• Heracleum mantegazzianum Sommier & Levier – kaukasianjättiputki
• Heracleum L. – ukonputket
• Apiaceae – sarjakukkaiskasvit

Kaukasianjättiputki, Heracleum mantegazzianum, on kaksivuotinen tai lyhytikäinen ja kerran kukkiva monivuotinen ruoho, joka on pysty, yleensä yksivartinen ja tavallisesti noin 150-350 cm korkea. Ensimmäisenä vuotena kasvaa monilehtinen ruusuke, joka kerää kasvuvoimaa pääjuureensa kukintaa varten. Toisena tai sitä myöhempänä vuotena yksilö kasvattaa kukintovarren ja kuolee kukintavuotensa päätteeksi. Pääjuuri on vankka, monikymmensenttinen ja sivujuurinen. Varsi on alaosastaan yleensä noin 50-100 mm paksu, ontto ja yläosastaan haarova. Se on pohjaväriltään vihreä, erityisesti alaosastaan punaruskealaikkuinen ja -täpläinen sekä uurteinen ja vaihtelevasti karvainen.

Lehdet ovat ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta ruodilliset ja varrella kierteisesti. Ruusuke- ja aluslehtien sekä alimpien varsilehtien ruoti on runsaahkosti – niukasti karvainen tai kaljuhko ja yleensä noin 20-90 cm pitkä. Tyvellä oleva lehtituppi on kookas, ulkoneva ja erityisesti ylempänä varrella hyvin leveä ja väljä sekä vain tyveltään varren ympäri sepivä. Se on kaljuhko, kellertävä, kellanvihreä tai toisinaan alemmissa lehdissä varren tavoin punaruskealaikkuinen ja -täpläinen. Varren yläosassa kaikki lehdet ovat ruodittomia niin, että niiden lapa kasvaa suoraan lehtitupen reunasta. Ruusuke- ja aluslehtien sekä alempien varsilehtien lapa on ulkokehältään leveänpuikea tai kolmiomainen, kertaalleen parilehdykkäinen, useimmiten noin 50-130 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa suunnilleen pituutensa levyinen. Kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on useimmiten 1 ja toisinaan 2. Kärkilehdykän ruoti on noin 3-10 cm pitkä, ja muut lehdykät ovat ruodittomia tai lyhytruotisia. Lehdykät ovat kertaalleen parijakoiset. Liuskapareja on 3-5, ja ne ovat pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja laidoiltaan vaihtelevasti erikokoisen liuskaiset, hampaiset ja nirhahampaiset. Pikkuliuskat ovat usein jossain määrin kaarevia. Kärkilehdykkä on useimmiten noin 15-60 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin pituutensa levyinen. Sivulehdykät ovat pituudeltaan kärkilehdykän luokkaa mutta ovat yleensä leveimmältä kohtaa jonkin verran pituuttaan kapeammat. Lehdet ovat päältä vihreät ja kaljut sekä alta vaaleamman vihreät ja lehden keskirangan sekä lehdykkäperien kanssa harvakseen – tiheähkösti karvaiset tai kaljut.

Kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, lähes tasalakinen tai hieman kupera kerrannaissarja, joka on kehitysvaiheestakin riippuen läpimitaltaan useimmiten noin 25-60 cm. Pääsarjassa on (0-)10-18 suojuslehteä, jotka ovat riippuvat, suikeahkot tai lähes tasasoukat, karvaiset ja noin 5-20 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 1-3 mm leveät ja kukinnan aikana karisevat. Pikkusarjoja on yleensä noin 40-100. Ne ovat tasalakisia tai kuperia, kukkiessaan yleisväriltään valkoisia ja läpimitaltaan noin 30-40 mm. Niiden perä on suora tai ylöspäin kaareva, uurteinen ja noin 5-30 cm pitkä pituuden vaihdellessa samassa sarjassa. Perässä on harvakseen – tiheästi hoikkia, nuijamaisia nystykarvoja ja niitä pitempiä, suoria tai hieman kähäriä nystyttömiä karvoja. Lisäksi perien yläpinta on kapean ja symmetrisen kartiomaisesti papillikas. Pikkusarjojen tyvellä on 10-18 tasasoukkaa, karvaista suojuslehteä, jotka ovat useimmiten noin 7-15 mm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,3 mm leveitä sekä pysyviä. Pikkusarjassa on yleensä noin 30-70 kukkaa. Kukkaperä on samassa pikkusarjassa vaihdellen noin 5-15 mm pitkä, pikkusarjaperän tavoin karvainen ja papillikas. Sikiäimen sisältävä kukkapohjus on tiheästi nystykarvainen. Verholehdet ovat hammasmaiset ja noin 0,5-1 mm pitkät.

Teriö on valkoinen, pikkusarjan sisemmissä kukissa säteittäinen sekä uloimmissa kukissa vastakohtainen. Sarjan sisemmät teriöt ovat ilman heteitä noin 3-4,5 mm leveitä ja uloimmat leveimpään suuntaan noin 8-12 mm leveitä. Terälehtiä on 5, ja sisemmissä kukissa ne ovat symmetriset, lähinnä vastapuikeat tai pitkänpyöreät sekä useimmiten noin 1,5-2 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kärki on tylppä ja lovipäinen johtuen pituuteen vaikuttamattomasta kärkinipukasta, joka on kääntynyt tiiviisti tyveen päin. Uloimpien kukkien viidestä terälehdestä kolme on muista selväsi poikkeavia, epäsymmetrisiä ja kärjestään noin puoleen väliin saakka puolipyöreä- tai V-muotoisesti halkoisia. Ne ovat noin 6-10 mm pitkiä ja kärkiosastaan noin 6-12 mm leveitä. Heteitä on 5, ja niiden palhot ovat noin 3-5 mm pitkät sekä ponnet pitkänpyöreähköt. Palhot ovat valkoiset ja ponnet vihreä-, kellanvihreä- tai ruskeasävyiset. Sikiäin on kehänalainen ja 2-lokeroinen. Emiö on tyveltään pullea, kellertävä tai kellanvalkoinen sekä 2-vartaloinen ja -luottinen. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta syyskuulle.

Hedelmä on 2-lohkoinen lohkohedelmä, joka on soikea, litteähkö, aluksi tiheämmin, kypsänä harvakseen 0,5-1 mm:n pituisesti nystykarvainen tai kalju. Se on noin 12-15 mm pitkä sekä leveämmältä sivultaan noin 11-13 mm leveä. Hedelmä on aluksi vihreä ja kypsyessään vaalean kellanruskea. Kärjessä säilyvät kauan noin 1,8-3,7 mm pitkiksi kehittyneet emin vartalot luotteineen. Lohkot ovat hedelmässä vatsapuolet tiiviisti vastakkain. Lohkojen välinen sauma kulkee pitkittäin hedelmän kapealla sivulla, hieman siipipalteisella reunaharjulla. Yksittäinen hedelmälohko on vähän kupera, lähes harjuttoman sileä selästään ja lohkohedelmän levyinen. Selässä näkyvät tummempina harjujen väliset, leveän nuijamaiset öljytiehyet, joiden päät ovat selvästi niiden välejä leveämmät.

Kaukasianjättiputki on Suomessa laajalle levinnyt ja monin paikoin vakiintunut koristekasvikarkulainen, jota on tavattu yleisempänä tai harvinaisena Kasviatlaksen ja/tai Laji.fi-sivuston mukaan etelästä päin Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pientareet ja piennarniityt, tienvarret, pihat, puistot, puutarhat, teollisuusalueet ja joutomaat. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa karkulaisena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä ilmeisesti myös Islannissa.

Kaukasianjättiputki on kotoisin nimensä mukaisesti Länsi-Kaukasian vuoristosta. Suuren kokonsa ja näyttävyytensä vuoksi lajia tuotiin 1800-luvun alkupuolella kasvitieteellisiin puutarhoihin Eurooppaan. Pian se otettiin myös koristekasvikäyttöön, minkä jälkeen laji alkoi lähes koko Euroopassa nopeasti levitä yhä laajemmalle myös puutarhojen ja puistojen ulkopuolelle. Lisäksi kaukasianjättiputki on osoittautunut ainakin osalle ihmisistä hyvin vahingolliseksi sen sisältämän furanokumariinin vuoksi, mitä löytyy kaikista kasvin osista, mutta erityisesti lehdistä. Kasvin nesteet yhdessä auringonvalon kanssa voivat aiheuttaa iholle hitaasti paranevia, palovammojen kaltaisia vaurioita, jotka voivat arpeuttaa ihon jopa pysyvästi. Esimerkiksi kesäisen vähäpukeiset lapset voivat kasvien ja lehtiruusukkeiden keskellä juostessaan ja leikkiessään vaikka piilosilla oloa saada kaikkialle kehoonsa hyvinkin laaja-alaisia ihovaurioita. Osalle ihmisistä jo kasvin voimakas ominaishaju saattaa aiheuttaa allergisia ja hengitysteitä ahtauttavia oireita. Lisäksi tiheät kasvustot syrjäyttävät lähes täysin kasvupaikkansa alkuperäislajit.

Kaukasianjättiputki ja kaksi sen lähilajia, persianjättiputki, H. persicum ja armenianjättiputki, H. sosnowskyi, muodostavat hankalasti toisistaan erotettavan jättiputkien H. persicum -ryhmän, joka on säädetty haitalliseksi vieraslajiryhmäksi koko EU:n alueella. Näitä lajeja ei saa enää tuoda EU-alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa eikä myöskään päästää ympäristöön. Vieraslajisivustolla kerrotaan lajeista, niiden haitoista, torjunnasta ja hävittämisestä. Suomessa on arvioitu olevan noin 10 000 jättiputkiesiintymää, joiden hävittäminen vaatii monivuotista torjuntaa ja seurantaa. Yksittäinen jättiputki tuottaa keskimäärin 20 000 siementä, jotka säilyvät pitkään maaperässä. Voidaan todeta, että levinneisyyskarttojen esiintymistä varmaan jo merkittävä osa on onnistuttu hävittämään eikä jättimäisiä kukintovarsia näy enää niin paljon tienvarsilla. Torjuntatyötä varmasti kuitenkin riittää vielä vuosikausien ajaksi.

Persianjättiputki on maastossa ehkä helpointa erottaa kaukasianjättiputkesta ruusuke- ja aluslehtien sekä alimpien varsilehtien perusteella. Niiden kärkiliuskat ovat persianjättiputkella leveänsuippoja sekä pikkuliuskoiltaan ja liuskamaisilta hampailtaan suoria, kun ne kaukasianjättiputkella ovat kärkiliuskoiltaan pitkäsuippuisen teräväkärkisiä ja usein pikkuliuskoiltaan ja liuskamaisilta hampailtaan jossain määrin kaarevia. Myös nenästä on tunnistamisessa apua, sillä persianjättiputki tuoksuu anikselta, kun taas kaukasianjättiputken voimakkaassa aromissa ei ole aniksen tuoksua. Lisäksi persianjättiputki on monivuotinen ja usein myös monivartinen. Taksonomisessa mielessä tärkeä erottava tekijä löytyy pikkusarjaperien ja kukkaperien yläpinnalta. Eron havaitseminen ei kuitenkaan onnistu maastossa, vaan vaatii mikroskoopin käyttöä. Persianjättiputkella perien yläpinnalla olevat papillit ovat epäsymmetrisesti vinon kolmiomaisia, hainevän mallisia, kun ne kaukasianjättiputkella ovat symmetrisiä ja kapean kartiomaisia. Lisäksi persianjättiputken perissä on yleensä vain pitkiä, usein suoria ja jäykähköjä karvoja. Kaukasianjättiputken perissä on hoikkia, nuijamaisia nystykarvoja ja niitä pitempiä, suoria tai hieman kähäriä nystyttömiä karvoja. Persianjättiputken hedelmä on leveän vastapuikea, ja selkäpuolen öljytiehyet ovat kapean nuijamaisia. Kaukasianjättiputken hedelmät ovat soikeita, ja selkäpuolen öljytiehyet ovat leveän nuijamaisia niin, että niiden leveämmät päät ovat selvästi leveämpiä kuin päiden välit.

Täyttä varmuutta ei ole, onko jättiputkiryhmän kolmas laji, armenianjättiputki, levinnyt jo Suomeen asti. Sen runsaita kasvustoja on rajan takana Venäjän puolella. Armenianjättiputki on lehtituntomerkeiltään lähellä persianjättiputkea ja muilta tuntomerkeiltään lähes samankaltainen kuin kaukasianjättiputki. Sen lehtien kärkiliuskat ovat leveitä ja vielä lyhyemmän suippoja ja isohampaisempia kuin persianjättiputkella. Liuskojen kärki on lyhyen terävä tai tylppä. Laji on kaksivuotinen tai kerran kukkiva lyhytikäinen monivuotinen ja yleensä yksivartinen. Pikkusarjaperät ja kukkaperät ovat kaukasianjättiputken tavoin papillikkaat ja karvaiset. Hedelmät ovat kypsinä yleensä kaukasianjättiputkea tiheäkarvaisemmat. Öljytiehyet ovat kapeamman nuijamaiset, ja niiden pituus on 2/3 – 4/5 koko hedelmyksen pituudesta, kun kaukasianjättiputkella vastaava luku on 1/2 – 2/3.

Jättiputkien tuntomerkkivertailussa on hyödynnetty lähteenä Mikko Piiraisen ja Kimmo Saarisen artikkelia: Kasvaako Suomessa armenianjättiputkea? – Lutukka 34: 4 (4/2018).

Suomessa esiintyy luontaisesti yksi suvun laji, (euroopan)ukonputki, H. sphondylium, kahtena alalajina, joista nimialalaji, etelänukonputki, subsp. sphondylium on valkoteriöinen, ja huomattavasti yleisempi idänukonputki, subsp. sibiricum, on teriöltään vaalean- tai kellanvihreä. Ukonputkea ei kuitenkaan sekoita jättiputkiin, sillä se on selvästi pienempi, noin 50-150 cm korkea ja hennompi, varsien tyviltään vain noin 5-15 mm paksu. Ruusuke- ja aluslehtien sekä alempien varsilehtien lapa on vain noin 15-30 cm pitkä. Parilehdykkäisen lavan lehdykät ovat epämukaiset, 1-2 kertaa parijakoiset, liuskoiltaan pyöreähköt tai kapeamman – leveämmän suippokärkiset.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kaukasianjättiputken esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle jättiputkiryhmän esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken varsi on hyvin tukeva, alaosastaan yleensä noin 50-100 mm paksu, ontto ja yläosastaan haarova. Kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, lähes tasalakinen tai hieman kupera kerrannaissarja, joka on kehitysvaiheestakin riippuen läpimitaltaan useimmiten noin 25-60 cm. Normaali kukinta-aika on kesäkuun loppupuolelta syyskuulle. 14.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken kukinnon pääsarja on niin lautasmaisen tiivis, että vain sen ulkoreunalla on nähtävillä erillisiä pikkusarjoja. Kukat ovat valkoteriöiset. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken pääsarjassa on yleensä 10-18 suojuslehteä, jotka ovat riippuvat, suikeahkot tai lähes tasasoukat, karvaiset ja noin 5-20 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 1-3 mm leveät ja kukinnan aikana karisevat. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken pääsarja voi toisinaan olla jo alkujaankin suojuslehdetön. Pääsarjaperä ja pikkusarjojen perät ovat uurteiset, ja niissä on harvakseen – tiheästi hoikkia, nuijamaisia nystykarvoja ja niitä pitempiä, suoria tai hieman kähäriä nystyttömiä karvoja. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken pääsarjassa on yleensä noin 40-100 pikkusarjaa, jotka ovat läpimitaltaan noin 30-40 mm. Niiden perä on suora tai ylöspäin kaareva ja noin 5-30 cm pitkä pituuden vaihdellessa samassa sarjassa. 14.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken pikkusarjojen tyvellä on 10-18 tasasoukkaa, karvaista suojuslehteä, jotka ovat useimmiten noin 7-15 mm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-1,3 mm leveitä sekä pysyviä. Pikkusarjassa on yleensä noin 30-70 kukkaa. Kukkaperä on samassa pikkusarjassa vaihdellen noin 5-15 mm pitkä ja pikkusarjaperän tavoin karvainen. Sikiäimen sisältävä kukkapohjus on tiheästi nystykarvainen. Verholehdet ovat hammasmaiset ja noin 0,5-1 mm pitkät. 14.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken teriö on pikkusarjan sisemmissä kukissa säteittäinen ja uloimmissa kukissa vastakohtainen sekä leveimpään suuntaan noin 8-12 mm leveä. Terälehtiä on viisi. Uloimpien kukkien viidestä terälehdestä kolme on muista selväsi poikkeavia, epäsymmetrisiä ja kärjestään noin puoleen väliin saakka puolipyöreä- tai V-muotoisesti halkoisia. Ne ovat noin 6-10 mm pitkiä ja kärkiosastaan noin 6-12 mm leveitä. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken pikkusarjan sisemmät teriöt ovat ilman heteitä noin 3-4,5 mm leveitä. Terälehdet ovat symmetriset, lähinnä vastapuikeat tai pitkänpyöreät sekä useimmiten noin 1,5-2 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kärki on tylppä ja lovipäinen johtuen pituuteen vaikuttamattomasta kärkinipukasta, joka on kääntynyt tiiviisti tyveen päin. Heteitä on viisi, ja niiden palhot ovat noin 3-5 mm pitkät sekä ponnet pitkänpyöreähköt. Emiö on tyveltään pullea, kaksivartaloinen ja -luottinen. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken lohkohedelmä on aluksi vihreä ja usein tiheähkösti sekä 0,5-1 mm:n pituisesti nystykarvainen. Sen kärjessä säilyvät kauan noin 1,8-3,7 mm pitkiksi kehittyneet emin vartalot luotteineen. 14.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken kaksilohkoinen lohkohedelmä on kypsänä soikea, litteähkö, vaalean kellanruskea ja harvakarvainen tai kalju sekä noin 12-15 mm pitkä ja leveämmältä sivultaan noin 11-13 mm leveä. Lohkot ovat hedelmässä vatsapuolet tiiviisti vastakkain. Lohkojen välinen sauma kulkee pitkittäin hedelmän kapealla sivulla, hieman siipipalteisella reunaharjulla. Yksittäinen hedelmälohko on vähän kupera, lähes harjuttoman sileä selästään ja lohkohedelmän levyinen. Selässä näkyvät tummempina harjujen väliset, leveän nuijamaiset öljytiehyet, joiden päät ovat selvästi niiden välejä leveämmät. EH, Hämeenlinna, Idänpää, Katumajärven luoteiskulma, venerannan eteläpuoli, rannan tervaleppämetsikön reuna, 15.8.2001. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken ruusuke- ja aluslehtien sekä alempien varsilehtien lapa on ulkokehältään leveänpuikea tai kolmiomainen, kertaalleen parilehdykkäinen, useimmiten noin 50-130 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa suunnilleen pituutensa levyinen. Kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on useimmiten yksi ja toisinaan kaksi. Lehdykät ovat kertaalleen parijakoiset, ja liuskapareja on kolmesta viiteen. Kärkilehdykkä on useimmiten noin 15-60 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin pituutensa levyinen. Sivulehdykät ovat pituudeltaan kärkilehdykän luokkaa mutta ovat yleensä leveimmältä kohtaa jonkin verran pituuttaan kapeammat. Lehdet ovat päältä vihreät ja kaljut. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken ruusuke- ja aluslehtien sekä alempien varsilehtien kärkilehdykän ruoti on noin 3-10 cm pitkä, ja muut lehdykät ovat ruodittomia tai lyhytruotisia. Koko lehtilavan ruoti on yleensä noin 20-90 cm pitkä. Hyvin kookkaiden ruusuke- ja aluslehtien muodostamat holvit voivat lasten silmiin näyttää hämyisen houkuttelevalle ”viidakolle”, jonka seassa on hauska puikkelehtia ja piilotella. Se kannattaa kuitenkin jättää tekemättä, sillä varsinkin aurinkoisella säällä kasvien koskettelusta ja hipaisuista voi saada ikäviä, palovamman kaltaisia ja hitaasti paranevia ihovaurioita. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken lehdykkäliuskat ovat pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja laidoiltaan vaihtelevasti erikokoisen liuskaiset, liuskahampaiset ja nirhahampaiset. Pikkuliuskat ovat usein jossain määrin kaarevia. Lähilajilla, persianjättiputkella, H. persicum, kärkiliuskat ovat leveänsuippoja sekä pikkuliuskoiltaan ja liuskamaisilta hampailtaan suoria. Kaukasianjättiputken lehdet ovat alta vaaleahkonvihreät ja harvakseen – tiheähkösti karvaiset tai kaljut kuten kuvassa. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken varren yläosassa kaikki lehdet ovat ruodittomia niin, että niiden lapa kasvaa suoraan lehtitupen reunasta. Tuppi on kookas, ulkoneva ja erityisesti ylempänä varrella hyvin leveä ja väljä sekä vain tyveltään varren ympäri sepivä. Se on kaljuhko ja kellertävä tai kellanvihreä. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputken varsi on pohjaväriltään vihreä, erityisesti alaosastaan punaruskealaikkuinen ja -täpläinen sekä uurteinen ja vaihtelevasti karvainen. 14.7.2016. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum mantegazzianum – kaukasianjättiputki on Suomessa laajalle levinnyt ja monin paikoin vakiintunut koristekasvikarkulainen, jota on tavattu yleisempänä tai harvinaisena etelästä päin Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakuntiin saakka. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pientareet ja piennarniityt, tienvarret, pihat, puistot, puutarhat, teollisuusalueet ja joutomaat. Laji on on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n alueella. Kaukasianjättiputkea ei saa enää tuoda EU-alueelle, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa eikä myöskään päästää ympäristöön. 29.6.2013. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto