- Hypopitys monotropa Crantz – kangasmäntykukka
- aikaisemmin Suomessa käytetty nimi Monotropa hypopitys L. subsp. hypopitys
- Hypopitys Hill – mäntykukat
- Ericaceae – kanervakasvit (aikaisemmin Monotropaceae – mäntykukkakasvit)
Kangasmäntykukka, Hypopitys monotropa, kuului aikaisemmin omaan heimoonsa, mutta sen katsotaan nykyisin kuuluvan kanervakasvien heimon laajempaan kokonaisuuteen, vaikka se ei ulkomuodoltaan näitä varpuja muistutakaan. Se on lehtivihreätön, pysty ruoho ja loiskasvi, joka on tavallisesti noin 10-25 cm korkea. Juurakko on korallimaisesti haarova ja mehevä ja siitä voi nousta useitakin lähekkäisiä varsia. Varsi on haaraton, tanakka, mehevä mutta jäykkä ja kalju tai yläosastaan lyhytkarvainen. Se on kermanvalkoinen, kellertävä tai hieman ruskehtava ja harvoin punertava. Maarajan alapuolella oleva varren tyvi on suomupeitteinen ja alaspäin kapeneva päättyen ohuehkoon juureen, jolla varsi on yhteydessä juurakkoon. Lehdet, jos niitä haluaa sellaisiksi kutsua, ovat suomumaiset, varren väriset ja versossa kierteisesti. Ne ovat lähinnä leveänsoikeat, ruodittomat ja tyvestään leveästi varteen kiinnittyneet. Laita on ehyt tai varsinkin ylempänä varrella usein ohut ja epäsäännöllisesti hampainen tai muuten risainen. Ainakin ylemmät lehdet ovat usein harvahkokarvaiset. Pituutta lehdillä on tavallisesti noin 10-15 mm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 5-10 mm.
Kukinto on tiivis ja tavallisesti noin 5-15-kukkainen latvaterttu, joka kukintavaiheessa on yleensä nuokkuva, mutta kääntyy viimeistään hedelmien kehittymisvaiheessa pystyyn varren jatkeeksi. Tertturanka on varren kaltainen ja yleensä lyhytkarvainen. Kukat ovat tukilehdelliset, perälliset ja useimmiten noin 15-18 mm pitkät. Tukilehti on varsilehtien kaltainen. Kukkaperä on lyhytkarvainen ja yleensä noin 2-4 mm pitkä. Verhiö on kellomainen, 4-5-lehtinen, sisäpinnaltaan karvainen ja kärjestään ripsireunainen. Verholehdet ovat soikeat tai puikeahkot ja niiden tyvellä on pieni kannusmainen pullistuma. Ne ovat tavallisesti noin 8-12 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-6 mm leveät. Tertturanka ja kukkaperä sekä kukka verhiöineen ja teriöineen ovat muun kasvin tavoin kermanvalkoiset, kellertävät tai hieman ruskehtavat ja harvoin punertavat.
Teriö on erilehtinen, kapean kellomainen, sisältä karvainen ja kärkiosastaan ripsilaitainen sekä tavallisesti noin 15-18 mm pitkä ja kärjestään noin 5-8 mm leveä. Terälehtiä on 4-5 ja ne ovat lomittaiset, lähinnä kapean vastapuikeat, pyöreähköpäiset ja kapeatyviset sekä kärkiosastaan yleensä noin 3-4 mm leveät. Heteitä on 8 ja ne ovat tavallisesti noin 10-13 mm pitkät ja kiinnittyneet sikiäimen tyvelle jääden usein kuivettuneina siihen sikiäimen kehittyessä kodaksi. Palhot ovat vaaleat ja karvaiset sekä ponnet ruskehtavat. Emiö on yhdislehtinen ja 1-luottinen. Pitkänpyöreä sikiäin on kermanvalkoinen tai kellertävä ja lyhytkarvainen. Sen jatkeena oleva emin vartalo on sikiäimen värinen, lyhytkarvainen ja noin 5 mm pitkä. Luotti on keltainen, kookas, pyöreän levymäinen ja ripsireunainen. Ponnet ja luotti yltävät noin samalle tasolle. Hedelmävaiheessa kukintoranka oikenemisen lisäksi kasvaa pituutta. Myös kukkaperä pitenee jopa kymmenkertaiseksi kukintavaiheeseen verrattuna. Hedelmä on pysty, pitkänpyöreä, yleensä muhkurapintainen ja lyhytkarvainen, kota, joka on aluksi vaalea ja muuttuu kypsyessään ruskeaksi. Se on noin 8-10 mm pitkä ja noin 6-7 mm leveä. Kota avautuu pitkittäin sivusaumoistaan. Koko kasvi jää kuivana ja jäykkänä törröttämään ja säilyy usein seuraavaan syksyyn saakka. Pienet siemenet varisevat myöhään syksyllä tai alkutalvesta tuulten mukaan. Avautuneissa kodissa pysyvät emin vartalo, ripsireunainen luotti ja usein osa heteistäkin mukana aivan loppuun saakka.
Kangasmäntykukka on alkuperäinen laji Suomessa. Sitä esiintyy etelästä pohjoiseen päin harvinaistuen Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka. Se on yleinen tai yleisehkö etelästä päin Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakuntien linjalle saakka. Pohjoisempana se on harvinainen tai hyvin harvinainen. Koillismaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnista on molemmista vain yksi Kasviatlakseen raportoitu esiintymä Kuusamosta (Ks) ja Pellosta (PeP), molemmat tältä vuosituhannelta. Kasvupaikkoina ovat lähinnä kuivat tai tuoreet kangasmetsät, harjut ja metsäisten kallioiden painanteet sekä harvoin lehtometsät. Muissa Pohjoismaissa kangasmäntykukkaa esiintyy Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kangasmäntykukka on luonnossa erikoinen ilmestys eikä sitä lehtivihreättömänä ja suomulehtisenä tavalliseksi kukkakasviksi välttämättä mielläkään. Sukulaisuutta luulisi löytyvän jopa sienistä. Vaikka sienisukulaisuutta ei ole, yhteiselämää niiden kanssa on sitäkin enemmän. Kangasmäntykukka on nimensä mukaisesti erityisesti männyn ja harvemmin kuusen loinen. Loisiminen ei ole kuitenkaan suoraa, vaan juuristo on yhteydessä puihin sienirihmaston välityksellä. Välittäjinä ovat männyn juurisieninä toimivat tatit, kuten esim. kangastatti, Suillus variegatus, nummitatti, S. bovinus ja voitatti, S. luteus. Rihmaston välityksellä mäntykukka saa hiilihydraatteja, kivennäisiä ja vettä, mutta ei lehtivihreättömänä luovuta mitään yhteyttämistuotteita ketjun muille osakkaille. Näin ollen lienee lähes makuasia, onko kasvi männyn vai tattien loinen.
Kangasmäntykukan elämänkierrossa on kämmekkäkasvien piirteitä ja ulkomuodossakin on yhteneväisyyttä lehtivihreättömien kämmeköiden, (linnun)pesäjuuren, Neottia nidus-avis, (koralli)metsänemän, Epipogium aphyllum ja (taiga)harajuuren, Corallorhiza trifida, kanssa. Mäntykukka voi kämmeköiden tavoin viettää välivuosia maan alla sienirihmaston tuoman ravinnon turvin. Kun olosuhteet maanpäälliseen kasvuun ovat suotuisammat, nousevat kukkavarret taas esiin karikkeen ja varpujen keskeltä. Näin mäntykukan kohtaaminen tutullakin kankaalla voi olla onnenkantamoinen, joka ei seuraavina vuosina laajemmasta etsimisestäkään huolimatta toistu. Monivartinen kasvustokin on yleensä samaa yksilöä ja eri yksilöt ovat usein kaukana toisistaan, vaikka samanlaista kangasmaastoa jatkuisi silmänkantamattomiin. Mäntykukan tieteellinen nimikin viittaa tähän erakkomaisuuteen.
Suomessa kasvaa nykykäsityksen mukaan kaksi mäntykukkalajia. Kangasmäntykukan lisäksi Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa kasvaa harvinaisena tai hyvin harvinaisena myös kaljumäntykukka, H. hypophegea, jota aikaisemmin pidettiin edellisen alalajina. Lajien erottaminen toisistaan vaatii lähempää tarkastelua. Nimensä mukaisesti kaljumäntykukan kukinto-osakin on lähes tai aivan karvaton. Ominaisuuden varmistaminen vaatii normaalinäköiseltä suurennuslasin käyttöä. Digikuvan ottaminen ja kuvausvälineen ruudulla suurentaminen on myös kätevä varmistustapa. Muut kaljumäntykukan kukintotuntomerkit ovat vähän häilyvämpiä: Kukka on noin 10-15 mm pitkä ja teriö on leveämmän kellomainen. Kotavaiheisen kaljumäntykukan voi erottaa pallomaisen pyöreästä siemenkodastaan. Alla olevassa kuvasarjassa on toiseksi viimeisenä myös lähikuva kaljumäntykukan karvattomuudesta ja kehittyvästä siemenkodasta.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kangasmäntykukan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 