- Arctium nemorosum Lej. – lehtotakiainen
- Arctium L. – takiaiset
- Asteraceae – asterikasvit
Lehtotakiainen, Arctium nemorosum, on kaksivuotinen, pysty, vankka ja monihaarainen sekä tavallisesti noin 100-250 cm korkea ruoho. Pääjuuri on pitkä ja paksu. Ensimmäisenä vuotena versoo suurilehtinen ruusuke. Toisena vuotena kasvaa vahva varsi, joka haaroineen on liereä ja uurteinen sekä yleensä punaruskea tai vihreänruskehtava. Se on lyhytkarvainen, vaihtelevasti vanukekarvainen ja pieninystyinen.
Ruusukelehdet ja varren aluslehdet ovat kookkaat ja pitkäruotiset. Lehtiruoti on ontto, punaruskea, vihertävä tai harmaa ja varren tavoin karvainen sekä tavallisesti noin 20-50 cm pitkä. Ruusuke- ja aluslehtien lapa on ohuehko, yleensä leveänpuikea tai kolmiomaisen puikea, syvään herttatyvinen ja kärkeä kohti suippeneva sekä kärjestään leveän suippo tai pyöreähkö. Lehtilaita on poimuinen, usein hyvin iso- ja leveähampainen tai aaltoreunainen. Hampaiden kärjessä on lyhyt ota. Yläpinta on vihreä, nystyinen ja yleensä niukkakarvainen. Alapinta on harmaanvihreä tai lähes harmaa ja ohuesti huopakarvainen. Pituutta ruusuke- ja aluslehtien lavalla on tavallisesti noin 40-70 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 25-50 cm. Varsilehdet ovat kierteisesti. Ne ovat korvakkeettomat, ylöspäin pienenevät ja muuten aluslehtien kaltaiset, mutta niiden muoto vaihtelee kolmiomaisen puikeasta soikeahkoon. Tyven malli on alempana tavallisesti herttamainen mutta ylempänä suora, pyöreähkö tai kiilamainen.
Kukinnon haarat ovat pitkät ja kaarevarankaiset sekä usein toistamiseen lehtihankaisesti sivuhaaraiset. Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat haaroissa terttumaisesti allekkain tai sivuhaarojen kärjessä myös pieninä, yleensä 2-4 mykerön sykeröinä. Kukintohaarat sivuhaaroineen ja mykeröperineen ovat varren tavoin karvaiset ja nystyiset. Tertuissa ja sykeröissä mykeröperä on vain noin 2-5 mm pitkä, mutta kauempana haarojen kärjestä on myös lehtihankaisia, yksittäisiä mykeröitä, joiden perä voi olla jopa 5 cm pitkä. Mykerön tyvellä tai perässä sen alapuolella on yleensä 1-2 tukilehteä. Ne ovat suikeita tai soikeahkoja ja tavallisimmin noin 1-5 cm pitkiä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät monikerroksisena, siirottavana ja pallomaisena suojuksena eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat jäykkiä, hyvin kapean kolmiomaisia ja pitkäsuippuisen teräväkärkisiä sekä tavallisesti noin 8-19 mm pitkiä ja tyveltään noin 1-1,5 mm leveitä. Sisemmät niistä ovat ulompia pitempiä mutta eivät leveämpiä. Suomut ovat vihreitä tai erityisesti kärkiosastaan punaruskeita. Kaikkien kehtosuomujen kärki on vaalean koukkupäinen ja kalju. Alempaa suomut ovat vaihtelevasti hyvin lyhytkarvaiset ja koko kehto on enemmän tai vähemmän seittikarvainen. Se on täydessä koossaan lopulta yleensä noin 30-35 mm leveä ja noin 20-25 mm korkea.
Mykerössä on ainakin noin 35-50 kukkaa. Neuvottomat, kookkaammat laitakukat puuttuvat. Mykerön kaikki kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia. Niiden tyvellä on vaalea, tyveen asti pitkittäisesti liuskainen ja noin 8-9 mm pitkä tukisuomu. Verhiö on noin 2-3 mm pitkä ja muuntunut sukasiksi. Teriö on kehdon kanssa suunnilleen samassa tasossa eli se ei nouse kehdon yläpuolelle. Teriön tyviosa on rihmamaisen tasasoukka, noin 5-6 mm pitkä ja jää kokonaan kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, hyvin kapean kolmiomaisesti 5-liuskainen ja useimmiten punainen sekä noin 5-6 mm pitkä. Heteitä on 5. Niiden tumman sinipunaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi teriönliuskoja pitemmäksi ja se on kärkiosastaan valkoinen tai hennon vaaleanpunainen. Hedelmä on kapean soikeahko, litteä, hieman särmikäs ja käyrä pohjuspähkylä , joka on vaalean harmaanruskea ja tavallisesti noin 6-9 mm pitkä sekä noin 2 mm leveä. Sen kärjessä säilyy jonkin aikaa löyhästi kiinnittynyt, kellertävä ja sukaskarvoista muodostunut pappus eli kehräkukan verhiön muutunnainen. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Lehtotakiainen on Suomessa alkuperäinen ja harvinainen Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa. Lisäksi sitä on tavattu uustulokkaana Uudenmaan eliömaakunnassa, yhdessä paikassa Nurmijärvellä. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehdot ja lehtoniityt, rantalepikot sekä joskus myös pihapiirien, puistojen yms. alueiden laiteet. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa lehtotakiainen on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokitukseen on vaikuttanut lähinnä pieni populaatiokoko ja jatkuva taantuminen. Uhkatekijöinä ovat avoimien alueiden sulkeutuminen, metsien puulajisuhteiden muutokset ja rakentaminen. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Takiaisten leviämisestä ja hyötykäytöstä on kerrottu laajemmin seittitakiaisen, A. tomentosum, artikkelissa.
Suomessa ja laajasti Euroopassa kasvaa neljä takiaislajia, lehtotakiaisen lisäksi em. seittitakiainen, isotakiainen, A. lappa ja pikkutakiainen A. minus. Lehtotakiainen on hyvin samankaltainen pikkutakiaisen kanssa eikä niitä aina ole helppo erottaa toisistaan. Ne voivat myös risteytyä keskenään. Pikkutakiainen on kaikin tavoin pienempi ja sen kukintoranka on suora sekä kehto täydessä koossaan noin 15-25 mm leveä ja noin 15-20 mm korkea. Lisäksi sen teriöt nousevat kehtoa korkeammalle. Seitti- ja isotakiainen eroavat lehto- ja pikkutakiaisesta erityisesti mykeröstörakenteeltaan, joka on lähes tasalakisen huiskilomainen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle lehtotakiaisen esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Arctium nemorosum – lehtotakiainen on näyttävä kasvi, joka on Suomessa alkuperäinen Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen eliömaakunnissa. Se on nimensä mukaisesti ennen kaikkea lehtokasvi, mutta kasvaa myös lehtoniityillä ja rantalepikoissa sekä toisinaan myös asutuksen liepeillä. Laji on harvinainen ja pienen populaatiokokonsa sekä jatkuvan taantumisensa vuoksi nykyisin erittäin uhanalainen (EN). 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen kukinnon haarat ovat pitkät ja kaarevarankaiset sekä usein toistamiseen sivuhaaraiset. Kukintorankojen kaarevuus on mittavan koon lisäksi jo kauempaakin näkyvä, erottava ominaisuus lähilajiin, pikkutakiaiseen, A. minus, jolla kukintorangat ovat suorat. 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen kukinnon haarat ja sivuhaarat ovat lehtihankaiset. Kukinnot muodostuvat kukkamykeröistä, jotka ovat erityisesti haarojen kärkiosassa terttumaisesti allekkain. Tämä on yhteinen ominaisuus pikkutakiaisen, A. minus, kanssa. Suomen yleisimmällä suvun edustajalla, seittitakiaisella, A. tomentosum ja harvinaisemmalla isotakiaisella, A. lappa, mykeröt ovat lähes tasalakisen huiskilomaisina ryhminä. 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen kukinnon haarat sivuhaaroineen ovat pitkiä ja niissä voi olla mykeröitä yhteensä yli kaksikymmentäkin. Haarojen kärkiosan terttumaisen ryhmittymisen lisäksi mykeröt ovat lyhyiden sivuhaarojen kärjessä usein kahdesta neljään mykerön sykeröinä. Ruusuke- ja aluslehtien lisäksi myös varsilehdet ovat verson alemmassa osassa hyvin kookkaat. 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät monikerroksisena, siirottavana ja pallomaisena suojuksena eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehtosuomut ovat jäykkiä, hyvin kapeita ja pitkäsuippuisen teräväkärkisiä sekä tavallisesti noin 8-19 mm pitkiä. Kaikkien kehtosuomujen kärki on vaalean koukkupäinen. Koko kehto on enemmän tai vähemmän seittikarvainen. Lehtotakiaisella kukinnon teriöt eivät nouse kehtoa korkeammalle toisin kuin pikkutakiaisella, A. minus. 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen mykerössä on ainakin noin 35-50 kukkaa (kuvan mykerössä noin 50). Kookkaammat laitakukat puuttuvat, joten kaikki kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia. Teriön kärkiosa on kapean viisiliuskainen. Heteitä on viisi. Niiden tumman sinipunaiset ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emi on luotiltaan kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi teriönliuskoja pitemmäksi. 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen kukintorakenne paljastuu halkaistun mykerön kuvasta. Yksittäinen teriö on noin 10-12 mm pitkä ja sen rihmamaisen tasasoukka tyviosa on suunnilleen samanpituinen punaliuskaisen kärkiosan kanssa. Teriön tyvellä on vaalea, tyveen asti pitkittäisesti liuskainen tukisuomu ja vain noin 2-3 mm pitkä verhiö, joka on muuntunut sukasiksi. Teriöiden alla näkyvät vielä valkoisina kehityksensä alussa olevat pohjuspähkylät, jotka ovat kypsinä tavallisesti noin 6-9 mm pitkät. Niiden jossain määrin käyrä muoto on jo näkyvillä. Oikean laidan pehmeä pähkyläaihio on saanut sisäänsä mykerön hedelmällisyyttä kaventavan toukkaruokailijan. A, Hammarland, Strömma, Vesterbyvägenin varsi, rantametsikön laide Söderträsketin umpeen kasvavan lammen kohdalla, 14.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Arctium nemorosum – lehtotakiaisen ruusukelehdet (kuvassa) ja varren aluslehdet ovat kookkaat ja pitkäruotiset. Niiden lehtilapa on ohuehko, yleensä leveänpuikea tai kolmiomaisen puikea, syvään herttatyvinen ja kärkeä kohti suippeneva sekä kärjestään leveän suippo tai pyöreähkö. Yläpinta on vihreä, nystyinen ja yleensä niukkakarvainen. Pituutta lavalla on tavallisesti noin 40-70 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 25-50 cm. Kuvassa 15 cm:n viivoittimella varustettu lehti on noin sentin tarkkuudella juuri em. maksimimittojen kokoinen. 13.7.2022. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 