Cirsium vulgare – piikkiohdake | Pohjolan kasvien pauloissa

Cirsium vulgare (Savi) Ten. – piikkiohdake
Cirsium Mill. – (sulka)ohdakkeet
Asteraceae – asterikasvit

Piikkiohdake, Cirsium vulgare, on kaksivuotinen tanakka, pysty ja ainakin yläosastaan haarova sekä tavallisesti noin 30-120 cm korkea ruoho. Pääjuuri on pysty ja puutuneen oloinen. Varsi haaroineen on harmaanvihreä tai yleisemmin punaruskea, särmikäs ja seitti- tai vanukemaisesti karvainen sekä siipipalteinen. Palle on liuskainen ja hampainen. Hampaat ovat piikkikärkiset. Piikit ovat keltaiset, vahvat ja yleensä enintään noin 12 mm pitkät. Ylempien kukintohaarojen tyviosa voi myös aika usein olla siipipalteeton ja piikitön.

Ensimmäisenä vuotena kasvavat ruusukelehdet ja varren tyvellä olevat aluslehdet ovat ruodilliset, soikeahkot, parihalkoiset, eri tavoin liuskaiset ja isohampaiset sekä teräväkärkiset. Ruoti on siipipalteinen ja hampainen ja sen raja lapaan on usein epäselvä. Lehtilaidat ja ruodin siipipalteet ovat varren siipipalteiden tavoin piikkiset. Ruusuke- ja aluslehdet ruotineen ovat tavallisesti noin 15-25 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 5-8 cm leveät. Lehden yläpinta on vihreä tai vaaleahkonvihreä ja tiheään keltapiikkinen. Piikit ovat enimmillään noin 2 mm pitkät. Alapinta on tiheästi harmaan huopakarvainen. Aluslehdet ovat kukintavaiheessa jo lakastuneet. Varren ja haarojen lehdet ovat kierteisesti. Ne ovat ruodittomat ja pariliuskaiset. Sivuliuskat ovat edelleen parihalkoiset ja osa uloimmista liuskoista kaartuu yleensä ylöspäin. Lehden kärkiosa on pitkä, kapea ja piikkipäinen. Pituutta varren ja haarojen lehdillä on yleensä noin 5-15 cm. Ylimmät niistä ovat mykeröjen tyvellä saakka. Piikkisyys ja karvaisuus ovat ruusuke- ja aluslehtien kaltaiset.

Kukinnot muodostuvat kukkamaisista mykeröistä, jotka ovat varren ja haarojen kärjessä yksittäin tai muutaman mykerön ryhmissä. Monikukkaisen mykerön uloimman kerroksen muodostavat pienet, kapeat ylälehdet eli kehtosuomut, jotka ympäröivät monikerroksisena, tiiviin pallomaisena suojuksena eli kehtona varsinaista kukintoa. Koko kehtoa ympäröi runsaahko seittikarvoitus. Sisimpiä kerroksia lukuun ottamatta kehtosuomut ovat ulospäin tai yläviistoon siirottavat, kapean kolmiomaiset ja muuten vihreät mutta kärkiosastaan yleensä tummat sekä kärjestään vahva- ja keltapiikkiset. Kärjen piikkiosuus on noin 3 mm pitkä. Kehtosuomut ovat kärkipiikkeineen tavallisesti noin 5-35 mm pitkät sekä tyviosastaan noin 2 mm leveät. Lyhimmät suomut ovat uloimpana kehdon tyvellä. Sisimmät suomukerrokset ovat lähes tasasoukat, kärkiosastaan taipuisat ja teräväkärkiset mutta piikittömät. Kehto on tavallisesti noin 30-40 mm korkea ja suunnilleen saman levyinen. Koko mykerö on täydessä kukassaan yleensä noin 45-55 mm korkea ja yläosastaan noin 40-50 mm leveä.

Mykerössä on yli 100 kukkaa. Neuvottomat, kookkaammat laitakukat puuttuvat. Mykerön kaikki kukat ovat kaksineuvoisia, torvimaisia kehräkukkia. Niiden tyvellä on tummahko, lähes koko mitaltaan pitkittäisesti liuskainen ja noin 15-18 mm pitkä tukisuomu. Verhiö on noin 25-30 mm pitkä ja muuntunut valkoisiksi sulkahaiveniksi. Pelkkä teriö on yleensä noin 25-35 mm pitkä ja nousee korkealle kehdon yläpuolelle. Sen tyviosa on rihmamaisen tasasoukka, noin 15-22 mm pitkä ja jää kehdon sisään. Teriön kärkiosa on torvimainen, kapean 5-liuskainen ja punainen tai hyvin harvoin valkoinen. Pituutta kärkiosalla on noin 10-13 mm. Heteitä on 5. Niiden sinipunaiset ja myöhemmin valkoiset sekä kapean tasasoukat ponnet ovat lieriömäisen yhdiskasvuisesti emin vartalon ympärillä. Emiö on 2-lehtinen, 1-vartaloinen ja luotiltaan lyhyesti 2-liuskainen. Vartalo luotteineen nousee selvästi teriönliuskoja pitemmäksi ja se on kärkiosastaan punainen tai vaalean sinipunainen. Hedelmä on pitkulainen tai soikea, litteähkö ja sileä sekä kellanvaalea pohjuspähkylä, joka on tavallisesti noin 3,5-5 mm pitkä ja noin 1-1,5 mm leveä. Sen kärjessä on rengaspaksunnos ja leviämistä helpottava, valkoinen ja sulkahaivenista muodostunut pappus eli kehräkukan verhiön muutunnainen. Normaali kukinta-aika on heinä-syyskuu.

Piikkiohdake on Suomessa muinaistulokas. Se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Sitä tavataan yleisenä tai harvinaisempana etelästä päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Muutama tuoreempi uustulokashavainto on myös Perä-Pohjanmaan eliömaakunnasta. Kasvupaikkoina ovat yleensä niityt, kedot, laitumet, tien- ja radanvarret, erilaiset pientareet, pihat, joutomaat ja hakkuuaukeat sekä kiviset rannat ja kalliokot. Muissa Pohjoismaissa laji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Piikkiohdakkeen emin vartalon tyvellä on mesiäinen. Yli satakukkaiset mykeröt houkuttelevatkin monenlaisia hyönteisiä, joista pölyttäjinä tehokkaimpia lienevät kimalaiset. Muun eläimistön kannalta piikkiohdake on nimensä mukaisesti hankala ravintokasvi. Varren siipipalteet, lehtilaidat ja mykerökehto ovat terävä- ja vahvapiikkiset. Osa lehtien jäykähköistä sivuliuskoista on vielä kiertynyt ylöspäin nostaen piikkinsä aivan kuin torjunta-asentoon. Viimeisenä kiusana lehtien yläpinta on täynnä teräviä piikkejä. Laji onkin Suomen ruohovartisten kasvien piikkisimpiä. Laitumilla karja jättää sen rauhaan, mutta syö kasvillisuuden ympäriltä. Näin kaksivuotiaalle lajille tarjoutuu helpompaa lisääntymisalaa. Muillakin kasvupaikoillaan piikkiohdake suosii avoimuutta, jota ehkä rantoja ja kallioita lukuun ottamatta ihminen sille järjestää raivauksilla, avohakkuilla, maanmuokkauksella ja -siirtelyllä. Sulkeutuvasta ympäristöstä laji häviää, kun uusille ruusukkeille ei löydy enää vapaata kasvutilaa.

Suomessa tavataan vakituisesti viittä sulkaohdakelajia, piikkiohdakkeen lisäksi huopaohdaketta, C. heterophyllum, suo-ohdaketta, C. palustre, pelto-ohdaketta, C. arvense ja keltaohdaketta, C. oleraceum. Muut ovat suuressa osassa Suomea yleisiä alkuperäislajeja tai muinaistulokkaita, mutta keltaohdake on uustulokas ja sellaisena myös varsin harvinainen. Lajit ovat niin omannäköisiään, ettei niitä helposti sekoita keskenään. Piikkiohdake risteytyy toisinaan suo-ohdakkeen kanssa.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle piikkiohdakkeen esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto