• Vicia sepium L. – aitovirna
• subsp. montana (W. D. J. Koch) Hämet-Ahti – niittyaitovirna
• Vicia L. – (terttu)virnat
• Fabaceae – hernekasvit

Aitovirnasta, Vicia sepium, esiintyy Suomessa kaksi alalajia, nimialalaji, etelänaitovirna, subsp. sepium ja tässä esiteltävä niittyaitovirna, subsp. montana. Niittyaitovirna on monivuotinen, rennohko ja tavallisesti noin 30-60 cm pitkä ruoho. Juurakko on ohut, suikertavia, haarovia ja hyvin pitkiäkin maarönsyjä muodostava. Rönsyjen avulla yksilöt muodostavat kasvullisesti laajoja ja yhä laajenevia varsikkoja. Varret ovat haarattomat, hoikat, särmikkäät, vihreäsävyiset ja hyvin lyhytkarvaiset tai lähes kaljut.

Lehdet ovat korvakkeelliset, tyveen tai melkein tyveen saakka parilehdykkäiset, kärhelliset ja varrella kierteisesti. Korvakkeet ovat kukattomissa lehtihangoissa yleensä kaksikärkisesti kapeanpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja ehytlaitaiset tai toisinaan muodoltaan epämukaiset ja laitakärkien lisäksi terävähampaiset. Ne ovat vihreät, tummatäpläiset, noin 2-5 mm pitkät ja pituuttaan kapeammat. Kukallisten lehtihankojen korvakkeet ovat kapeanpuikeat, terävästi yksikärkiset, edellä mainittuja, alempia korvakkeita pienemmät ja usein lähes kokonaan tummat. Lehtilapa on tavallisesti noin 5-12 cm pitkä ja lehdykät levällään leveimmältä kohtaa noin 4-8 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten 4-8 paria. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Lehdykät ovat kapeanpuikeat tai suikeahkot, pyöreätyviset, tylppä- tai lovipäiset ja kärjestään odattomat tai lähes huomaamattoman pieniotaiset sekä ehytlaitaiset. Ne ovat molemmin puolin vihreät ja lyhytkarvaiset sekä tavallisesti noin 15-40 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-12 mm leveät. Lehdyköiden pituuden ja leveyden suhde on alimpia lehtiä lukuun ottamatta yli 2,9 eli pituus/leveys = yli 2,9. Lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haaroittuva ja noin 20-40 mm pitkä. Versot ankkuroivat kärhillä itsensä ympäröivään kasvustoon ja varmistavat näin pystyn kasvutavan kohti valoa. Lehtiranka ja kärhi ovat lehdyköiden tavoin lyhytkarvaiset.

Kukinto on yleensä 2-5-kukkainen ja toispuolinen terttu, joka sijaitsee verson latva-alueen lehtihangoissa. Sen perä on hyvin lyhyt ja enintään noin 5 mm pitkä. Kukinto on tavallisesti noin 2-3,5 cm pitkä ja noin 1,5-2,5 cm leveä. Kukkaperä on noin 2-3 mm pitkä, ja se on kukintoperän ja -rangan kanssa hyvin lyhytkarvainen. Verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, vastakohtainen ja jossain määrin epäsymmetrinen sekä kärjestään 5-liuskainen. Se on yleensä punaruskea tai sinipunainen, lyhyehkön ja valkoisen myötäkarvainen sekä kaikkiaan noin 7-8 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 4-5 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 1-3 mm pitkät. Kaksi ylintä liuskaa ovat lyhimmät ja kolme alinta pisimmät mutta kuitenkin lyhyemmät kuin verhiön yhtenäinen torviosa.

Hernekasvien teriö on vastakohtainen, ja sitä kutsutaan perhomaiseksi. Kukan 5 terälehteä ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ja kokonaan peittoon jäävien heteiden ja emin ympärillä. Niittyaitovirnan teriö on tavallisesti noin 12-15 mm pitkä, yleensä aluksi vaalean sinipunainen tai punertavan sinipunainen ja pölytyksen jälkeen sinertyvä sekä lopulta kellertyvä ja ruskistuva. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, jonka suonet ovat pohjaväriä tummemmat. Purje nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa on leveä, tylppäpäinen, lovikärkinen ja usein laidoiltaan taakse päin kaartuva. Purje on suorana noin teriön mittainen, ja sen kärkiosa on noin 9-11 mm leveä sekä tyviosa verhiön sisään kapeneva. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan soikeahkot, pyöreäpäiset, noin 3-4 mm leveät ja tyviosastaan kapenevat sekä lähes purjeen mittaiset. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen kaukalon. Venhon kärkiosa on jyrkästi ylöspäin kaartuva. Kärkiosan ulkoreunoilla on molemmin puolin pieni levikesiiveke, joka on muuta venhoa tummempi.

Kukassa on 10 hedettä, joiden tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Ylimmän heteen yhdiskasvuinen osa on muita lyhyempi. Hedekokonaisuuden vapaat ja tyviosaa vaaleammat kärkiosat ovat eripituiset. Ponnet ovat keltaiset tai kellanruskehtavat ja pitkulaiset. Sikiäin on 1-lokeroinen, ja sen kärjessä oleva emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalon kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin ja on enemmän tai vähemmän karvainen. Sen kärjessä, lähes huomaamattoman luotin alapuolella on karvainen lisäke.

Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on melkein suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, kypsänä musta ja kalju sekä täysikasvuisena tavallisesti noin 20-30 mm pitkä, pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 5-8 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. Palkoon kehittyy useimmiten 3-7 pallomaista ja ruskeaa siementä, jotka ovat läpimitaltaan noin 5 mm. Ne irtoavat palon avautuessa. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.

Niittyaitovirna on Suomessa alkuperäinen ja alkuperäisenä yleinen etelästä päin, Ahvenanmaata lukuun ottamatta, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka. Muinaistulokkaana se on yleinen Oulun Pohjanmaan ja Kainuun sekä harvinaisempi Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka. Pohjoisemmissa eliömaakunnissa ja Ahvenanmaalla niittyaitovirna on harvinaisehko tai harvinainen uustulokas. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, tuoreet metsät ja metsänlaiteet, lehdot, rannat, viljely- ja kesantoalueet, puistot, puutarhat, pihat ja teollisuus- yms. alueet sekä joutomaat. Niittyaitovirna kasvaa muissa Pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä harvinaisena Islannissa.

Suomessa huomattavasti harvinaisempi ja suppea-alaisempi on aitovirnan nimialalaji, jo alussa mainittu etelänaitovirna, subsp. sepium. Sen kasvutapa on ilman tukeakin keskimäärin pystympi. Tärkein erottava tekijä löytyy lehdistä, joiden lehdykät ovat puikeat tai soikeat. Niiden pituuden ja leveyden suhde on alle 2,7 eli pituus/leveys = alle 2,7. Varren keskimmäisten lehtien korvakkeet ovat keskimäärin leveämmät. Teriö on nuorena yleensä tummempi. Näyttäisi myös, että verhiön karvoitus on aika selvästi pitempää ja siirottavaa. Alalajien erottaminen ei ole aina helppoa. Ne kasvavat toisinaan samoilla kasvupaikoilla ja todennäköisesti myös risteytyvät keskenään. Alalajijako ei ole yleisesti tunnustettu Euroopassa eikä laajemminkaan. Tällä sivustolla käytetty Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtainen levinneisyyskartasto ei tätä jakoa tunne. Niittyaitovirnaa ei tunnusta alalajiksi myöskään maailmanlaajuinen Catalogue of Life. Suomessa alalajijako on ollut käytössä ainakin Retkeilykasvion ensimmäisestä painoksesta (1984) alkaen. Niittyaitovirnan kuvasi muunnostasolla, var. montana, saksalainen Wilhelm Koch 1835. Suomalainen kasvitieteilijä Leena Hämet-Ahti nosti taksonin alalajitasolle tieteellisessä julkaisussaan 1970.

Aitovirna on monen muun hernekasvin tavoin ainakin lievästi myrkyllinen. Suomalainen lajinimi ei viittaa aitoon ja alkuperäiseen vaan tyypilliseen kasvupaikkaan. Varmimmin aitovirnan tapaa tienvarsilta, pientareilta ja aitovieriltä. Vaikka niin sanottu normaali kukinta-aika onkin kesä-, heinä- ja elokuu, lajin kukinta alkaa aikaisena keväänä etelässä jo toukokuun puolella ja jatkuu niitettävillä tienlaiteilla ja pientareilla syyskuuhun ja jopa lokakuuhun saakka, kuten alla olevan kuvasarjan päiväyksistäkin on nähtävissä. Se on lajilleen helppo tunnistaa ja erottaa kukinnoltaan monikukkaisemmista virnoista. Eniten ulkomuodoltaan aitovirnaa muistuttaa harvinainen uustulokas, rehuvirna, V. sativa. Sen kukinto on kuitenkin 1-2-kukkainen, ja lehdykät ovat selväotaiset.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle aitovirnan lajitasoiselle esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle niittyaitovirnan esiintymiskartalle Suomessa. Kartta on epätäydellinen, koska vain osa havainnoista on viety alalajitasolle.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Kartta on lajitasoinen, koska sivusto ei noteeraa aitovirnan alalajeja.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirna sitoo kärhillään omat versonsa tiiviiksi ja kovaakin tuulta kestäväksi verkostoksi, jos lähistöllä ei kasva muunlajisia, tukevampia kasveja. Sen kukinnot ovat yleisväriltään tavallisesti vaaleammat kuin etelänaitovirnalla. Kuvan versojen lehdissä lehdyköiden pituus/leveys -suhde on noin 3,0-3,9. Vaikka niin sanottu normaali kukinta-aika onkin kesä-, heinä- ja elokuu, lajin kukinta alkaa aikaisena keväänä etelässä jo toukokuun puolella ja jatkuu niitettävillä tienlaiteilla ja pientareilla syyskuuhun ja jopa lokakuuhun saakka, kuten kuvasarjan päiväyksistäkin on nähtävissä. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Tölkkimäentien ja Pietiläntien kulmaus, tienlaitaruohikko, 3.6.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan teriö on tavallisesti noin 12-15 mm pitkä. Teriöt ovat toisinaan hyvin vaaleita ja suonitusta lukuun ottamatta melkein valkoisia ja harvoin aivan valkoisia. Oheinen kuvasarjakin osoittaa, että pelkästään teriön värin perusteella ei aitovirnan alalajia pysty määrittämään. Alalaji pitäisi aina varmistaa lehdyköiden pituuden ja leveyden suhteella, joka kuvan kasvuston osalta on noin 3,0-3,3. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Vanajaveden itäranta heti Viipurintien sillan luoteispuolella, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan teriö on vastakohtainen ja perhomainen. Kukan viisi terälehteä ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ympärillä. Teriön näkyvin ja kookkain terälehti on purje, jonka suonet ovat pohjaväriä tummemmat. Sen kärkiosa on leveä, tylppäpäinen, lovikärkinen ja usein laidoiltaan taakse päin kaartuva sekä noin 9-11 mm leveä. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen kaukalon. Venhon kärkiosa on jyrkästi ylöspäin kaartuva. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laide metsän reunassa, 2.6.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan verhiö on tyveltään torvimaisen yhdislehtinen, vastakohtainen ja kärjestään viisiliuskainen. Se on yleensä punaruskea tai sinipunainen, ja kaikkiaan noin 7-8 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 4-5 mm pitkä ja noin 3-4 mm leveä. Kärkiliuskat ovat kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 1-3 mm pitkät. Kaksi ylintä liuskaa ovat lyhimmät ja kolme alinta pisimmät mutta kuitenkin lyhyemmät kuin verhiön yhtenäinen torviosa. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Takumäentien laide Tölkkimäentien risteyksen itäpuolella, 8.10.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan verhiö on lyhyehkön ja valkoisen myötäkarvainen, kun se etelänaitovirnalla on usein siirottavan pitkähkö- ja valkokarvainen. Myös kukkaperät ovat lyhytkarvaiset ja noin 2-3 mm pitkät. Teriö sinertyy pian pölytyksen jälkeen ja lopulta kellertyy ja ruskistuu. Varret ovat särmikkäät, vihreäsävyiset ja hyvin lyhytkarvaiset tai lähes kaljut. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Rääpiälä, Marssitien laita peltoalueen reunassa, Nukarintien risteyksen kaakkoispuolella, 11.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan sikiäin alkaa pölytyksen jälkeen paisua ja kehittyä palkohedelmäksi, jonka kärjessä säilyy pitkän aikaa emin vartalo luotteineen. Tyvellä viipyilee myös yhdiskasvuinen hedekokonaisuus. Siemenaiheita on yleensä yli kymmenen, mutta siemeniksi asti niistä kehittyy tavallisesti kolme – seitsemän. Kukallisten lehtihankojen korvakkeet ovat lähinnä kapeanpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja lähes kokonaan tummat. Kukattomien lehtihankojen korvakkeet ovat yleensä kaksikärkisesti kapeanpuikeat tai toisinaan muodoltaan epämukaiset ja laitakärkien lisäksi terävähampaiset. Lehtien lehdykät ovat molemmin puolin hyvin lyhytkarvaiset. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Vanajaveden itäranta heti Viipurintien sillan luoteispuolella, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan palot tummuvat asteittain ja ovat lopulta mustat. Kasvuston lehdykät ovat noin 3-3,5 kertaa leveyttään pitemmät. ES, Lappeenranta, Kaupunginlahden satama, Satamatien laidasta nouseva linnoitusalueen alarinne, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan siemenpalko on melkein suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on kalju ja täysikasvuisena tavallisesti noin 20-30 mm pitkä, pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 5-8 mm leveä. ES, Lappeenranta, Kaupunginlahden satama, Satamatien laidasta nouseva linnoitusalueen alarinne, 11.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan lehtilapa on tavallisesti noin 5-12 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-8 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten neljästä kahdeksaan paria. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Lehdykät ovat kapeanpuikeat tai suikeahkot, pyöreätyviset, tylppä- tai lovipäiset ja kärjestään odattomat tai lähes huomaamattoman pieniotaiset sekä ehytlaitaiset. Ne ovat molemmin puolin vihreät, tavallisesti noin 15-40 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-12 mm leveät. Lehdyköiden pituuden ja leveyden suhde on alimpia lehtiä lukuun ottamatta yli 2,9 eli pituus/leveys = yli 2,9. Kuvassa olevissa lehdyköissä suhdeluku on 3,0-3,4. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Mäkelän teollisuusalue, Takumäentien laide Tölkkimäentien risteyksen itäpuolella, 24.9.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haaroittuva ja noin 20-40 mm pitkä. Kuvan kasvustossa lehdykät ovat noin 3,0-3,3 kertaa leveyttään pitemmät. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Vanajaveden itäranta heti Viipurintien sillan luoteispuolella, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirna on Suomessa alkuperäinen ja alkuperäisenä yleinen etelästä päin, Ahvenanmaata lukuun ottamatta, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntiin saakka. Muinaistulokkaana se on yleinen Oulun Pohjanmaan ja Kainuun sekä harvinaisempi Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka. Pohjoisemmissa eliömaakunnissa ja Ahvenanmaalla niittyaitovirna on harvinaisehko tai harvinainen uustulokas. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Vanajaveden itäranta heti Viipurintien sillan luoteispuolella, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Vicia sepium subsp. montana – niittyaitovirnan kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, pientareet, tuoreet metsät ja metsänlaiteet, lehdot, rannat, viljely- ja kesantoalueet, puistot, puutarhat, pihat ja teollisuus- yms. alueet sekä joutomaat. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Vanajaveden itäranta heti Viipurintien sillan luoteispuolella, 16.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto