Kukkaperä on noin 2-3 mm pitkä, ja se on kukintoperän ja -rangan kanssa hyvin lyhytkarvainen. Verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, vastakohtainen ja jossain määrin epäsymmetrinen sekä kärjestään 5-liuskainen. Se on yleensä sinipunainen, siirottavan pitkähkö- ja valkokarvainen sekä kaikkiaan noin 7-8 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 4-5 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 1-3 mm pitkät. Kaksi ylintä liuskaa ovat lyhimmät ja kolme alinta pisimmät mutta kuitenkin lyhyemmät kuin verhiön yhtenäinen torviosa.

Hernekasvien teriö on vastakohtainen, ja sitä kutsutaan perhomaiseksi. Kukan 5 terälehteä ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ja kokonaan peittoon jäävien heteiden ja emin ympärillä. Etelänaitovirnan teriö on tavallisesti noin 12-15 mm pitkä, sinipunainen tai aluksi punertavan sinipunainen ja pölytyksen jälkeen sinertyvä sekä lopulta kellertyvä ja ruskistuva. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, jonka suonet ovat pohjaväriä tummemmat. Purje nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa on leveä, tylppäpäinen, lovikärkinen ja usein laidoiltaan taakse päin kaartuva. Purje on suorana noin teriön mittainen, ja sen kärkiosa on noin 9-11 mm leveä sekä tyviosa verhiön sisään kapeneva. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan soikeahkot, pyöreäpäiset, noin 3-4 mm leveät ja tyviosastaan kapenevat sekä lähes purjeen mittaiset. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta limittäin rinnakkain olevasta ja venemäisen kaukalon muodostavasta terälehdestä. Ne ovat kärkiosastaan jyrkästi ylöspäin kaartuvat, suippopäiset ja siipiä jonkin verran lyhyemmät.

Kukassa on 10 hedettä, joiden tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Ylimmän heteen yhdiskasvuinen osa on muita lyhyempi. Hedekokonaisuuden vapaat ja tyviosaa vaaleammat kärkiosat ovat eripituiset. Ponnet ovat kellanruskehtavat ja pitkulaiset. Sikiäin on 1-lokeroinen, ja sen kärjessä oleva emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalon kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin ja on enemmän tai vähemmän karvainen. Vartalon kärjessä, lähes huomaamattoman luotin alapuolella on viiriä muistuttava, kalvomainen ja risareunainen lisäke.

Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, kypsänä musta ja kalju sekä täysikasvuisena tavallisesti noin 20-30 mm pitkä, pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 5-8 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. Palkoon kehittyy useimmiten 3-7 pallomaista ja ruskeaa siementä, jotka ovat läpimitaltaan noin 5 mm. Ne irtoavat palon avautuessa. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.

Etelänaitovirna on Suomessa alkuperäinen ja yleinen Ahvenanmaalla sekä muinaistulokas ja yleisehkö Varsinais-Suomen ja Uudenmaan sekä harvinaisempi Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Lisäksi sitä Kasviatlaksen mukaan tavataan harvinaisehkona, harvinaisena tai hyvin harvinaisena uustulokkaana kaikissa muissa eliömaakunnissa Enontekiön Lappia lukuun ottamatta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, tuoreet metsät ja metsänlaiteet, lehdot, rannat, viljely- ja kesantoalueet, puistot, puutarhat, pihat ja teollisuus- yms. alueet sekä joutomaat. Pohjois-Suomessa monet kasvupaikat liittyvät jatkosodan aikaisiin saksalaisjoukkojen leiri- ja varastoalueisiin. Etelänaitovirna kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Suomessa huomattavasti yleisempi ja laaja-alaisempi on aitovirnan toinen alalaji, jo alussa mainittu niittyaitovirna, subsp. montana. Sen kasvutapa on keskimäärin rennompi ja enemmän muuhun kasvillisuuteen tukeutuva. Tärkein erottava tekijä löytyy lehdistä, joiden lehdykät ovat kapeanpuikeat tai suikeahkot. Niiden pituuden ja leveyden suhde on yli 2,9 eli pituus/leveys = yli 2,9. Varren keskimmäisten lehtien korvakkeet ovat kapeammat. Teriö on nuorena yleensä vaaleampi. Näyttäisi myös, että verhiön karvoitus on aika selvästi lyhyempää. Alalajien erottaminen ei ole aina helppoa. Ne kasvavat toisinaan samoilla kasvupaikoilla ja todennäköisesti myös risteytyvät keskenään. Alalajijako ei ole yleisesti tunnustettu Euroopassa eikä laajemminkaan. Tällä sivustolla käytetty Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtainen levinneisyyskartasto ei tätä jakoa tunne. Niittyaitovirnaa ei tunnusta alalajiksi myöskään maailmanlaajuinen Catalogue of Life. Suomessa alalajijako on ollut käytössä ainakin Retkeilykasvion ensimmäisestä painoksesta (1984) alkaen. Niittyaitovirnan kuvasi muunnostasolla, var. montana, saksalainen Wilhelm Koch 1835. Suomalainen kasvitieteilijä Leena Hämet-Ahti nosti taksonin alalajitasolle tieteellisessä julkaisussaan 1970.

Aitovirna on monen muun hernekasvin tavoin ainakin lievästi myrkyllinen. Lajilleen se on helppo tunnistaa ja erottaa kukinnoltaan monikukkaisemmista virnoista. Eniten ulkomuodoltaan aitovirnaa muistuttaa harvinainen uustulokas, rehuvirna, V. sativa. Sen kukinto on kuitenkin 1-2-kukkainen, ja lehdykät ovat selväotaiset.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle aitovirnan lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle etelänaitovirnan lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on epätäydellinen, koska vain osa havainnoista on viety alalajitasolle.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Kartta on lajitasoinen, koska sivusto ei noteeraa aitovirnan alalajeja.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirna kyllä mielellään kietoo lehtiensä päässä olevat kärhet muihin kasveihin, jos niitä vain on lähistöllä, ja varmistaa näin vartensa pystyssä pysymisen kovallakin tuulella. Lehdet ovat varrella kierteisesti. Niiden lehdyköiden pituus- ja leveyssuhde vaihtelee kuvassa olevalla versolla noin välillä 2,0-2,7. A, Sund, Prästö, Prästö tornet -tien laitaruohikko venesataman kohdalla, 23.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan kukinto on toispuolinen terttu, jossa on aika tiiviisti yleensä kahdesta viiteen kukkaa. Sen perä on hyvin lyhyt ja enintään noin 5 mm pitkä. Kukinto on tavallisesti noin 2-3,5 cm pitkä ja noin 1,5-2,5 cm leveä. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen pohjoispuoli, luonnonsuojelualueen lehdesniitty, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan kukinnot ovat varsinkin varjoisilla paikoilla usein harsut ja vähäkukkaiset. Kukkaperä on noin 2-3 mm pitkä. A, Sund, Prästö, Prästö tornet -tien laitaruohikko venesataman kohdalla, 23.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, vastakohtainen ja kärjestään viisiliuskainen. Se on yleensä sinipunainen ja kaikkiaan noin 7-8 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 4-5 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 1-3 mm pitkät. Kaksi ylintä liuskaa ovat lyhimmät ja kolme alinta pisimmät mutta kuitenkin lyhyemmät kuin verhiön yhtenäinen torviosa. Kukintoperä, kukintoranka ja kukkaperä ovat hyvin lyhytkarvaiset. Myös varret ovat hyvin lyhytkarvaiset tai lähes kaljut. Kukallisten lehtihankojen korvakkeet ovat kapeanpuikeat, teräväkärkiset ja usein lähes kokonaan tummat. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen pohjoispuoli, luonnonsuojelualueen lehdesniitty, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan teriö on tavallisesti noin 12-15 mm pitkä, sinipunainen ja pölytyksen jälkeen sinertyvä sekä lopulta kellertyvä ja ruskistuva. Verhiöt ovat useimmiten siirottavan pitkä- ja valkokarvaiset. Niittyaitovirnalla verhiöiden karvoitus on yleensä huomattavasti lyhyempää. Kuvassa olevan kukinnon verhiöt ovat malliltaan poikkeukselliset, sillä niiden torviosan kärjessä on pyöreämuotoinen ja syvä lovi. A, Sund, Prästö, Prästö tornet -tien laitaruohikko venesataman kohdalla, 23.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan kukassa on kymmenen hedettä, joiden tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Ylimmän heteen yhdiskasvuinen osa on muita lyhyempi. Hedekokonaisuuden vapaat kärkiosat ovat eripituiset. Kuvan sormella avatussa kukassa ponnet ovat jo varisseet. Ainokaisen emin vartalon kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin. Sen kärjessä, lähes huomaamattoman luotin alapuolella on viiriä muistuttava, kalvomainen ja risareunainen lisäke. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen pohjoispuoli, luonnonsuojelualueen lehdesniitty, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, kypsänä musta ja kalju sekä täysikasvuisena tavallisesti noin 20-30 mm pitkä, pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 5-8 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. Vaikka palossa on yli kymmenen siemenaihetta, niistä kehittyy yleensä vain kolme – seitsemän siemeniksi asti. Siemen on pallomainen ja läpimitaltaan noin 5 mm. Kuvassa palon alapuolisella tyvellä on vielä jäljellä suurelta osin yhdiskasvuinen hedekokonaisuus. A, Finström, Bastö, pohjoiskärki, Ekudden, tammi- ja saarnivaltaisen niemen kärkiosa, 21.6.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan lehtilapa on tyveen tai lähes tyveen saakka parilehdykkäinen, tavallisesti noin 4-10 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-7 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten neljästä kahdeksaan paria. Lehdykät ovat puikeat tai soikeat, ehytlaitaiset, pyöreätyviset ja tylppä- tai lovipäiset. Ne ovat tavallisesti noin 10-35 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-15 mm leveät. Lehdyköiden pituuden ja leveyden suhde on alle 2,7 eli pituus/leveys = alle 2,7. Kuvan lehdissä suhdeluku on noin 1,9-2,0. Lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haaroittuva ja noin 20-40 mm pitkä. A, Lemland, Nåtö, biologisen aseman päärakennuksen pohjoispuoli, luonnonsuojelualueen lehdesniitty, 18.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirnan lehtikorvakkeet ovat kukattomissa lehtihangoissa yleensä kaksikärkisesti leveänpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja ehytlaitaiset tai toisinaan epämukaisen leveät ja terävähampaiset. Ne ovat vihreät, tummatäpläiset, noin 2-5 mm pitkät ja suunnilleen pituutensa levyiset. Kuvassa oleva korvakepari tuo mieleen perhosen. Alimpien lehdyköiden pituus/leveys -suhde on noin 2,0. Vaikka joissakin kasvioppaissa aitovirnan lehdyköiden sanotaan olevan odattomia, lehdyköiden kärjessä kuitenkin useimmiten on kuvan lehdyköiden tavoin hento ja hyvin pieni ota. A, Finström, Bastö, pohjoiskärki, Ekudden, tammi- ja saarnivaltaisen niemen kärkiosa, 22.6.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. sepium – etelänaitovirna on Suomessa alkuperäinen ja yleinen Ahvenanmaalla sekä muinaistulokas ja yleisehkö Varsinais-Suomen ja Uudenmaan sekä harvinaisempi Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Lisäksi sitä Kasviatlaksen mukaan tavataan harvinaisehkona, harvinaisena tai hyvin harvinaisena uustulokkaana kaikissa muissa eliömaakunnissa Enontekiön Lappia lukuun ottamatta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, tuoreet metsät ja metsänlaiteet, lehdot, rannat, viljely- ja kesantoalueet, puistot, puutarhat, pihat ja teollisuus- yms. alueet sekä joutomaat. Pohjois-Suomessa monet kasvupaikat liittyvät jatkosodan aikaisiin saksalaisjoukkojen leiri- ja varastoalueisiin. Kuvassa olevan kasvuston lehdyköiden pituus- ja leveyssuhde vaihtelee noin välillä 2,2-2,7. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, Talvikintien ja Vanamontien välisen kävelytieuran laitaruohikko, 15.6.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto