Viscaria alpina var. alpina – pikkutervakko var. kalliopikkutervakko

Viscaria alpina (L.) G. Don – pikkutervakko
var. alpina – kalliopikkutervakko
aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Lychnis alpina L. var. alpina
synonyyminimi Silene suecica (Lodd.) Greuter & Burdet
Viscaria Bernh. – tervakot
Caryophyllaceae – kohokkikasvit

Pikkutervakosta Viscaria alpina, kasvaa Suomessa kaksi muunnosta, tässä kuvattava, lähes koko Suomessa tavattava kalliopikkutervakko, var. alpina ja serpentiinipikkutervakko, var. serpentinicola, jota tavataan vain Pohjois- ja Itä-Suomen ultraemäksisillä kallioilla ja soraikoilla. Kalliopikkutervakko on monivuotinen, tavallisesti noin 10-40 cm korkea, pysty ja yksi- tai monivartinen, kalju ruoho. Sen pääjuuri on hoikka ja kärjestään haarova. Juurakosta kohoavat tiiviit lehtiruusukkeet ja ruusuketyviset kukintovarret. Lehtiruusukkeet ovat etenkin vanhoissa yksilöissä tiheässä ja voivat muodostaa patjamaisen kasvuston.

Ruusukelehdet ovat siipipalteisesti ruodilliset ja ehytlaitaiset sekä tyvireunoiltaan yleensä harvakseen lyhytripsiset. Lapa on kapean tasasoukka tai suikea ja joskus hieman lusikkamainen. Ruoti vaihtuu lavaksi ilman jyrkkää rajaa ja on noin puolet tai vajaa puolet koko lehden noin 1,5-5 cm:n pituudesta. Leveyttä lehdillä on leveimmältä kohtaa noin 1,5-5 mm. Varret ovat ohuehkot, liereät ja haarattomat sekä väriltään vihreät tai punertavat. Ne eivät ole mäkitervakon, V. vulgaris, tavoin tahmeat nivelten alapuolelta. Vastakkaisia varsilehtipareja on yleensä 2-4. Ne ovat ruodittomia, tyvestä lyhyesti yhteenkasvaneita, ehytlaitaisia ja tasasoukkia tai suikeita sekä lyhytsuippuisen teräväkärkisiä, Pituutta niillä on tavallisesti noin 1-4 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa 1-5 mm. Vaikka varsilehdet lyhenevätkin latvaa kohti, ne ovat varren yläosassa usein leveämpiä kuin alempana. Etenkin varren latvaosassa lehdet ovat tavallisesti enemmän tai vähemmän sinipunaisia.

Varren latvassa oleva kukinto-osa on yleensä tiivis ja mykerömäinen tai lyhyen terttumainen sekä noin 1,5-8 cm pitkä. Latvan lyhytperäisten, tiheiden kukintohaarojen alapuolella on usein erillään 1-2 haaraparia, joiden haarat voivat olla 2-3 cm pitkiä. Kukinnon haarat ovat pystyjä tai yläviistoon siirottavia ja 1-7-kukkaisia, Kukat ovat pystyhköjä tai sivulle siirottavia ja niiden teriön leveys on tavallisesti 10-15 mm. Kukkaperät ovat noin 1-2 mm ja joskus yksittäisissä kukissa vähän pitempiäkin. Kukkien tukilehdet ovat lähes tasasoukkia tai suikeahkoja, noin 2-10 mm pitkiä ja niiden väri vaihtelee hyvin vaaleasta tumman sinipunaiseen. Yhdislehtinen verhiö on 10-suoninen, kapean kellomainen ja kärkihampaineen noin 4-6 mm pitkä ja 2,5-4 mm leveä. Sen väri vaihtelee vaaleasta ruskehtavaan ja tumman sinipunaiseen. Kärkihampaita on 5 ja ne ovat kolmiomaiset, kalvolaitaiset sekä noin 1 mm pitkät.

Terälehdet ovat punaiset värin vaihdellessa vaaleasta tummaan tai hyvin harvoin lähes tai aivan valkoiset, Ilmari Hiitosen vuoden 1933 Suomen kasviossa valkoisen muodon nimenä oli f. albiflora. Terälehtiä on 5 ja niiden sivulle taittuva kärkiosa on noin 3,5-6 mm pitkä, kärkeä kohti levenevä ja päästään syvään kaksiliuskainen. Kukassa on yleensä viisilehtinen ja syvään liuskainen lisäteriö, jonka koko ja muoto vaihtelevat. Joskus lisäteriö puuttuu kokonaan. Valko- tai punertavapalhoisia heteitä on 10, mutta toisinaan osasta kukkia ne ovat surkastuneet. Punertavia emin vartaloita ja vaaleita, karvaisia luotteja on 5. Hedelmä on munamainen, vihreä tai ruskehtava kota, jonka pituus on noin 4-5 mm ja leveys 3-4 mm. Se on verhiön mittainen tai hieman sitä pitempi ja avautuu 5-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreähköjä tai munuaismaisia, heikosti nystermäisiä ja lähes mustia sekä läpimitaltaan noin 0,5-0,8 mm. Normaali kukinta-aika on kesä-elokuu.

Kalliopikkutervakko on alkuperäinen laji Suomessa ja sitä tavataan harvinaisena tai yleisehkönä kaikkialla Suomessa Satakunnan ja Ahvenanmaan eliömaakuntia lukuun ottamatta. Kasvupaikkoja ovat lähinnä jäkäläkalliot, tunturikankaat ja hietikot sekä jokivarsien sora- ja hiekkakentät. Muissa Pohjoismaissa kalliopikkutervakkoa esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa.

Suomessa kasvaa alkuperäisenä ja ultraemäksiselle alustalle sopeutuneena myös toinen pikkutervakon muunnos, serpentiinipikkutervakko, var. serpentinicola. Se eroaa nimimuunnoksesta lähinnä hyvin kapeiden, tasasoukan neulasmaisten aluslehtiensä ja harsumman kukintonsa perusteella. Sen kukat ovat toisinaan terälehdettömiä. Yksilöt ovat myös lähes kaikilta mitoiltaan keskimäärin pienempiä, vaikka tätä on maastossa vertailuaineiston puuttuessa vaikea havaita. Suomessa kasvaa myös toinen suvun laji, mäkitervakko, V. vulgaris. Sen varsi on nivelvälien yläosasta tahmea. Kukinto on terttumainen. Lisäksi terälehdet ovat kärjestään ehyet, nirhalaitaiset tai lanttokärkiset.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pikkutervakon esiintymiskartalle Suomessa (kartta on lajitasolla, koska vain pieni osa kalliopikkutervakon havainnoista on viety alemmalle muunnostasolle).

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Laji on nimellä Silene suecica.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto