- Impatiens glandulifera Royle – jättipalsami
- Impatiens L. – (kannus)palsamit
- Balsaminaceae – palsamikasvit
Jättipalsami, Impatiens glandulifera, on yksivuotinen, kalju ja suomalaisen nimensä mukaisesti tavallisesti noin 100-200 cm korkea ruoho. Pääjuuri on lyhyt ja siinä on runsaasti joka suuntaan harottavia, ohuita sivujuuria. Varsi on tanakka, mehevä ja särmikäs sekä haaraton tai niukkahaarainen. Sen väri vaihtelee vihreästä punaruskeaan. Yksilöt kasvavat usein tiheinä ja laajoina varsiryhminä.
Lehdet ovat korvakkeettomat ja ruodilliset sekä alempana varrella vastakkain ja ylempänä tavallisesti kolmittain. Lehtiruoti on yleensä noin 1,5-5 cm pitkä. Lehtilapa on leveänsuikea, soikea tai puikeahko, suippo- ja teräväkärkinen sekä tyveltään useimmiten kiilamaisesti lehtiruotiin kapeneva. Se on hammaslaitainen ja paksuhko sekä päältä vihreä tai sinivihreä ja alta vaalean- tai harmaanvihreä. Laitahampaat ovat kärkeä kohti suuntautuneet ja niiden kärjessä on otamainen nipukka. Lavan tyvellä ja ruodissa on yleensä joukko rihmamaisen kapeita, nystymäisiä lisäkkeitä, jotka ovat noin 2-3 mm pitkiä. Täysikasvuinen lehtilapa on tavallisesti noin 5-18 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2,5-7 cm leveä. Sen puoliskossa on useimmiten 30-60 hammasta.
Kukinto on lehtihankainen, pysty tai siirottava ja yleensä 5-12-kukkainen terttu, joka kukintoperineen on useimmiten noin 10-20 cm pitkä. Kukat ovat kaksineuvoiset, yleisväriltään punaiset tai vaaleanpunaiset ja harvemmin valkoiset sekä vastakohtaiset ja siirottavat. Avautuvat, hyönteispölytteiset kukat ovat kokonaisuudessaan tavallisesti noin 25-40 mm pitkät ja teriön osalta suunnilleen yhtä korkeat. Lajilla on niukempana myös pienemmiksi jääviä, avautumattomia ja umpipölytteisiä kukkia. Kukkaperä on vihreä tai punaruskea ja useimmiten noin 15-25 mm pitkä. Sen tyvellä on yksi puikea ja pitkäsuippuisen teräväkärkinen tukilehti, joka on noin 5-10 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 3-4 mm leveä. Verholehtiä on kolme. Alin niistä on leveän pussimainen ja pyöreähköpäinen sekä noin 15-20 mm pitkä ja noin 9-17 mm korkea. Väriltään se noudattelee kukan yleistä linjaa, mutta on tavallisesti terälehtiä tummempisävyinen ja siinä on usein vielä tummempaa pilkullisuutta. Myös valkoteriöisissä kukissa siinä on yleensä punasävyä ja pilkkuja. Alimman verholehden perässä on erilliseltä näyttävä ja alaspäin tai verholehteä vasten taipunut mesikannus, joka on tavallisesti noin 3-5 mm pitkä ja noin 1-1,5 mm paksu. Kaksi muuta verholehteä ovat huomattavasti pienemmät, yleensä noin 8-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 4-6 mm leveät. Ne ovat puikeat ja päättyvät nipukkamaiseen sekä usein sivulle päin kiertyneeseen kärkeen. Niiden väri noudattelee pussimaisen verholehden sävyjä.
Varsinainen teriö on 5-lehtinen. Neljä terälehdistä sijoittuvat kahtena parina nielun sivuille kaartuen sieltä laajoiksi huuliksi kukan alapuolelle. Parin terälehdet ovat tyviosastaan laajasti yhdiskasvuiset. Ylemmät, kukan sivulla olevat lehdet muodostavat pyöreämuotoisen sisäänkäyntisyvennyksen kukan nieluun. Alemmat lehdet levenevät voimakkaasti sivulle ja alaspäin muodostaen yhdessä tiiviin, pyöreämuotoisen tai leveän kolmiokärkisen huulikokonaisuuden. Alempien lehtien sisäreunat ovat yleensä mutkaiset tai hampaiset ja painuessaan toisiaan vasten muodostavat pienen harjanteen huulikokonaisuuden keskelle. Tämä rakenne tekee huuliparista tukevamman laskeutumisalustan kukkia pölyttäville kimalaisille. Ylemmän ja alemman terälehden yhdiskasvuinen lehtipari on tavallisesti noin 20-30 mm pitkä kokonaisuus ja sen helma on leveimmältä kohtaa noin 10-15 mm leveä. Terälehtiparien tyvellä ja nielussa on usein niiden perusväriä tummempaa pilkullisuutta. Viides terälehti suuntautuu kuin kuperana, laajana lippana yläviistoon suojaten nielun suuaukkoa. Lehdessä on pieni kärkinipukka. Pituutta sillä on useimmiten noin 15-17 mm ja leveyttä noin 20-23 mm. Sikiäin on kehänpäällinen, lieriömäinen ja vihreä. Heteitä on 5 ja ne ovat noin 5-7 mm pitkät sekä sijoittuneet tiiviisti sikiäimen ympärille ja yhteenkasvaneet ponsistaan. Sikiäimen kärjessä on perätön ja 5-liuskainen luotti.
Hedelmä on 5-lokeroinen, nuokkuva tai siirottava ja nuijamainen kota, joka on yleensä vihreä. Se on tavallisesti noin 15-30 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 6-8 mm paksu. Kota avautuu kypsänä pienestäkin kosketuksesta pitkittäisistä saumoistaan 5-liuskaisesti tyvestä alkaen. Liuskoissa oleva jännite purkautuu rävähtäen ja ne kiertyvät tiukalle kiepille samalla lingoten siemenet jopa useiden metrien päähän. Tieteellinen sukunimi tarkoittaakin erityisherkkyyttä. Siemenet ovat kypsänä ruskeat tai osittain kellertävät, soikeahkon pitkulaiset, litteähköt ja nipukkakärkiset sekä noin 4-5 mm pitkät ja noin 3-4 mm leveät. Kukinta-aika on heinä-syyskuu.
Jättipalsami on kotoisin Aasiasta, Himalajan vuoristosta. Eurooppaan se on tuotu näyttäväksi koristekasviksi, joka ei kuitenkaan välittänyt kukkapenkkien tai puutarhojenkaan rajoista, vaan lennätteli siemeniään kaikkialle ympäröivään luontoon. Suomessa lajin karkulaisominaisuuksiin havahduttiin 1970-luvulla, mutta se on saanut varsin rauhassa levittäytyä kuluvalle vuosituhannelle saakka. Ehkä vasta 2010-luvulla jättipalsamia alettiin torjua vähän määrätietoisemmin kitkemällä ja myöhemmin myös lammaslaidunnuksella. Urakka on kuitenkin lähes toivoton, sillä laji on levinnyt runsaana pihojen liepeiltä myös kosteisiin metsiin, niityille, rannoille, ojanvarsiin, erilaisille pientareille ja joutomaille sekä maankäsittelyalueille. Tihein karkulaiskanta on Etelä- ja Keski-Suomessa sekä Keski-Pohjanmaan ja Oulun Pohjanmaan eliömaakunnissa. Pohjoisin havainto on jo Inarin Lapista. Jättipalsami on EU:n tasolla määritelty haitalliseksi vieraslajiksi. Sen maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty. Muissa Pohjoismaissa se kasvaa karkulaisena Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Jättipalsamin haitallisuus muulle luonnolle perustuu sen tehokkaaseen leviämiseen ja niin tiheään ja laajaan kasvutapaan, että muille lajeille ei jää ollenkaan tilaa. Näin alkuperäislajisto joutuu väistymään jättipalsamin valtaamilta alueilta. Vahingollisuudestaan huolimatta laji käy myös ihmisravinnoksi. Sen lehdet ja kukat sopivat hyvin salaatteihin ja antavat niihin pippurista lisämakua. Varsien sanotaan soveltuvan pikkelöintiin.
Suomessa ja koko Euroopassa kasvaa luontaisena vain yksi suvun laji, keltakukkainen lehtopalsami I. noli-tangere. Suomessa tavataan jättipalsamin lisäksi myös kahta muuta tulokas- tai karkulaislajia. Pohjois-Amerikasta kotoisin olevan lännenpalsamin, I. capensis kukat ovat punertavankeltaiset ja Keski-Aasiasta kotoisin olevan rikkapalsamin, I. parviflora, kukat ovat pienet ja vaaleankeltaiset.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle jättipalsamin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 