Centaurea scabiosa – ketokaunokki

  • Centaurea scabiosa L. – ketokaunokki
  • Centaurea L. – (säde)kaunokit
  • Asteraceae – asterikasvit

Ketokaunokki, Centaurea scabiosa, on monivuotinen, pysty, tanakka ja yläosastaan haarova sekä tavallisesti noin 30-100 cm korkea sekä piikitön ruoho. Juurakko on vankka ja pääjuuri puutunut. Juurakko synnyttää usein monivartisen ryhmän. Varsi haaroineen on vihreä, harmaanvihreä tai punaruskearaitainen, särmikäs ja kaljuhko tai tiheästikin lähinnä vanukekarvainen.

Varsilehdet ovat kierteisesti. Alimmat niistä ovat ruodilliset ja useimmiten pariosaisesti liuskaiset. Toisinaan ne voivat olla kärkiosastaan tai kokonaankin ehyet ja vaihtelevasti hampaiset. Lehtiruoti on kapeasti siipipalteinen tai -palteeton ja kalju tai lyhytkarvainen. Sen raja lehtilapaan on usein epäselvä. Ylemmät lehdet ovat ruodittomat. Lehtilapa ylimpiä lukuun ottamatta on ulkokehältään lähinnä soikea ja tavallisesti noin 6-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-10 cm leveä. Sivuliuskat voivat olla toistamiseen liuskaiset tai hampaiset. Ruodittomien, ylempien varsilehtien kärki on usein pitkä ja kapean liuskamainen. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät ja kaljuhkot tai tiheähköstikin lyhytkarvaiset.

Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat haarojen kärjessä tavallisesti yksittäin. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät monikerroksisena, tiiviin pallomaisena suojuksena eli kehtona varsinaista kukintoa. Kehto on tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja suunnilleen samankorkuinen. Kehtosuomut ovat pystyt, tiiviisti toisiaan vasten painautuneet ja lomittuneet. Ne ovat lähinnä pitkänsoikeat, kärkeä lukuun ottamatta vihreät ja ehytlaitaiset sekä  yleensä noin 3-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-5 mm leveät. Lyhimmät suomut ovat uloimpana kehdon tyvellä ja pisimmät sisimpänä kukintoa vasten. Sisimpien suomujen kärki on pyöreähkö ja muiden kolmiomainen. Kärki ja kärkiosan laidat ovat kapeammin tai leveämmin mustanruskeat sekä kampamaisesti ripsiliuskaiset ja vaihtelevasti lähinnä vanukekarvaiset.

 Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 40-60 mm leveä. Mykerössä on noin 100 useimmiten punateriöistä kukkaa. Toisinaan väri voi olla lähempänä sinipunaista tai vaaleanpunaista ja hyvin harvoin teriö on valkoinen. Uloimmat kukat ovat neuvottomia eli niistä puuttuvat heteet ja emit. Muut kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia. Kukkien tyvellä on sukasiksi jakautunut tukisuomu. Verhiö on noin 3-5 mm pitkä, vaaleanruskehtava ja muuntunut sukasiksi. Neuvottomat laitakukat ovat kehräkukkia kookkaammat ja tavallisesti noin 20-30 mm pitkät. Niiden tyviosa on hyvin kapean tasasoukka ja kärkiosa avoimen 5-liuskainen. Liuskat ovat useimmiten noin 5-10 mm pitkät ja leveimmillään noin 1-1,5 mm leveät. Kehräkukkien pelkkä teriö on yleensä noin 15-18 mm pitkä. Sen tyviosa on laitakukkien tavoin hyvin kapean tasasoukka, noin 7-8 mm pitkä ja jää kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, kapean 5-liuskainen ja noin 8-10 mm pitkä. Pelkkien liuskojen pituus on noin 4-6 mm.

Heteitä on 5. Niiden alaosastaan hyvin tumman sinipunaiset ja kärjestään vaaleamman sinipunaiset sekä kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan 2-liuskainen.  Vartalo luotteineen nousee selvästi kukkansa teriönliuskoja pitemmäksi ja se on kärkiosastaan yleensä punainen tai sinipunainen. Hedelmä on pitkulainen, vähän litistynyt, sileä ja ruskehtava pohjuspähkylä, joka on kypsänä tavallisesti noin 4-5 mm pitkä ja noin 1,5 mm leveä. Sen kärjessä on vaaleanruskehtava, sukasista muodostunut ja noin 4-6 mm pitkä pappus eli kehräkukan verhiön muutunnainen. Normaali kukinta-aika on kesäkuun lopulta syyskuulle.

Ketokaunokki on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Sen esiintymisalue kattaa Ahvenanmaan, Satakunnan, Pohjois-Hämeen ja Kainuun eliömaakuntien välisen linjan ja sen kaakkoispuolisen osan maata. Yleisehkö se on kuitenkin vain Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Lisäksi lajista on tuoreempia uustulokashavaintoja Keski-Pohjanmaan, Oulun Pohjanmaan ja Perä-Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat yleensä kedot, ahot ja erilaiset pientareet sekä tien- ja radanvarret. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa sekä Tanskan Färsaarilla. Ketokaunokki on eriytynyt hyvin useiksi alalajeiksi, joita Euroopan ja Välimeren alueella kasvaa peräti 13 (The Euro+Med Plantbase). Pohjoismaiden kannat edustavat nimialalajia, subsp. scabiosa.

Ketokaunokin kookkaat mutta neuvottomat laitakukat lisäävät mykeröiden kokoa ja näkyvyyttä, kuten useilla muillakin asterikasveilla. Mettä etsivät hyönteiset löytävät helpommin perille ja takaavat yleensä hyvän pölytystuloksen. Pähkylöitä kehittyykin runsaasti. Niiden kärjessä oleva pappus on kuitenkin niin pieni, ettei se riitä tuulellakaan kantamaan hedelmää kauemmaksi. Kaiken lisäksi kehto tavallisesti kuivuu paikalleen eikä hajoa pähkylät vapauttaen. Ne päätyvät maahan vasta kuivuneen varren kaatuessa tai lintujen nokkiessa niitä ravinnokseen. Varsinkin lumentulon jälkeen lintujen nokinta lennättelee pähkylöitä myös ympäriinsä ja ne voivat tuulella levitä hangenpintaa pitkin kauemmaksikin. Ketokaunokilla on aikoinaan ollut myös lääkinnällistä käyttöä. Siitä valmistettua rohdosta on käytetty erityisesti syyhyn hoitoon, mihin tieteellinen lajinimikin viittaa.

Suomessa tavataan vakituisesti viittä sädekaunokkilajia, ketokaunokin lisäksi ahdekaunokkia, C. jacea, nurmikaunokkia, C. phrygia, vuorikaunokkia, C. montana ja ruiskaunokkia, C. cyanus. Vuori- ja ruiskaunokki ovat sinikukkaisia. Vuorikaunokki on lähtökohdiltaan vakiintunut viljelykarkulainen ja ruiskaunokki aikaisemmin yleinen viljapeltojen yksivuotinen rikkakasvi. Ahde- ja nurmikaunokki ovat ketokaunokin tavoin muinaistulokkaita ja kukinnon värikin on lähes tai aivan sama. Niiden lehdet ovat kuitenkin pääsääntöisesti ehytlaitaiset. Lisäksi niiden kehtosuomuissa on kapeamman kurouman erottama kärkilisäke.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle ketokaunokin esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase Projekt).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Centaurea scabiosa - ketokaunokki on monivuotinen, pysty ja tanakka sekä tavallisesti noin 30-100 cm korkea. Pääjuureltaan puutunut juurakko synnyttää usein monivartisia ryhmiä. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokki on monivuotinen, pysty ja tanakka sekä tavallisesti noin 30-100 cm korkea. Pääjuureltaan puutunut juurakko synnyttää usein monivartisia ryhmiä. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokki on yläosastaan haarova. Nuppuvaiheiset mykeröt ovat tiiviit ja lähes pallomaiset. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokki on yläosastaan haarova. Nuppuvaiheiset mykeröt ovat tiiviit ja lähes pallomaiset. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokki on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleisehkö vain Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Kasvupaikkoja ovat yleensä kedot, ahot ja erilaiset pientareet sekä tien- ja radanvarret. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokki on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana jo ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on yleisehkö vain Uudenmaan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Kasvupaikkoja ovat yleensä kedot, ahot ja erilaiset pientareet sekä tien- ja radanvarret. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin kukkamykeröt ovat haarojen kärjessä tavallisesti yksittäin. Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 40-60 mm leveä. Mykerössä on noin sata useimmiten punateriöistä kukkaa. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin kukkamykeröt ovat haarojen kärjessä tavallisesti yksittäin. Kukintomykerö on täydessä kukassaan tavallisesti noin 40-60 mm leveä. Mykerössä on noin sata useimmiten punateriöistä kukkaa. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin mykerökukintoa suojaavat kehtosuomut, jotka ympäröivät sitä monikerroksisena, tiiviin pallomaisena kehtona. Kehto on tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja suunnilleen samankorkuinen. Kehtosuomut ovat lähinnä pitkänsoikeat, mutta niistä on vain kärkiosa ulospäin näkyvillä. Ne ovat yleensä noin 3-20 mm pitkät. Lyhimmät suomut ovat uloimpana kehdon tyvellä ja pisimmät sisimpänä kukintoa vasten. Sisimpien suomujen kärki on pyöreähkö ja muiden kolmiomainen. Kärki ja kärkiosan laidat ovat mustanruskeat sekä kampamaisesti ripsiliuskaiset ja vaihtelevasti lähinnä vanukekarvaiset. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin mykerökukintoa suojaavat kehtosuomut, jotka ympäröivät sitä monikerroksisena, tiiviin pallomaisena kehtona. Kehto on tavallisesti noin 20-30 mm leveä ja suunnilleen samankorkuinen. Kehtosuomut ovat lähinnä pitkänsoikeat, mutta niistä on vain kärkiosa ulospäin näkyvillä. Ne ovat yleensä noin 3-20 mm pitkät. Lyhimmät suomut ovat uloimpana kehdon tyvellä ja pisimmät sisimpänä kukintoa vasten. Sisimpien suomujen kärki on pyöreähkö ja muiden kolmiomainen. Kärki ja kärkiosan laidat ovat mustanruskeat sekä kampamaisesti ripsiliuskaiset ja vaihtelevasti lähinnä vanukekarvaiset. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin uloimmat kukat ovat neuvottomia eli niistä puuttuvat heteet ja emit. Neuvottomat laitakukat ovat sisempiä ja kaksineuvoisia kehräkukkia kookkaammat ja tavallisesti noin 20-30 mm pitkät. Niiden tyviosa on hyvin kapean tasasoukka ja kärkiosa avoimen viisiliuskainen. Liuskat ovat useimmiten noin 5-10 mm pitkät Näyttävämpien laitakukkien tehtävänä on lisätä mykeröiden huomioarvoa mettä etsivien ja samalla pölytyksen hoitavien hyönteisten silmissä. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin uloimmat kukat ovat neuvottomia eli niistä puuttuvat heteet ja emit. Neuvottomat laitakukat ovat sisempiä ja kaksineuvoisia kehräkukkia kookkaammat ja tavallisesti noin 20-30 mm pitkät. Niiden tyviosa on hyvin kapean tasasoukka ja kärkiosa avoimen viisiliuskainen. Liuskat ovat useimmiten noin 5-10 mm pitkät Näyttävämpien laitakukkien tehtävänä on lisätä mykeröiden huomioarvoa mettä etsivien ja samalla pölytyksen hoitavien hyönteisten silmissä. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin kaksineuvoisten kehräkukkien teriö on yleensä noin 15-18 mm pitkä. Sen tyviosa on kapean tasasoukka ja jää, toisin kuin laitakukilla, kokonaan kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, kapean viisiliuskainen ja noin 8-10 mm pitkä. Pelkkien liuskojen pituus on noin 4-6 mm. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin kaksineuvoisten kehräkukkien teriö on yleensä noin 15-18 mm pitkä. Sen tyviosa on kapean tasasoukka ja jää, toisin kuin laitakukilla, kokonaan kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, kapean viisiliuskainen ja noin 8-10 mm pitkä. Pelkkien liuskojen pituus on noin 4-6 mm. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin kehräkukissa on viisi hedettä. Niiden alaosastaan hyvin tumman sinipunaiset ja kärjestään vaaleamman sinipunaiset sekä kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin kehräkukissa on viisi hedettä. Niiden alaosastaan hyvin tumman sinipunaiset ja kärjestään vaaleamman sinipunaiset sekä kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin kehräkukkien emi on yksivartaloinen ja sen kärjessä oleva luotti on kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi kukkansa teriönliuskoja pitemmäksi. Vartalo kasvaa täyteen pituuteensa vasta siinä vaiheessa, kun sitä ympäröivät ponnet ovat tyhjentyneet. Tämä estää tehokkaasti itsepölytystä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin kehräkukkien emi on yksivartaloinen ja sen kärjessä oleva luotti on kaksiliuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi kukkansa teriönliuskoja pitemmäksi. Vartalo kasvaa täyteen pituuteensa vasta siinä vaiheessa, kun sitä ympäröivät ponnet ovat tyhjentyneet. Tämä estää tehokkaasti itsepölytystä. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin kehräkukkien tyvellä on sukasiksi muuntunut verhiö, joka on noin 3-5 mm pitkä ja vaaleanruskehtava. Pähkylä on pitkulainen ja kypsänä tavallisesti noin 4-5 mm pitkä (kuvan pähkylät ovat vielä kesken kehityksen). Verhiö säilyy hieman pidentyneenä pappuksena pähkylän kärjessä, mutta lentoapua leviämiseen se ei juurikaan tarjoa. EH, Lempäälä, Lempoinen, Halkola, maantien ja rautatien välinen penger lukion kohdalla, 14.7.1998. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin kehräkukkien tyvellä on sukasiksi muuntunut verhiö, joka on noin 3-5 mm pitkä ja vaaleanruskehtava. Pähkylä on pitkulainen ja kypsänä tavallisesti noin 4-5 mm pitkä (kuvan pähkylät ovat vielä kesken kehityksen). Verhiö säilyy hieman pidentyneenä pappuksena pähkylän kärjessä, mutta lentoapua leviämiseen se ei juurikaan tarjoa. EH, Lempäälä, Lempoinen, Halkola, maantien ja rautatien välinen penger lukion kohdalla, 14.7.1998. Kuva näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin alimmat varsilehdet ovat ruodilliset ja useimmiten pariosaisesti liuskaiset. Toisinaan ne voivat kuitenkin olla kuvan tavoin kärkiosastaan tai kokonaankin ehyet ja vaihtelevasti hampaiset. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin alimmat varsilehdet ovat ruodilliset ja useimmiten pariosaisesti liuskaiset. Toisinaan ne voivat kuitenkin olla kuvan tavoin kärkiosastaan tai kokonaankin ehyet ja vaihtelevasti hampaiset. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin varsilehdet ovat kierteisesti ja ylemmät niistä ovat ruodittomat. Lehtien lapa ylimpiä lukuun ottamatta on ulkokehältään lähinnä soikea ja tavallisesti noin 6-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-10 cm leveä. Sivuliuskat voivat olla toistamiseen liuskaiset tai hampaiset. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin varsilehdet ovat kierteisesti ja ylemmät niistä ovat ruodittomat. Lehtien lapa ylimpiä lukuun ottamatta on ulkokehältään lähinnä soikea ja tavallisesti noin 6-25 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-10 cm leveä. Sivuliuskat voivat olla toistamiseen liuskaiset tai hampaiset. EH, Hämeenlinna, Vuorentaka, Marssitien piennar viljapellon kohdalla, 4.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa - ketokaunokin ylempien varsilehtien kärki on usein pitkä ja kapean liuskamainen. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät ja kaljuhkot tai tiheähköstikin lyhytkarvaiset. Varsi haaroineen on vihreä, harmaanvihreä tai punaruskearaitainen, särmikäs ja kaljuhko tai tiheästikin lähinnä vanukekarvainen. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Centaurea scabiosa – ketokaunokin ylempien varsilehtien kärki on usein pitkä ja kapean liuskamainen. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät ja kaljuhkot tai tiheähköstikin lyhytkarvaiset. Varsi haaroineen on vihreä, harmaanvihreä tai punaruskearaitainen, särmikäs ja kaljuhko tai tiheästikin lähinnä vanukekarvainen. St, Pori, Reposaari, koillisranta, entisen satama-alueen vanhan painolastikentän keto- ja niittyalue, 14.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto