Centaurea jacea – ahdekaunokki | Pohjolan kasvien pauloissa

Centaurea jacea L. – ahdekaunokki
Centaurea L. – (säde)kaunokit
Asteraceae – asterikasvit

Ahdekaunokki, Centaurea jacea, on monivuotinen, pysty tai koheneva, tanakka ja yläosastaan pystyhaarainen sekä tavallisesti noin 30-80 cm korkea ruoho. Juurakko on vankka ja pääjuuri puutunut. Juurakko tuottaa hyvin usein monivartisen ja tiiviin ryhmän. Varsi haaroineen on punaruskea tai ainakin osittain vihreä, särmikäs ja vaihtelevasti kähäräkarvainen sekä usein myös hiukan vanukkeinen.

Varsilehdet ovat kierteisesti. Alimmat ovat ruodilliset ja ruoti on enimmillään noin lehtilavan mittainen. Muut lehdet ovat ruodittomat ja usein lyhyesti johteiset. Alempien lehtien lapa on yleensä leveänsuikea, harvahampainen ja ehyt tai matalaliuskainen. Ylemmät lehdet ovat yleensä suikeat, ehyet ja ehytlaitaiset. Lehtien kärki on useimmiten suippo ja terävä. Ruodillisissa lehdissä tyvi kapenee kiilamaisesti palteeksi ruotiin. Ruodittomissa lehdissä tyvi on kiilamainen tai tylppä. Lapa on ylöspäin pieneten tavallisesti noin 2-15 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa liuskatkin huomioiden noin 0,2-3 cm leveä. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät ja lyhyesti harmaakarvaiset.

Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat haarojen kärjessä yksittäin. Haarat ovat yleensä paksummat mykerön tyvellä kuin alempana. Lehdet yltävät aivan mykeröön saakka. Ylimmät haarat ovat usein lyhyet, jolloin mykeröistä syntyy tiheämpikin ryhmä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät monikerroksisena, tiiviin tynnyrimäisenä tai nuppuvaiheessa pallomaisena suojuksena eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehto on tavallisesti noin 15-20 mm leveä ja suunnilleen samankorkuinen tai hieman korkeampi. Kehtosuomut ovat pystyt, tiiviisti toisiaan vasten painautuneet ja lomittuneet. Ne ovat yleensä noin 5-20 mm pitkät ja tyviosan leveimmältä kohtaa noin 1,5-3 mm leveät. Lyhimmät suomut ovat uloimpana kehdon tyvellä ja pisimmät sisimpänä kukintoa vasten. Suomuissa on kurouman erottama, leveämpi kärkilisäke. Tyviosa on vihreähkö, ruskea tai sinipunertava, lähes tasasoukka, kalvolaidaton ja ehytlaitainen. Kärkilisäke on kupera, keskiosastaan tummemman ruskea ja kalvomaisilta laitaosiltaan vaalean- tai kellanruskea, toisinaan kellanvalkoinen sekä risaliuskainen, hampainen tai lähes ehyt. Sisimpien suomujen kärkilisäke on malliltaan lähinnä soikea ja muiden suomujen lähes pyöreä.

Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 35-50 mm leveä. Mykerössä on yleensä noin 50-70 teriöltään useimmiten punaista tai sinipunaista kukkaa. Toisinaan väri voi olla hyvin vaalea tai jopa valkoinen. Uloimmat laitakukat ovat neuvottomia eli niistä puuttuvat heteet ja emit. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia. Kehrä- ja laitakukkien keskinäinen väri voi vaihdella jopa samassa yksilössä. Kukkien tyvellä on sukasiksi jakautunut tukisuomu. Verhiö puuttuu tai se on lähes olemattoman pieni. Neuvottomat laitakukat ovat kehräkukkia kookkaammat ja tavallisesti noin 15-25 mm pitkät. Niiden tyviosa on hyvin kapean tasasoukka ja kärkiosa avoimen 5-liuskainen. Liuskat ovat useimmiten noin 8-15 mm pitkät ja leveimmillään noin 1,5-2 mm leveät. Kehräkukkien pelkkä teriö on yleensä noin 15-20 mm pitkä. Sen tyviosa on laitakukkien tavoin hyvin kapean tasasoukka, noin 7-10 mm pitkä ja jää kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, kapean 5-liuskainen ja noin 7-10 mm pitkä. Pelkkien liuskojen pituus on noin 4-6 mm.

Heteitä on 5. Niiden tummemman tai vaaleamman sinipunaiset, toisinaan kellertävät ja kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi kukkansa teriönliuskoja pitemmäksi ja se on yleensä punertava. Luotti on vaaleampi tai lähes valkoinen. Hedelmä on pitkulainen, vähän litistynyt, sileä ja kellanvalkoinen tai ruskehtava pohjuspähkylä, joka on kypsänä tavallisesti noin 3 mm pitkä ja noin 1,5 mm leveä. Sen kärjestä puuttuu pappus tai se on aivan mitättömän pieni. Normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta elokuulle.

Ahdekaunokki on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Sen esiintymisalue etelästä päin yltää Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan eliömaakuntien väliselle linjalle saakka. Yleinen se on eteläisimpien eliömaakuntien lisäksi Satakunnan ja Etelä-Hämeen eliömaakunnissa. Viime vuosikymmenten uustulokashavaintoja on Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka ja yksi havainto jopa Inarin Lapin eliömaakunnasta. Kasvupaikkoina ovat yleensä kuivahkot niityt, kedot, ahot ja törmät sekä erilaiset pientareet ja tienvarret. Lajia tapaa myös kuivemmilta paikoilta rantojen läheisyydestä. Muissa Pohjoismaissa ahdekaunokki kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Ahdekaunokki on eriytynyt hyvin useiksi alalajeiksi, joita Euroopan alueella kasvaa toistakymmentä (The Euro+Med Plantbase). Pohjoismaiset ahdekaunokit kuuluvat nimialalajiin, subsp. jacea.

Kaunokeilla ei ole kovin hääppöisiä keinoja levittää pähkylöitään laajemmalle, koska niiden pappukset eli lenninhaivenet ovat niin lyhyet tai kehittymättömät. Tässä mielessä Suomen lajeista surkein tilanne on ahdekaunokilla, jonka pähkylöistä pappukset yleensä puuttuvat kokonaan. Se ei näytä kuitenkaan lajin hyvinvointia ja leviämistä haittaavan. Yksilöt ovat yleensä monivartisia ja laitimmaiset varret ovat usein kohenevia tai ainakin sivulle taipuneita. Näin runsaasti kehittyviä pähkylöitä sirottuu laajemmalle alueelle. Avoimilla ja rinteisillä kasvupaikoilla pähkylöiden on myös helpompi kulkeutua vähän kauemmaksikin. Niinpä kasvustot ovat monesti tiheitä tai nauhamaisesti pitkin törmiä, pientareita ja tienlaitoja.

Suomessa tavataan vakituisesti viittä sädekaunokkilajia, ahdekaunokin lisäksi nurmikaunokkia, C. phrygia, ketokaunokkia, C. scabiosa, vuorikaunokkia, C. montana ja ruiskaunokkia, C. cyanus. Vuori- ja ruiskaunokki ovat sinikukkaisia. Vuorikaunokki on lähtökohdiltaan vakiintunut viljelykarkulainen ja ruiskaunokki aikaisemmin yleinen viljapeltojen yksivuotinen rikkakasvi. Muut lajit ovat ahdekaunokin tavoin muinaistulokkaita ja kukinnon värikin on lähes tai aivan sama. Ketokaunokin lehdet ovat ainakin valtaosin pariosaisesti liuskaiset. Lisäksi kehtosuomuissa ei ole kurouman erottamaa kärkilisäkettä. Lähimmäksi ahdekaunokkia tulee nurmikaunokki, joskin erottavat tekijät ovat selväpiirteiset. Nurmikaunokin muiden kuin sisimpien kehtosuomujen kärkilisäke on puikea tai leveänsuikea ja musta tai mustanruskea sekä kampamaisesti ripsiliuskainen. Lisäksi alemmat lehdet ovat soikeahkot ja liuskattomat sekä ylempänäkin yleensä leveämmät.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle ahdekaunokin esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto