Isotakiainen, Arctium lappa, on kaksivuotinen, pysty, tukeva, kookas, leveä- ja monihaarainen sekä tavallisesti noin 100-200 cm korkea ruoho. Pääjuuri on pitkä ja vankka. Ensimmäisenä vuotena versoo suurilehtinen ruusuke. Toisena vuotena kasvaa vahva varsi, joka haaroineen on liereä ja uurteinen sekä yleensä punaruskea tai vihreänruskehtava. Se on nystyinen ja yleensä niukahkosti mutta toisinaan tiheämminkin lyhytkarvainen. Lisäksi varren alaosassa on usein seittimäistä tai vanukemaista karvoitusta.
Ruusukelehdet ja varren aluslehdet ovat hyvin kookkaat ja pitkäruotiset. Lehtiruoti on täyteinen, alapuoleltaan puolipyöreä, päältä kouruinen ja vihreä tai punaruskea sekä nystyinen, enemmän tai vähemmän vanukkeinen ja niukasti lyhytkarvainen. Pituutta sillä on tavallisesti noin 30-50 cm. Ruusuke- ja aluslehtien lapa on yleensä leveänpuikea, syvään herttatyvinen ja kärkeä kohti suippeneva sekä kärjestään pyöristynyt. Lehtilaita on poimuinen ja matalasti aaltoreunainen tai nirhainen sekä epäsäännöllisesti pieni- ja terävähampainen. Yläpinta on vihreä ja nystyinen mutta muuten kaljuhko. Alapinta on peittävästi harmaan tai harmaanvihreän huopakarvainen. Pituutta ruusuke- ja aluslehtien lavalla on yleensä noin 30-55 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 25-45 cm. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat korvakkeettomat ja aluslehtien kaltaiset mutta lyhytruotiset, ylöspäin pienenevät ja matalammin herttatyviset tai lähes suoratyviset. Ylimmät lehdet ovat usein myös teräväkärkiset.
Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat uloimmissa haaroissa yleensä 1-5 mykerön lähes tasalakisina huiskiloina. Kukintohaarat ovat lehtihankaisia. Mykeröperä on nystyinen, niukasti lyhytkarvainen ja tavallisesti noin 1-7 cm pitkä. Siinä on yksi tai usein kaksikin pientä, varsilehden kaltaista lehteä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät monikerroksisena, siirottavana ja pallomaisena suojuksena eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat jäykkiä, hyvin kapean kolmiomaisia ja pitkäsuippuisen teräväkärkisiä sekä tavallisesti noin 10-17 mm pitkiä ja tyveltään noin 1-1,5 mm leveitä. Sisemmät niistä ovat ulompia pitempiä mutta eivät juurikaan leveämpiä. Suomut ovat kärkeään lukuun ottamatta tasaisen vihreitä. Kaikkien kehtosuomujen kärki on kellertävä ja koukkupäinen. Suomut ovat lähes tai aivan kaljut. Kehto on täydessä koossaan yleensä noin 35-40 mm leveä ja noin 20-25 mm korkea.
Mykerössä on yleensä noin 50 kukkaa. Neuvottomat, kookkaammat laitakukat puuttuvat. Mykerön kaikki kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia. Niiden tyvellä on vaalea, isolta osaltaan pitkittäisesti liuskainen ja noin 4-5 mm pitkä tukisuomu. Verhiö on noin 3 mm pitkä ja muuntunut sukasiksi. Teriö nousee vain hieman kehtoa korkeammalle. Sen tyviosa on rihmamaisen tasasoukka, noin 5-6 mm pitkä ja jää kokonaan kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, hyvin kapean kolmiomaisesti 5-liuskainen ja punainen sekä noin 4-5 mm pitkä. Heteitä on 5. Niiden sinipunaiset tai sinimustat ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi teriönliuskoja pitemmäksi ja se on kärkiosastaan hennon vaaleanpunainen tai vaalean sinipunerva. Hedelmä on kapean soikeahko, litteä, epäselvästi harjuinen ja hieman käyrä sekä harmaanruskea pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 6-7,5 mm pitkä. Sen kärjessä on herkästi irtoava, lyhyt, kellertävä ja sukaskarvoista muodostunut pappus eli kehräkukan verhiön muutunnainen. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Isotakiainen on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Sitä tavataan harvinaisena Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Etelä-Karjalan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Lisäksi siitä on Kasviatlaksen mukaan tuoreempia uustulokashavaintoja Uudenmaan, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikat ovat yleensä vanhan asutuksen piirissä, kuten pihoilla, puutarhoissa, niityillä, tienvarsilla ja pientareilla. Uustulokkaana sitä tavataan mm. joutomailla ja maankaatopaikoilla. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Isotakiainen on alkuaan ehkä tarkoituksellisesti tuotu Suomeen, koska se on ollut kautta Euroopan tärkeä rohdoskasvi. Myös muita takiaislajeja on käytetty lääkintään. Takiaisten leviämisestä ja hyötykäytöstä on kerrottu laajemmin seittitakiaisen, A. tomentosum, artikkelissa.
Suomessa ja laajasti Euroopassa kasvaa neljä takiaislajia, isotakiaisen lisäksi em. seittitakiainen, pikkutakiainen, A. minor ja lehtotakiainen A. nemorosum. Eniten isotakiaista muistuttaa seittitakiainen, jonka mykeröt ovat samalla tavoin huiskilomaisesti. Mykerökehdoissa on kuitenkin huomiota herättävä seittikarvoitus ja kehtosuomut ovat kukintavaiheessa ainakin kärjestään sinipunaiset. Lisäksi kehtosuomujen sisin rivi on ulompia leveämpi ja vailla koukkukärkeä. Pikku- ja lehtotakiaisen mykeröt ovat haaroissa terttumaisesti. Takiaisten lajilleen tunnistamista vaikeuttaa toisinaan se, että ne voivat samoilla kasvupaikoilla myös risteytyä keskenään. Erityisesti iso- ja seittitakiaisen risteymiä on usein yhteisillä kasvupaikoilla.
Arctium lappa – isotakiainen on Suomessa muinaistulokas, joka on ehkä alunperin tuotu maahan sen kautta Euroopan tunnettujen lääkinnällisten vaikutusten vuoksi. Merkittävin rohdoskäyttö on ollut sen vankalla juurella. Edelleenkin juurensijat löytyvät erityisesti vanhan asutuksen piiristä. Kuvassa näkyvä tiheä kasvusto on kymmenvartinen. EH, Hämeenlinna, Aulanko, Aulangontien ja Aulangon hotellin kohdalta puistometsään lähtevän polun kulmauksen niittylaikku, luonnonsuojelualue, 26.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiainen on kaksivuotinen, kuten muutkin Suomessa kasvavat suvun lajit. Se on yleensä hyvin roteva, kookas ja leveähaarainen. Korkeutta kertyy tavallisesti noin yhdestä kahteen metriä. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen aluslehdet ovat hyvin kookkaat ja pitkäruotiset. Varsilehdet ovat kierteisesti ja pienenevät latvaa kohti. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialue, Näsiäntien ja leikkipuiston sivuitse vievän kävelytien kulmaus, tienlaitaniitty, 24.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat uloimmissa haaroissa yleensä 1-5 mykerön lähes tasalakisina huiskiloina. EH, Hämeenlinna, Aulanko, Aulangontien ja Aulangon hotellin kohdalta puistometsään lähtevän polun kulmauksen niittylaikku, luonnonsuojelualue, 26.7.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen kehtosuomut ovat kärkeä lukuun ottamatta tasaisen vihreät. Nuppuvaiheisista mykeröistä näkee hyvin, että kaikki suomut sisintä riviä myöten ovat koukkupäisiä. Seittitakiaisella, A. tomentosum, sisimmät suomut ovat suorakärkisiä. EH, Hämeenlinna, Loimalahti, Hirsimäki, omakotialue, Näsiäntien ja leikkipuiston sivuitse vievän kävelytien kulmaus, tienlaitaniitty, 24.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen kukintoa suojaava, siirottavista kehtosuomuista muodostunut kehto on täyden kukinnan vaiheessa tavallisesti noin 35-40 mm leveä ja noin 20-25 mm korkea. Mykeröperä on yleensä noin 1-7 cm pitkä. Siinä on yksi tai usein kaksikin pientä, varsilehden kaltaista lehteä. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen kehtosuomut ovat jäykkiä, hyvin kapean kolmiomaisia ja pitkäsuippuisen teräväkärkisiä sekä tavallisesti noin 10-17 mm pitkiä ja tyveltään noin 1-1,5 mm leveitä. Sisemmät niistä ovat ulompia pitempiä mutta eivät juurikaan leveämpiä. Mykerössä on yleensä noin 50 kukkaa. Niiden teriö nousee vain hieman kehtoa korkeammalle. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen kehtosuomujen koukkupäät ovat kellertävät, eivät sinipunertavat, kuten seittitakiaisella, A. tomentosum. Selvin ero on kuitenkin kehdon karvoituksessa. Isotakiaisen kehto on lähes tai aivan kalju, kun se seittitakiaisella on nimen mukaisesti seittikarvainen. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen kaikki kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia, joiden punainen teriö on viisiliuskainen ja noin 4-5 mm pitkä. Heteitä on viisi. Niiden sinipunaiset tai sinimustat ja kapeat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Vartalo luotteineen nousee selvästi teriönliuskoja pitemmäksi. Halkaistussa mykerössä näkyvät myös teriöiden tasasoukat tyviosat, kukkien vaaleat, liuskaiset tukisuomut ja lyhyiksi sukasiksi muuntuneet verhiöt, joiden sukasia on halkaisun seurauksena levinnyt pitkin kehtosuomuja. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 20.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen hedelmä on kapean soikeahko, litteä, epäselvästi harjuinen ja hieman käyrä sekä harmaanruskea pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 6-7,5 mm pitkä. Pähkylän kärjessä olevat lyhyet pappussukaset irtoavat helposti varsinkin kuivunutta mykeröä avatessa. Alimmaisena kuvassa näkyy tiheä joukko kukkien liuskaisia tukisuomuja. EH, Hämeenlinna, Kantola, Luukkaankadun laitaruohikko teollisuusrakennuksen vierustalla, 17.8.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen ruusuke- ja aluslehtien lapa on yleensä leveänpuikea, syvään herttatyvinen ja kärkeä kohti suippeneva sekä kärjestään pyöristynyt. Lehtilaita on poimuinen ja matalasti aaltoreunainen tai nirhainen sekä epäsäännöllisesti pieni- ja terävähampainen. Yläpinta on vihreä ja nystyinen mutta muuten kaljuhko. Pituutta ruusuke- ja aluslehtien lavalla on yleensä noin 30-55 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 25-45 cm (kuvan lehti on noin 50 cm pitkä ja noin 35 cm leveä). EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen lehtien alapinta on peittävästi harmaan tai harmaanvihreän huopakarvainen. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen varsilehdet ovat korvakkeettomat ja aluslehtien kaltaiset mutta lyhytruotiset ja matalammin herttatyviset tai lähes suoratyviset. Lehtiruoti on täyteinen, alapuoleltaan puolipyöreä, päältä kouruinen ja vihreä tai kuvan tavoin punaruskea. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.Arctium lappa – isotakiaisen varsi on liereä ja uurteinen sekä yleensä punaruskea tai vihreänruskehtava. Varren alaosassa on usein, kuten kuvassa, seittimäistä tai vanukemaista karvoitusta. Kuvassa näkyvät myös alempien lehtiruotien kouruiset tyviosat. EH, Hämeenlinna, Kankaantausta, Rapamäen länsipuoli, kohti harjua nousevan Päivämäentien viereinen niitty, 21.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pohjolan kasvien pauloissa 