• Heracleum sphondylium L. – (euroopan)ukonputki
• subsp. sibiricum (L.) Simonk.
• Heracleum L. – ukonputket
• Apiaceae – sarjakukkaiskasvit

(Euroopan)ukonputkesta, Heracleum sphondylium, esiintyy Suomessa kaksi alalajia, harvinaisempi nimialalaji, etelänukonputki, subsp. sphondylium, ja tässä esiteltävä, laajasti yleinen idänukonputki, subsp. sibiricum. Idänukonputki on kaksivuotinen tai lyhytikäinen monivuotinen, pysty ja yksi- tai monivartinen ruoho, joka on tavallisesti noin 50-150 cm korkea. Ensimmäisenä vuotena kasvaa monilehtinen ruusuke, joka kerää kasvuvoimaa pääjuureensa myöhempää kukintaa varten. Aikaisintaan toisena vuotena yksilö kasvattaa yhden tai useamman kukintovarren ja usein kuolee kukintavuotensa päätteeksi. Toisinaan kukintovarret antavat odottaa itseään useampiakin vuosia, eikä kasviyksilö aina kuole kukintansa jälkeen vaan voi kukkia toistamiseenkin. Pääjuuri on pysty ja noin 10-20 mm paksu. Varsi on alaosastaan yleensä noin 5-15 mm paksu, täyteinen tai paikoin ontto ja yläosastaan haarova. Se on vihreäsävyinen, toisinaan tyveltään viininpunainen, särmikäs tai uurteinen ja karvainen. Karvoitus on vaaleaa ja siirottavan harjasmaista. Se on erityisesti alaosassa tiheää ja harvenee latvaa kohti.

Aluslehtiä on yksivartisilla yksilöillä yleensä noin 2-4, mutta monivartisissa tuppaissa niitä voi olla paljonkin. Varsilehtiä on useimmiten 3-6. Lehdet ovat ylimpiä lehtiä lukuun ottamatta ruodilliset, ja niiden tyvellä oleva lehtituppi on kookas, leveä, ulkoneva ja vain tyveltään varren ympäri sepivä. Se on tiheähkösti karvainen ja vaaleanvihreä tai toisinaan alemmissa lehdissä viininpunainen. Aluslehtien ja alempien varsilehtien ruoti on siirottavakarvainen ja tuppi mukaan lukien noin 10-30 cm pitkä. Varren yläosassa kaikki lehdet ovat ruodittomia niin, että niiden lapa kasvaa suoraan lehtitupen reunasta. Ruusuke- ja aluslehtien sekä alempien varsilehtien lapa on ulkokehältään puikea tai kolmiomainen, kertaalleen parilehdykkäinen, useimmiten noin 15-30 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 10-22 cm leveä. Kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on (1-)2(-3). Kärkilehdykkä ja alin sivulehdykkäpari ovat ruodilliset. Kärkilehdykän ruoti on noin 2-8 cm pitkä ja alimmilla sivulehdyköillä enintään noin 5 cm pitkä. Muut lehdykät ovat ruodittomat tai hyvin lyhytruotiset. Lehdykät ovat epämukaiset, 1-2 kertaa parijakoiset, liuskoiltaan kapeamman tai leveämmän suippokärkiset ja laidoiltaan hampaiset. Ne ovat useimmiten noin 4-10 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-8 cm leveät. Kärkilehdykkä on usein edellä mainittuja mittoja kookkaampi ja muita liuskaisempi. Erityisesti ylemmät varsilehdet ovat usein pitkä ja kapealiuskaisia liuskojen ollessa esimerkiksi noin 5-10 cm pitkiä ja noin 0,5-1 cm leveitä. Lehdet ovat päältä vihreät ja tavallisesti kaljuhkot tai harvakseen lyhytkarvaiset sekä alta sini- tai vaaleanvihreät ja erityisesti suonia myöten sekä lehden keskirangasta ja lehdykkäperistä tiheähkösti siirottavakarvaiset.

Kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, lähes tasalakinen tai hieman kupera kerrannaissarja, joka on kehitysvaiheestakin riippuen läpimitaltaan useimmiten noin 8-20 cm. Pääsarja on useimmiten suojukseton, mutta toisinaan suojuksia voi olla noin 1-7. Mahdolliset suojukset ovat riippuvat, suikeat, tyviosastaan vaalean kalvolaitaiset ja kärkiosastaan kapean pitkäsuippuiset sekä noin 5-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-4 mm leveät. Pikkusarjoja on yleensä noin 10-25. Ne ovat tasalakisia tai hieman kuperia, kukkiessaan yleisväriltään vaalean- tai kellanvihreitä ja läpimitaltaan noin 13-23 mm. Niiden perä on suora tai ylöspäin kaareva, särmikäs, harvakseen hyvin lyhytkarvainen ja erityisesti yläpuoleltaan tiheänystyinen sekä noin 2-10 cm pitkä pituuden vaihdellessa samassakin sarjassa. Pikkusarjojen tyvellä on (0-)3-8 suikeahkoa ja suippokärkistä suojuslehteä, jotka ovat useimmiten noin 2-7 mm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 0,2-0,5 mm leveitä sekä pysyviä. Pikkusarjassa on yleensä noin 24-38 kukkaa. Kukkaperä on samassa pikkusarjassa vaihdellen noin 0,5-10 mm pitkä. Verholehdet puuttuvat tai ovat enintään noin 0,3 mm pitkät ja hammasmaiset.

Teriö on säteittäinen, vaalean- tai kellanvihreä ja ilman heteitä noin 3-4,5 mm leveä. Terälehtiä on 5, ja ne kaikki ovat symmetriset, lähinnä pitkänpyöreät sekä useimmiten noin 1,5-2 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kärki on tylppä ja lovipäinen johtuen pituuteen vaikuttamattomasta kärkinipukasta, joka on kääntynyt tiiviisti tyveen päin. Heteitä on 5, ja niiden palhot ovat noin 2-4 mm pitkät sekä ponnet pitkänpyöreähköt. Palhot ovat valkoiset ja ponnet vihreät tai kellanvihreät. Sikiäin on kehänalainen ja 2-lokeroinen. Emiö on tyveltään pullea, vihreä tai kellanvihreä sekä 2-vartaloinen ja -luottinen. Hedelmä on 2-lohkoinen lohkohedelmä, joka on soikea tai hieman vastapuikea, litteähkö, kalju tai harvoin suomukarvainen tai sukaskarvainen ja noin 7-10 mm pitkä sekä leveämmältä sivultaan noin 6-8 mm leveä. Se on aluksi vihreä ja kypsyessään kellanruskea. Kärjessä säilyvät kauan noin 0,7-1,5 mm pitkiksi kehittyneet emin vartalot luotteineen. Lohkot ovat hedelmässä vatsapuolet tiiviisti vastakkain. Lohkojen välinen sauma kulkee pitkittäin hedelmän kapealla sivulla, hieman siipipalteisella reunaharjulla. Yksittäinen hedelmälohko on vähän kupera, lähes harjuttoman sileä selästään ja lohkohedelmän levyinen. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.

Idänukonputki on Suomessa alkuperäinen laji Ahvenanmaalla, muinaistulokas Varsinais-Suomen eliömaakunnassa ja uustulokas kaikissa muissa eliömaakunnissa. Se on yleinen tai kohtalaisen yleinen etelästä päin Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen tai hyvin harvinainen pohjoisempana. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pientareet ja piennarniityt, kyläkedot, lehdot ja lehtoniityt, metsänreunat, pihat, puutarhat, viljelyalueiden laiteet, pakettipellot, tien- ja radanvarret, teollisuusalueet, satamat sekä joutomaat. Juuri Ahvenanmaalla idänukonputki on ilmeisesti alkuperäinen lehtojen ja lehtoniittyjen kasvi. Varsinais-Suomeen se on saapunut ihmisen toiminnan avustamana todennäköisesti jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Ehkä se on tuotu jopa tarkoituksella rohdosominaisuuksiensa vuoksi. Muualla Suomessa tulokkuus on huomattavasti nuorempaa ja liittyy jo nimienkin perusteella venäläiseen alkuperään. Monen muun itäisen tulokkaan tavoin idänukonputki kulkeutui tänne erityisesti venäläisen varusväen mukana, hevosten rehukuljetuksissa. Edelleenkin sen kannat ovat vahvimpia vanhoissa varuskuntakaupungeissa ja niiden lähiseuduilla. Viljelyalueille leviämistä on tapahtunut todennäköisesti myös siementen matkassa epäpuhtautena. Muissa Pohjoismaissa idänukonputki kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Idänukonputken sisältämät nesteet ovat myrkyllisiä. Herkkäihoisimmille pelkkä kasvin kosketteleminen, varsinkin paahteisina hellepäivinä, voi ärsyttää ihoa voimakkaasti ja aiheuttaa pahimmillaan lievien palovammojen kaltaisia vaurioita. Myrkyllisyydestään huolimatta lajin juurista, lehdistä ja hedelmistä on kansanlääkinnässä valmistettu rohdoksia, joilla on pyritty mm. hoitamaan epilepsiaa, kuukautishäiriöitä ja jopa ihottumia sekä alentamaan verenpainetta ja edistämään ruoansulatusta.

Idänukonputken taksonominen asema on Suomessa vaihdellut lajin ja alalajin välillä. Retkeilykasvion 1.-3. painoksissa se oli alalajin asemassa mutta nousi 4. painoksessa 1998 lajitasolle. Vuonna 2019 julkaistussa Suomen putkilokasvien luettelossa idänukonputki palautettiin taas alalajitasolle. Retkeilykasvion painoksissa idänukonputki oli jaettu kahdeksi muunnokseksi, joista nimimuunnoksella, var. sibiricum, sikiäin ja hedelmä ovat kaljuja tai harvoin suomukarvaisia. Toisella muunnoksella, harvinaisella satunnaistulokkaalla, var. chaetocarpum, sikiäin ja hedelmä ovat sukaskarvaisia.  Vuoden 2019 luettelossa tästä muunnosjaottelusta luovuttiin ilmeisesti välimuotoisuuden ja vähäpätöisyyden vuoksi. Ukonputki on hyvin muunteleva laji, ja Euro+Med Plantbasen kartastolla siitä on hyväksytty nimialalaji mukaan lukien peräti 16 alalajia.

Kuten alussa on todettu, idänukonputken lisäksi Suomessa esiintyy harvinaisena, vakiintuneena uustulokkaana myös nimialalaji, etelänukonputki, subsp. sphondylium. Se on helppo erottaa huomattavasti yleisemmästä idänukonputkesta kukintavaiheessa, sillä sen teriöt ovat valkoiset, mikä tekee siitä aivan erinäköisen. Lisäksi pikkusarjojen uloimmat teriöt ovat epäsymmetriset niin, että uloimmat terälehdet ovat 2-3 kertaa niin pitkät kuin muut terälehdet. Lisäksi ne ovat huomattavasti leveämmät ja kärjestään noin puoleen väliin saakka V-muotoisesti halkoiset. Kokonaan ohikukkineet yksilöt voi erottaa alalajilleen lohkohedelmistä, jotka etelänukonputkella ovat siirottavasti karvaiset ja idänukonputkella lähes aina kaljut.

Ukonputkien sukuun kuuluu kaksi hyvin näyttävää ja jopa 200-350 cm korkeaa koristekasvia, jotka karkaavat herkästi myös luontoon. Lajeista keskimäärin kookkaampi kaukasianjättiputki, H. mantegazzianum ja hyvin samankaltainen persianjättiputki, H. persicum, on EU-tasolla luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi, joita ei saa enää myydä eikä käyttää koristekasveina. (Euroopan)ukonputkeen lajeja ei sotke, sillä niiden lehdet ovat valtavat ja kukinnon pääsarjatkin jopa 50-60 cm läpimitaltaan.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle idänukonputken esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputki on pysty ja yksi- tai monivartinen ruoho, joka on tavallisesti noin 50-150 cm korkea. Sen normaali kukinta-aika on heinä- ja elokuu. Kuvassa on seuralaisena mm. rantatädyke, Veronica longifolia. KiL, Kittilä, Jeesiöjärvi, Kumputunturintien lounaispuolen niittyalue, entinen pelto Syrjälän tilan kohdalla, 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputki on kaksivuotinen tai lyhytikäinen monivuotinen. Ensimmäisenä vuotena kasvaa monilehtinen ruusuke (kuvassa etualalla), joka kerää kasvuvoimaa pääjuureensa myöhempää kukintaa varten. Aikaisintaan toisena vuotena yksilö kasvattaa yhden tai useamman kukintovarren ja usein kuolee kukintavuotensa päätteeksi. Toisinaan kukintovarret antavat odottaa itseään useampiakin vuosia, eikä kasviyksilö aina kuole kukintansa jälkeen, vaan voi kukkia toistamiseenkin. Aluslehtien ja alempien varsilehtien ruoti on tuppi mukaan lukien noin 10-30 cm pitkä. Kuvassa on seuralaisena mm. (palo)maitohorsma, Chamaenerion angustifolium. EH, Hämeenlinna, Tiirinkoski, laajan peltoaukean lounaislaita, Hämeen Härkätien (tie 2855) laita Haantien risteyksen koillispuolella, 30.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken kukinto on varren ja haarojen kärjessä oleva, lähes tasalakinen tai hieman kupera kerrannaissarja, joka on kehitysvaiheestakin riippuen läpimitaltaan useimmiten noin 8-20 cm. ES, Savonlinna, keskusta, Savonniemi, kirkon etelä- ja lounaispuolella olevan kallioseinämän tyviniitty, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken pääsarjassa on pikkusarjoja yleensä noin 10-25. Ne ovat tasalakisia tai hieman kuperia ja kukkiessaan yleisväriltään vaalean- tai kellanvihreitä. Niiden perä on suora tai ylöspäin kaareva ja noin 2-10 cm pitkä pituuden vaihdellessa samassakin sarjassa. EH, Hattula, Hurttala, viljapellon laide ja Pälkäneentien (tie 57) piennar Penttiläntien risteyksen eteläpuolella, 8.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken pikkusarjat ovat läpimitaltaan noin 13-23 mm. Niissä on yleensä noin 24-38 kukkaa. Kukkaperä on samassa pikkusarjassa vaihdellen noin 0,5-10 mm pitkä. Teriö on säteittäinen ja ilman heteitä noin 3-4,5 mm leveä. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Poltinahon entisen varuskunta-alueen laita, Turuntien varren niittyalue Olympiakylän kohdalla, 27.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken teriö on kellanvihreä tai kuten edellisessä kuvassa vaaleanvihreä. Terälehtiä on viisi, ja ne kaikki ovat symmetriset, lähinnä pitkänpyöreät sekä useimmiten noin 1,5-2 mm pitkät ja noin 1-1,5 mm leveät. Kärki on tylppä ja lovipäinen johtuen pituuteen vaikuttamattomasta kärkinipukasta, joka on kääntynyt tiiviisti tyveen päin. Heteitä on viisi, ja niiden palhot ovat noin 2-4 mm pitkät sekä ponnet pitkänpyöreähköt. KiL, Kittilä, Jeesiöjärvi, Kumputunturintien lounaispuolen niittyalue, entinen pelto Syrjälän tilan kohdalla, 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken hedelmä on kaksilohkoinen lohkohedelmä, joka on soikea tai hieman vastapuikea, litteähkö, useimmiten kalju ja noin 7-10 mm pitkä sekä leveämmältä sivultaan noin 6-8 mm leveä. Se on aluksi vihreä ja kypsyessään kellanruskea. Kärjessä säilyvät kauan emin noin 0,7-1,5 mm pitkiksi kehittyneet kaksi emin vartaloa luotteineen. Lohkot ovat hedelmässä vatsapuolet tiiviisti vastakkain. Lohkojen välinen sauma kulkee pitkittäin hedelmän kapealla sivulla, hieman siipipalteisella reunaharjulla. Yksittäinen hedelmälohko on vähän kupera, lähes harjuttoman sileä selästään ja lohkohedelmän levyinen. Pikkusarjan tyvellä on useimmiten kolmesta kahdeksaan suikeahkoa ja suippokärkistä suojuslehteä, jotka ovat useimmiten noin 2-7 mm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 0,2-0,5 mm leveitä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Kuokkamaa, Sammontien ja metsikön välinen ruohopiennar Myllyojan länsipuolella, 11.7.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken ruusuke- ja aluslehtien sekä alempien varsilehtien lapa on ulkokehältään puikea tai kolmiomainen, kertaalleen parilehdykkäinen, useimmiten noin 15-30 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 10-22 cm leveä. Lehdykät ovat epämukaiset, yhdestä kahteen kertaa parijakoiset, liuskoiltaan kapeamman tai leveämmän suippokärkiset ja laidoiltaan hampaiset. Ne ovat useimmiten noin 4-10 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-8 cm leveät. Kärkilehdykkä on usein edellä mainittuja mittoja kookkaampi. ES, Savonlinna, keskusta, Savonniemi, kirkon etelä- ja lounaispuolella olevan kallioseinämän tyviniitty, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken alemmissa varsilehdissä lehdykät ovat yleensä aluslehtiä kapealiuskaisemmat. Kärkilehdykän lisäksi lehdykkäpareja on useimmiten kaksi ja harvemmin yksi tai kolme. Kärkilehdykkä ja alin sivulehdykkäpari ovat ruodilliset. Kärkilehdykän ruoti on noin 2-8 cm pitkä ja alimmilla sivulehdyköillä enintään noin 5 cm pitkä. Muut lehdykät ovat ruodittomat tai hyvin lyhytruotiset. Kärkilehdykkä on usein muita liuskaisempi. ES, Savonlinna, keskusta, Savonniemi, kirkon etelä- ja lounaispuolella olevan kallioseinämän tyviniitty, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken lehdet ovat alta sini- tai vaaleanvihreät ja erityisesti suonia myöten sekä lehden keskirangasta ja lehdykkäperistä tiheähkösti siirottavakarvaiset. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Poltinahon entisen varuskunta-alueen laita, Turuntien varren niittyalue Olympiakylän kohdalla, 27.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken lehdet ovat päältä vihreät ja tavallisesti kaljuhkot tai harvakseen lyhytkarvaiset. Varren yläosassa kaikki lehdet ovat ruodittomia niin, että niiden lapa kasvaa suoraan lehtitupen reunasta. Tuppi on kookas, leveä, ulkoneva ja vain tyveltään varren ympäri sepivä. Se on useimmiten vaaleanvihreä ja tiheähkösti karvainen. KiL, Kittilä, Jeesiöjärvi, Kumputunturintien lounaispuolen niittyalue, entinen pelto Syrjälän tilan kohdalla, 20.7.2023. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken varret ovat alaosastaan yleensä noin 5-15 mm paksut, täyteiset tai paikoin ontot. Ne, samoin kuin lehtiruodit, ovat siirottavasti vaalean harjaskarvaiset. Karvoitus on alaosassa tiheää ja harvenee latvaa kohti. Varret ovat vihreäsävyiset ja aika usein tyveltään viininpunaiset. Myös alimmat lehtitupet ovat ainakin toisinaan viininpunaiset. EH, Hattula, Hurttala, viljapellon laide ja Pälkäneentien (tie 57) piennar Penttiläntien risteyksen eteläpuolella, 8.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputki on Suomessa alkuperäinen laji Ahvenanmaalla, muinaistulokas Varsinais-Suomen eliömaakunnassa ja uustulokas kaikissa muissa eliömaakunnissa. Se on yleinen tai kohtalaisen yleinen etelästä päin Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka sekä harvinainen tai hyvin harvinainen pohjoisempana. ES, Savonlinna, keskusta, Savonniemi, kirkon etelä- ja lounaispuolella olevan kallioseinämän tyviniitty, 11.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Heracleum sphondylium subsp. sibiricum – idänukonputken kasvupaikkoina ovat lähinnä pientareet ja piennarniityt, kyläkedot, lehdot ja lehtoniityt, metsänreunat, pihat, puutarhat, viljelyalueiden laiteet, pakettipellot, tien- ja radanvarret, teollisuusalueet, satamat sekä joutomaat. Sisämaahan idänukonputki kulkeutui erityisesti venäläisen varusväen mukana, hevosten rehukuljetuksissa. Edelleenkin sen kannat ovat vahvimpia vanhoissa varuskuntakaupungeissa ja niiden lähiseuduilla. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto, Poltinahon entisen varuskunta-alueen laita, Turuntien varren niittyalue Olympiakylän kohdalla, 27.7.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto