- Drosera rotundifolia L. – pyöreälehtikihokki
- Drosera L. – kihokit
- Droseraceae – kihokkikasvit
Pyöreälehtikihokki, Drosera rotundifolia, on monivuotinen, lehtiruusukkeellinen, hoikka ja pysty ruoho sekä vanakasvi, jonka vana on huomattavasti lehtiä pitempi ja kukintoineen useimmiten noin 5-15 cm korkea. Juurakko muodostuu pitkähköstä, ohutjuurisesta kimpusta, joka voi haaroa yläosastaan ja kasvattaa jälkisilmuista rinnalleen uusia ruusukkeita. Vana on haaraton, lehdetön, tyveltä alkaen pysty ja vihreä tai ainakin alaosasta punasävyinen sekä muuten kalju mutta yläosastaan hyvin lyhyesti nystykarvainen. Se lähtee ruusukkeensa ylimmästä lehtihangasta.
Ruusukelehdet ovat ruodilliset, lukuisat, valtaosin alustanmyötäiset tai korkeammassa rahkasammalikossa toisinaan pystyt. Ruoti on vihreä tai punasävyinen, alapintaa lukuun ottamatta karvainen ja tyveltään hyvin pitkäpitkäkarvainen sekä yleensä noin 0,5-4,5 cm pitkä. Lapa on pyöreämuotoinen, tavallisesti pituuttaan leveämpi, noin 3-12 mm pitkä ja noin 5-15 mm leveä. Se on päältä, laidoiltaan ja usein ruodin yläosastakin pitkäkarvainen, alta kalju sekä vihreä tai punasävyinen. Karvat ovat noin 1-5 mm pitkät, punaiset, tahmeat ja pisarakärkiset. Niillä kihokit pyydystävät hyönteisiä lisäravinnokseen.
Kukinto on vanan kärjessä oleva, toispuolinen kiemuraviuhko, joka on täysikasvuisena tavallisesti noin 6-10-kukkainen ja erityisesti nuppuiselta kärkiosaltaan alaspäin. Kukinto on suorana yleensä noin 20-40 mm pitkä. Kukkaperä on useimmiten noin 1-5 mm pitkä. Sen tyvellä on rihmamaisen kapea ja noin 1-2,5 mm pitkä tukilehti, joka varisee pois kukinnan aikana. Verhiö on kärjestään 5-liuskainen ja kaikkiaan noin 4-5 mm pitkä. Kärkiliuskat ovat lähinnä kapeanpuikeat, suippo- tai pyöreäpäiset, kärkiosastaan nystyreunaiset ja noin 1-1,8 mm leveät. Niiden osuus verhiön kokonaispituudesta on noin 2,5-3 mm. Kukintoranka, kukkaperä ja verhiö ovat hyvin lyhyesti nystykarvaiset.
Teriö on säteittäinen, valkoinen ja tavallisesti noin 5-7 mm leveä. Se on avoinna vain lyhyen aikaa aurinkoisella säällä. Terälehtiä on 5. Ne ovat soikeat, rinnakkaiset tai hieman lomittaiset ja kärjestään pyöreä- tai tylppäpäiset sekä yleensä noin 2,5-4 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,3-2,5 mm leveät. Kaksineuvoisessa kukassa on 5 hedettä, joiden palhot ovat valkoiset ja ponnet aktiivisina keltaiset. Sikiäin on kehänpäällinen, pallomainen ja 1-lokeroinen. Sen kärjessä on 2-5 erillistä ja valkoista emin vartaloa, jotka ovat lähes tyveen saakka haarautuneet. Molempien haarojen kärjessä on valkoinen luotti. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Hedelmävaiheinen kukinto on suora ja pysty. Sikiäimestä paisuva hedelmä on pitkulainen tai kapean munamainen kota, joka on kärjestään verhiön yli yltävä, aluksi vihertävä ja myöhemmin ruskea sekä kalju. Se on tavallisesti noin 5-6 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm leveä. Siemenet ovat hyvin kapeat, ohuen kalvon ympäröimät, ruskehtavat ja noin 1,5 mm pitkät.
Pyöreälehtikihokki on Suomessa alkuperäinen ja yleinen kaikissa eliömaakunnissa Käsivarren Lappia lukuun ottamatta, missä se on harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä nevat, rämeet, rannat, ojat ja hylättyjen sorakuoppien tihkupinnat. Muissa Pohjoismaissa pyöreälehtikihokki kasvaa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa sekä Tanskan Färsaarilla.
Maailmassa kasvaa lähteestä riippuen noin 190-270 kihokkilajia tai niiden välistä vahvistettua risteymää. Eniten lajeja kasvaa eteläisellä pallonpuoliskolla. Pelkästään Australiassa on yli 130 lajia. Koko Euroopassa tavataan vain kolmea lajia, jotka kasvavat myös Suomessa, pyöreälehtikihokin lisäksi, pitkälehtikihokkia, D. anglica ja pikkukihokkia, D. intermedia. Lajit on helppo erottaa toisistaan ulkomuotonsa perusteella. Pitkälehtikihokin lehdet ovat nimensä mukaisesti hyvin kapean vastapuikeat, useimmiten noin 15-30 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-7 mm leveät. Pikkukihokki on vain noin 2-10 cm korkea. Sen kukintovana on mutkatyvinen ja vain hiukan pystyjä lehtiä pitempi. Lehtilapa on pitkälehtikihokin tavoin kapean vastapuikea mutta vain noin 5-10 mm pitkä. Lajituntomerkkien selvänlaiseen kolmijakoon tuo kuitenkin jonkin verran sekaannusta se, että kaikki lajit voivat risteytyä keskenään. Pitkä- ja pyöreälehtikihokin risteymää tavataan koko maassa. Risteymän lehdet ovat välimuotoiset. Pikkukihokin risteytyminen muiden lajien kanssa on ainakin havaintojen perusteella erittäin harvinaista.
Kihokit luokitellaan lihansyöjäkasveiksi, mikä kuulostaa kovastikin yliampuvalta pienten, hentojen ruohojen osalta. Kuvaavampaa olisikin puhua hyönteissyöjäkasveista. Kihokit kasvavat yleensä niukasti ravinteita sisältävällä kasvualustalla ja sinänsä yhteyttävät aivan normaalisti pärjäten myös ilman lisäravinteita. Niille on kuitenkin kehittynyt elämää helpottava sopeutuma lehtiin, minkä avulla ne saavat erityisesti typpeä ja fosforia eläinravinnosta. Lehtilavan yläpinnan ja laitojen karvat erittävät sitkeitä, kiiltäviä ja hieman hunajamaisesti tuoksuvia limapisaroita, jotka houkuttelevat pieniä hyönteisiä. Lehdelle lentävät tai kiipeävät hyönteiset takertuvat limaan ja rimpuillessaan jäävät yhä tiukemmin kiinni kuin hämähäkinverkkoon tai kärpäspaperiin. Riittävän voimakkaan ärsytyksen vaikutuksesta lehti vielä usein rullautuu saaliin päälle. Liman sisältämät entsyymit sulattavat hyönteisen pehmeät osat kasvin ravinnoksi. Sulatuksen jälkeen lehti jälleen avautuu. Se tunnistaa saaliin mekaanisen ärsytyksen lisäksi myös kemiallisesti. Niinpä rullautuminen ei turhaan laukea esimerkiksi muiden kasvien kosketuksen tai lentävien roskien vaikutuksesta.
Ihmiset ovat huomioineet kihokkien erikoiset lehdet jo menneinä vuosisatoina ja antaneet niille Suomessakin monia kuvaavia nimiä, kuten itku- tai kyynellehti, limaheinä, kiimaheinä, intoruoho ja kihoheinä. Nykyinen sukunimi on johdos viimemainitusta kansanomaisesta nimestä. Myös kihokkien lääkinnällinen käyttö on jo vanhaa perua. Lehtien valkuaisaineita hajottavia entsyymejä on hyödynnetty mm. syylien ja känsien hoidossa. Lehdistä valmistetulla lääkkeellä on hoidettu ainakin yskää, hinkuyskää, punatautia ja silmäsairauksia. Kihokkien merkitys lääkinnällisessä käytössä ei ole hävinnyt nykyisten, synteettisten lääkkeiden aikakaudellakaan. Parhaat lääkinnälliset vaikutukset ovat pyöreälehtikihokilla, jota on Suomessa kerätty kaupallisesti jo vuosikymmenten ajan. Keruumäärä vaihtelee vuosittain ja on parhaimmillaan lähes 1 000 tuorepainokiloa vuodessa. Kerätyt kihokit viedään Keski-Eurooppaan, erityisesti Sveitsiin lääke- ja kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Kihokkien sisältämiä ainesosia hyödynnetään erityisesti yskänlääkkeissä ja kurkkupastilleissa sekä ihonhoitotuotteissa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pyöreälehtikihokin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Drosera rotundifolia – pyöreälehtikihokin ruusukelehdet ovat lukuisat ja vihreät tai punasävyiset. Ruoti on karvainen ja yleensä noin 0,5-4,5 cm pitkä. Lapa on pyöreämuotoinen ja tavallisesti pituuttaan leveämpi. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Ahvenistonharjun juurella olevan Kahtoilammen luoteispään rantasuo, 11.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Drosera rotundifolia – pyöreälehtikihokki on vanha rohdoskasvi. Lehtien valkuaisaineita hajottavia entsyymejä on hyödynnetty mm. syylien ja känsien hoidossa. Lehdistä valmistetulla lääkkeellä on hoidettu ainakin yskää, hinkuyskää, punatautia ja silmäsairauksia. Kihokeista parhaat lääkinnälliset vaikutukset omaavan pyöreälehtikihokin merkitys lääkinnällisessä käytössä ei ole hävinnyt vieläkään. Sitä on Suomessa kerätty kaupallisesti jo vuosikymmenten ajan. Sen sisältämiä ainesosia hyödynnetään erityisesti yskänlääkkeissä ja kurkkupastilleissa sekä ihonhoitotuotteissa. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Ahvenistonharjun juurella olevan Kahtoilammen luoteispään rantasuo, 11.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Drosera rotundifolia – pyöreälehtikihokki on Suomessa alkuperäinen ja yleinen kaikissa eliömaakunnissa Käsivarren Lappia lukuun ottamatta, missä se on harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä nevat, rämeet, rannat, ojat ja hylättyjen sorakuoppien tihkupinnat. EH, Hämeenlinna, Pullerinmäki, Ahvenistonharjun juurella olevan Kahtoilammen luoteispään rantasuo, 11.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
