Valkovuokko, Anemone nemorosa, on monivuotinen ruoho, jonka juurakko on lähellä maanpintaa suikertava, haarova ja väriltään ruskea. Varhain kuihtuvia aluslehtiä on tavallisesti 1-2. Niiden lapa on pituuttaan leveämpi, enintään 15 cm leveä, 3-osainen, lehdykät jakoisia tai halkoisia ja hampaisia sekä karvaisia. Kaljut tai harvakarvaiset kukkavarret nousevat yksittäin, harvoin kaksittain haarovasta juurakosta. Laajalle levittäytyvän juuriston vuoksi eri yksilöiden rajoja ei voi havaita. Varsien pituus kukkineen on noin 10-30 cm. Ruodillisia (ruoti noin 1-3,5 cm) varsilehtiä on tavallisesti 3 ja ne ovat 3-lehdykkäisiä. Lehdykät ovat karvaisia, lähes perättömiä tai lyhytperäisiä. Keskilehdykkä on 3-6 cm pitkä ja päästään 3-liuskainen ja hampainen. Sivulehdykät ovat syvään kaksijakoisia, liuskaisia ja hampaisia.
Kukat ovat varsissa lähes aina yksittäin ja hyvin harvoin kaksittain. Kukkaperä on 3-10 cm pitkä ja karvainen. Kukat ovat yleensä noin 20-40 mm leveitä. Kehälehdet eivät ole erilaistuneet verhiöksi ja teriöksi. Niitä on tavallisimmin 6-7 mutta määrä vaihtelee välillä 5-12. Ne ovat puikeat, vastapuikeat tai soikeat ja väriltään useimmiten valkoiset, toisinaan ulkopinnaltaan enemmän tai vähemmän punertavat, punaiset tai sinipunaiset ja harvoin punasävyiset myös sisäpinnaltaan. Ulkopinnaltaan ne ovat kaljuja tai tyviosastaan vähäkarvaisia. Pituutta kehälehdillä on yleensä noin 10-20 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 5-12 mm. Keltaponsisia ja noin 5 mm pitkiä heteitä on paljon. Emiö on vihreä ja monilehtinen. Nuokkuvan hedelmistön pähkylät ovat karvaisia ja 4-5 mm pitkiä, minkä lisäksi niiden ota on noin 1 mm. Normaali kukinta-aika on touko-kesäkuu.
Valkovuokko on alkuperäinen laji Suomessa ja sen pohjoisraja kulkee Keski-Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakunnissa. Lisäksi se on vakiintunut tulokkaana Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakuntiin. Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnista alkaen etelään laji on yleinen. Laji kasvaa pääasiassa lehdoissa, tuoreissa metsissä, metsänreunoissa, niityillä, puistoissa, pientareilla ja vastaavilla, riittävän avoimilla paikoilla. Se on rauhoitettu laji Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Laji on Uudenmaan maakuntakukka. Muissa Pohjoismaissa valkovuokko kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Suomessa kasvaa luontaisena myös toinen valkovuokon kanssa samankaltainen laji, alppivuokko, A. trifolia. Sitä esiintyy harvinaisena vain Etelä-Hämeen eliömaakunnan Asikkalan harjuilla. Lajien selkeimmät erot löytyvät lehdyköistä ja heteiden väristä. Kun valkovuokon lehdykät ovat liuskaiset tai isohampaiset, alppivuokolla ne ovat ehyet ja sahalaitaiset. Valkovuokon heteet ovat keltaiset ja alppivuokon heteet ovat valkoiset. Yhteisillä kasvupaikoilla lajit myös risteytyvät keskenään. Valkovuokon ja alppivuokon risteymällä lehdet ovat alppivuokon kaltaiset, mutta lehdyköissä on muutamia liuskamaisia hampaita. Risteymän heteiden ponnet ovat vaaleankeltaiset. Joskus harvoin valkovuokko risteytyy myös varsin erinäköisen keltavuokon, A. ranunculoides, kanssa. Ternivuokoksi nimetyn risteymän kukat ovat vaaleankeltaiset.
Valkovuokkoa hyödyntää ruostesieniin kuuluva valkovuokon-pihlajanruoste, Ochropsora ariae. Se on nimensä mukaisesti kaksi-isäntäinen. Helmi-itiövaihe vaivaa valkovuokkoa saaden sen usein kasvamaan terveitä versoja kookkaammaksi. Lehdet paksuuntuvat alapinnalla olevien itiöpesäkkeiden vaikutuksesta ja niihin tulee usein epämuodostumia. Sieni näkyy vihertävinä pilkkuina myös kehälehdissä. Myöhemmin kesällä se siirtyy pihlajaan, jossa synnyttää lehtien alapinnalle valkoisia laikkuja.
Anemone nemorosa – valkovuokko kasvaa parhaimmillaan laajoina ja hyvin tiheinä kasvustoina. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 11.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokko on tavallisesti noin 10-30 cm korkea. Kasvustoissa on eniten kuusikehälehtisiä kukkia, seitsemän on seuraavaksi yleisin luku ja kahdeksanlukuisia on tässäkin kasvustossa vain muutamia. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 8.5.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon suora kukkarivistö metsänlaiteessa on hyvä esimerkki lähellä maanpintaa suikertavan juurakon vaikutuksesta. Kaikki kukkavarret ovat varmasti samaa yksilöä, mutta kehälehtien määrä vaihtelee kuudesta kahdeksaan, joten lehtien tietty määrä ei ole ainakaan perimässä. Merkille pantavaa on, että kukkavarsien lähellä ei aina ole ollenkaan aluslehtiä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 6.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon ensimmäisenä lakastuvat aluslehdet ovat halkoisia, syvään jakoisia, liuskaisia ja hampaisia sekä yleensä pyöreämuotoisempia kuin varsilehdet. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 11.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon varsilehdet ovat kolmilehdykkäisiä ja lähes perättömiä. Keskilehdykkä on tavallisesti pisin ja kapeahko, päästään kolmiliuskainen ja hampainen. Sivulehdykät ovat syvään halkoiset ja siten kaksiosaiset sekä kärjestään enemmän tai vähemmän liuskaiset ja hampaiset. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 18.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon lehdet ovat ainakin nuorina molemmin puolin karvaiset. EH, Hämeenlinna, Sairio, Ruutikellarintien itäpuolinen metsä, 4.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon kukka on yleensä noin 20-40 mm leveä. Siinä on tavallisimmin kuusi tai seitsemän kehälehteä. Ne ovat puikeat, vastapuikeat tai soikeat ja väriltään useimmiten valkoiset. Muodossa voi olla kuvan tavoin myös epäsäännöllisyyttä. Pituutta kehälehdillä on yleensä noin 10-20 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 5-12 mm. Keltaponsisia ja noin 5 mm pitkiä heteitä on paljon. Emiö on vihreä ja monilehtinen. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Hämeen Härkätien laitametsä, 7.5.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon kehälehtien määrä voi vaihdella viidestä kahteentoista. Kuvan kaltaista yhdeksänlukuista kukkaakaan ei ole ainakaan isommasta kasvustosta vaikea löytää. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 11.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon kehälehdet eivät ole erilaistuneet verhiöksi ja teriöksi. Kehä näyttää kyllä teriömäiseltä, mutta kukan alapuolelta ei löydy verholehtiä. EH, Hämeenlinna, Luhtiala, Aulangonjärven koillispuoli, Käärmekallio, 12.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon nimensä mukaiset kehälehdet vaihtelevat lukumääränsä lisäksi myös toisinaan väriltään. Erityisesti kehälehtien ulkopinnat mutta toisinaan myös sisäpuolet voivat vaihdella lähes kaikissa punaisen ja sinipunaisen sävyissä. Väri saattaa myös lisääntyä kukan vanhetessa. A, Jomala, Ramsholm, luonnonsuojelualue, 25.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon kasvupoikkeama, jolla on vain kuriositeettinen merkitys, mutta se ei vähennä näkymän mielenkiintoisuutta. Kehälehtien ja varsilehtien suunnittelussa on sattunut pikku sekaannus ja yhdeksänlukuisen kukan yhdestä kehälehdestä on puoliksi tullut varsilehti suonitusta, laidan hammastusta ja karvoitusta myöten. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 18.5.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon hedelmistö on nuokkuva. Karvaiset pähkylät ovat yleensä noin 4-5 mm pitkiä ja niissä on noin 1 mm:n mittainen ota. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 1.6.2019. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokkoa vaivaa aika yleisesti ruostesieniin kuuluva valkovuokon-pihlajanruoste, Ochropsora ariae. Se on nimensä mukaisesti kaksi-isäntäinen. Helmi-itiövaihe vaivaa valkovuokkoa ja myöhemmin kesällä sieni siirtyy pihlajaan, jossa se näkyy lehtien alapinnan valkoisina laikkuina. Sieni-infektio saa usein valkovuokon kasvamaan terveitä versoja kookkaammaksi. Lehdet paksuuntuvat itiöpesäkkeiden vaikutuksesta ja niihin tulee usein epämuodostumia. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 12.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.Anemone nemorosa – valkovuokon sienitauti, valkovuokon-pihlajanruoste, Ochropsora ariae, muuttaa myös kukan hyvin erikoisen näköiseksi. Kuvan verson kymmenen kehälehteä ovat saaneet vihreän pilkutuksen. Valkovuokko on ilmeisen hyvin sopeutunut sienivaivaansa eikä se aiheuta varsinaisia kasvustotuhoja. Oheinen yksilökin kykenee sienestä huolimatta tuottamaan heteet ja emiön normaalisti. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, 12.5.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 