- Leontodon hispidus L. – kesämaitiainen
- Leontodon L. – sakaramaitiaiset
- Asteraceae – asterikasvit (aikaisemmin Cichoriaceae – sikurikasvit)
Kesämaitiainen, Leontodon hispidus, on monivuotinen, maitiaisnesteinen, pysty ja yleensä noin 20-50 cm korkea ruoho ja vanakasvi. Juurakko on vino tai vaakatasoinen ja haaromalla levittäytyvä synnyttäen tiheitä ja laajojakin kasvustoja. Vanoja on yksi tai useampi, ja ne ovat lehdettömät, haarattomat, matalaharjuiset ja vihreät tai tyviosasta punertavat sekä karvaiset tai lähes kaljut. Karvat ovat hapsi-, hanka- ja tähtikarvoja.
Lehdet ovat ruodilliset ja kasvavat ruusukkeina vanojen tyvellä. Ruoti on useimmiten noin 3-9 cm pitkä, ylempää siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on lähes mahdoton osoittaa. Lehtilapa on kapean vastapuikea, suippo- tai tylppäkärkinen ja parihalkoinen, hampainen tai nirhalaitainen. Se on vihreä ja molemmin puolin kaljuhko tai lyhyesti hapsi-, hanka- ja tähtikarvainen sekä tavallisesti noin 7-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveä.
Kukintomykeröt ovat vanan kärjessä yksittäin. Mykerönuput ovat aluksi nuokkuvat. Vana levenee tasaisesti yläpäästään mykerön alta. Toisinaan vanan kärkiosassa on 1-2 rihmamaisen kapeaa, vihreää, karvaista tai kaljuhkoa ja noin 3-7 mm pitkää, esilehtimäistä suomua. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä eli kehtona varsinaista kukintoa. Kahden uloimman rivin kehtosuomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset, noin 4-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-14 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat vihreät tai tummanvihreät, kaljuhkot tai hapsi-, hanka- ja tähtikarvaiset. Lisäksi suomujen kärkiosaa kiertää lyhyt, tiheä karvareunus.
Kukintomykerö on tavallisesti noin 30-40 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisimpana aikana. Mykerössä on lopulta noin 90-120 kaksineuvoista, keltaista ja tukisuomutonta kielikukkaa, joiden kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja 5-hampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 12-16 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. Verhiö on noin 6-7 mm pitkä ja muuntunut vaaleiksi sulkahaiveniksi. Heteitä on 5. Niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo keltaisine luotteineen ja ponsilieriöineen nousee näkyville teriön kielen yläpuolelle. Kukinnan jälkeen mykerö painuu pysyvästi suppuun, ja kehänalaisten pohjuspähkylöiden kasvaessa ja kehittyessä verhiöt nousevat näkyviin. Hedelmistön kypsyttyä mykerö avautuu haiven- ja pähkyläpalloksi. Pähkylä on liereä tai sukkulamainen, harjuinen, kalju ja kypsänä ruskea. Se on tavallisesti noin 5-7 mm pitkä ja noin 0,7-1 mm leveä. Sen kärjessä on kellanvalkoinen tai hyvin vaaleanruskehtava, varreton ja sulkahaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 7-9 mm pitkä. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Kesämaitiainen on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Sen vakinaisen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Ahvenanmaata lukuun ottamatta Satakunnan, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon ja Kainuun eliömaakunnissa. Kasviatlaksen havaintokartan mukaan se on yleinen vain Pohjois-Karjalan eliömaakunnassa ja harvinaisehko tai kohtalainen Uudenmaan, Etelä-Hämeen, Etelä-Savon ja Pohjois-Savon eliömaakunnissa. Muualla alueellaan se on harvinainen, hyvin harvinainen tai lähes hävinnyt. Yksittäisiä, tuoreempia uustulokashavaintoja on Ahvenanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, ahot, laitumet, pientareet ja tienvarsiluiskat. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa laji on todettu silmälläpidettäväksi (NT). Luokkaan johtaneena kriteerinä on ollut yksilöiden määrän merkittävä vähentyminen. Uhkana on avoimien alueiden sulkeutuminen. Muissa Pohjoismaissa kesämaitiainen kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Kesämaitiainen on saapunut kaskikulttuurin mukana idästä Suomeen jo hyvin kauan sitten. Menestymiseensä se on tarvinnut kasvupaikkoja avaavaa ihmisen vaikutusta. Maatalouden muutokset ovat ajaneet sen ahtaalle monen muun vastaavan ihmisen seuralaislajin kanssa. Eniten entisen kaltaisia kasvupaikkoja löytyy vielä Pohjois-Karjalasta. Kasvupaikkojen umpeutuminen uhkaa kuitenkin lajin tulevaisuutta kaikkialla. Eniten korvaavaa elintilaa kesämaitiainen löytää vuosittain niitettäviltä, valoisilta tienlaiteilta, kuten alla oleva kuvasarjakin osoittaa. Laji on hyönteispölytteinen, ja mykeröissä pyörii erityisesti pistiäisiä, kukka- ym. kärpäsiä ja päiväperhosia. Pähkylätuotanto on runsasta, mutta lähilevinnässä voiton vie haarovan juuriston avulla tapahtuva kasvullinen leviäminen. Kesämaitiaisella esiintyy paljon muuntelua karvaisuuden ja lehtilaitojen mallin suhteen. Osa kasvustoista on kaljuhkoja ja osa hyvinkin karvaisia. Lehtien laidat vaihtelevat ehytlaitaisuutta lähentelevästä matalanyhäisyydestä matalaliuskaisuuteen.
Kesämaitiaista ei helposti sotke muihin lajeihin. Aikaisemmin samaan sukuun kuului syysmaitiainen, Scorzoneroides autumnalis, aikaisemmalta nimeltään Leontodon autumnalis. Sen ulkomuoto on kovin erilainen haarovine kukkavanoineen. Rakenteellista samankaltaisuutta löytyy huopavoikeltanolta, Pilosella officinarum. Senkin lehdet ovat ruusukkeena vanan tyvellä, ja vanat ovat yksimykeröiset sekä keltakukkaiset. Huopavoikeltanon lehdet ovat kuitenkin ehytlaitaiset ja pitkäkarvaiset. Vanat ovat keskimäärin selvästi lyhyemmät, noin 5-25 cm korkeat.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kesämaitiaisen esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Leontodon hispidus – kesämaitiainen on saapunut kaskikulttuurin mukana idästä Suomeen jo hyvin kauan sitten. Menestymiseensä se on tarvinnut kasvupaikkoja avaavaa ihmisen vaikutusta. Maatalouden muutokset ovat ajaneet sen ahtaalle monen muun vastaavan ihmisen seuralaislajin kanssa. Kasvupaikkojen umpeutuminen uhkaa lajin tulevaisuutta kaikkialla, ja se on taantunut silmälläpidettäväksi (NT) uhanalaiseksi lajiksi. Eniten korvaavaa elintilaa löytyy vuosittain niitettäviltä, valoisilta tienlaiteilta. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen kukintomykerö on tavallisesti noin 30-40 mm leveä ja avoinna vain päivän valoisimpana aikana. Mykerössä on lopulta noin 90-120 kaksineuvoista ja keltaista kielikukkaa. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen kukkien kieli on lähes tasasoukka, kärjestään tylppä ja viisihampainen sekä täysikasvuisena yleensä noin 12-16 mm pitkä ja noin 1,5-2,5 mm leveä. Kukkien mykeröpohjukseen kiinnittynyt ja piiloon jäävä tyviosa on noin 5-6 mm pitkä. Kuvan kukassa eri kehitysvaiheissa olevia kielikukkia on yhteensä hieman yli 110. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen kukintaansa aloittelevan mykerön ensimmäisten kielikukkien heteet ja emit nousevat hyvin esille. Heteitä on viisi, ja niiden keltaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on keltainen, yksivartaloinen ja luotiltaan kaksiliuskainen. A, Finström, Godby, Getavägenin (tie 4) varsi noin 200 m kylän pääristeyksestä Getaan päin, tienvarren pieni niittyalue, 10.6.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät yleensä kolmena sisäkkäisenä ja lomittaisena rivinä varsinaista kukintoa. Kahden uloimman rivin kehtosuomut ovat lähinnä kapean kolmiomaiset, noin 4-7 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-1,5 mm leveät. Sisimmät kehtosuomut ovat lähes tasasoukat, suippokärkiset, noin 10-14 mm pitkät ja noin 1,5-2 mm leveät. Kaikki kehtosuomut ovat vihreät tai tummanvihreät sekä usein hapsi-, hanka- ja tähtikarvaiset. Lisäksi suomujen kärkiosaa kiertää lyhyt, tiheä karvareunus. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiainen on karvaisuutensa suhteen muunteleva laji. Toisinaan lehdet, vanat ja kehtosuomut ovat vähäkarvaiset tai lähes kaljut. EH, Pälkäne, Kukkola, Pälkänevedentien (tie 322) ojaluiska Peltolantien risteyksen itäpuolella, 1.7.2021. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen pähkylä on liereä tai sukkulamainen, harjuinen, kalju ja kypsänä ruskea. Se on tavallisesti noin 5-7 mm pitkä ja noin 0,7-1 mm leveä. Sen kärjessä on kellanvalkoinen tai hyvin vaaleanruskehtava, varreton ja sulkahaiveninen pappus eli verhiön muutunnainen, joka auttaa pähkylöitä leviämään tuulen mukana. Pappus on noin 7-9 mm pitkä. EH, Janakkala, Kontuvuori, Kontuvuorentien varren metsitettävä, vanha peltoalue Mäkelän tilan tienhaaran pohjoispuolella, 19.7.1999. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen lehdet ovat ruodilliset ja kasvavat ruusukkeina vanojen tyvellä. Ruoti on useimmiten noin 3-9 cm pitkä, ylempää siipipalteinen ja asteittain lehtilavaksi levenevä niin, että tarkkaa rajaa on lähes mahdoton osoittaa. Lehtilapa on kapean vastapuikea ja suippo- tai tylppäkärkinen sekä tavallisesti noin 7-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveä. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen lehdet ovat vihreät ja aika usein myös pienihampaiset tai vain matalasti nirhalaitaiset. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiaisen lehdet ovat molemmin puolin kaljuhkot tai lyhyesti hapsi-, hanka- ja tähtikarvaiset. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Leontodon hispidus – kesämaitiainen on Suomessa muinaistulokas. Sen vakinaisen esiintymisalueen pohjoisraja kulkee Ahvenanmaata lukuun ottamatta Satakunnan, Pohjois-Hämeen, Pohjois-Savon ja Kainuun eliömaakunnissa. Se on yleinen vain Pohjois-Karjalan eliömaakunnassa ja muualla alueellaan enemmän tai vähemmän harvinainen tai paikoin jo lähes hävinnyt. Vakinaisen esiintymisalueen ulkopuolella on muutamia yksittäisiä uustulokashavaintoja. Kasvupaikkoina ovat lähinnä niityt, ahot, laitumet, pientareet ja tienvarsiluiskat. Kuvassa ovat seuralaisina mm. ahokirkiruoho, Gymnadenia conopsea subsp. conopsea ja vasemmalla soikkokaksikko, Neottia ovata. 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 