- Silene viscosa (L.) Pers. – tahma-ailakki
- Silene L. – kohokit
- Caryophyllaceae – kohokkikasvit
Tahma-ailakki, Silene viscosa, on yksivuotinen, ylitalvinen tai usein tyviruusukkeiden kautta monivuotinen ruoho, joka on tavallisesti noin 30-60 cm korkea. Se on yksi- tai monivartinen, tanakka ja pysty sekä tieteellisen ja suomalaisen nimensä mukaisesti kauttaaltaan huopamaisen tiheästi tahmean nystykarvainen. Pääjuuri on vahva, jopa 20 cm pitkä ja usein yläpäästään haarova. Haaroista kasvavat lehtiruusukkeet ja kukintovarret. Varret ovat haarattomat, suorat, jäykät ja liereät sekä kellan- tai harmaanvihreät.
Ruusuke- ja aluslehdet ovat lähes ruodittomat tai lyhytruotiset ja kapean vastapuikeat sekä suippokärkiset. Ne ovat tavallisesti noin 4-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 cm leveät. Kukintavaiheessa varren tyvellä olevat aluslehdet ovat jo lakastuneet. Varsilehdet ovat vastakkain ja ristikkäisesti tiheään allekkain. Ne ovat ruodittomat, kapeanpuikeat tai kapean kolmiomaiset kaveten tasaisesti suipoksi kärjeksi. Pituutta niillä on yleensä noin 2-10 cm ja leveyttä leveimmältä kohtaa noin 0,5-2 cm. Kaikki lehdet ovat paksuhkot, ehytlaitaiset mutta aaltopoimuiset ja valaistuksestakin riippuen harmahtavan- tai sinertävänvihreät.
Kukinto on varsipäätteinen, lieriömäinen ja runsaskukkainen sekä tavallisesti noin 15-25 cm pitkä, mutta toisinaan pituutta voi olla jopa 40 cm. Kukat siirottavat sivulle tasaisesti joka suuntaan. Ne ovat lehtihangoissa yksittäin tai 2-3 kukkaa on kiehkuramaisesti yhdessä. Hankalehdet ovat varsilehtien kaltaiset mutta pienemmät. Kukkaperä on yleensä noin 3-10 mm pitkä. Verhiö on yhdislehtinen, lähes putkimainen ja vain vähän pullistuva sekä typäkkätyvinen. Se on kärkihampaineen useimmiten noin 14-18 mm pitkä ja noin 4-6 mm leveä. Kärkihampaita on 5, ja ne ovat kapean kolmiomaiset, kapeasti kalvoreunaiset ja noin 2,5-3,5 mm pitkät. Verhiö on tiheästi nystykarvainen, ja sen pohjaväri on harmaanvalkoinen. Pitkittäisiä, vahvoja ja vaaleanvihreitä suonia on 10.
Teriö on valkoinen tai kermanvalkoinen ja yleensä noin 20-25 mm leveä sekä lisäteriötön. Terälehtiä on 5 ja ne ovat noin 22-30 mm pitkiä ja päästään syvään kaksijakoisia. Sivulle taittuva kärkiosa on noin 8-12 mm pitkä ja sen liuskat ovat vastapuikeat, pyöreähköpäiset ja leveimmältä kohtaa noin 2-3 mm leveät. Terälehdet rullautuvat kokoon auringonpaisteessa ja avautuvat iltaa kohti. Heteitä on 10, ja niiden palhot ovat pitkät, rihmamaiset ja valkoiset. Ponnet ovat noin 2,5-3 mm pitkät ja niiden väri vaihtelee kukinnan edetessä. Emi on valkoinen ja sen vartaloita ja luotteja on 3. Heteet ja emit ulkonevat kukasta voimakkaasti. Hedelmä on kapean munamainen, kellanruskea kota, joka on yleensä noin 10-13 mm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm leveä. Sen kärki yltää hieman verhiötä pitemmälle. Kota avautuu 5-liuskaisesti. Siemenet ovat pyöreähkön munuaismaisia, nystermäisiä ja tummanruskeita sekä läpimitaltaan noin 0,8 mm. Normaali kukinta-aika on kesäkuulta elokuun alkupuolelle.
Tahma-ailakki on alkuperäinen ja harvinainen laji Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lintuluodot, saariston kalliot, sora- ja hiekkarannat sekä toisinaan myös moreenirinteet, kedot ja tienvarret. Muissa Pohjoismaissa tahma-ailakki kasvaa Ruotsin kaakkoisrannikolla ja Tanskassa.
Tahma-ailakki kasvattaa kukintavuotenaan sivuruusukkeen, joka talvehtii ja kasvattaa kukkavarren yleensä seuraavana vuotena. Kukkinut verso kuolee kukintansa jälkeen. Näin ollen on määrityskysymys, pitääkö lajia yksi-, kaksi- tai monivuotisena vai sisältääkö tahma-ailakin elämänkierto nämä kaikki vaihtoehdot rinnakkain. Yleensä vankka ja yläpäästään haarova juurakko ilmentää ainakin kaksivuotisuutta, mutta jos kukintansa jälkeen kuoleva verso jatkaa perimältään samaa elämäänsä sivuruusukkeiden kautta vuodesta toiseen, eikö kyse ole silloin ainakin lyhytikäisestä monivuotisesta lajista. Tahma-ailakki on nimensä mukainen ja liimaisuudessaan ylivertainen kohokkien joukossa. Huopamaisen tiivis karvoitus hidastaa merkittävästi veden haihtumista suojattomilla ja paahteisilla kasvupaikoilla. Lisäksi kasvia verhoava nystykarvoitus estää esimerkiksi nuokkukohokin, S. nutans, karvaista nimimuunnosta, karvanuokkukohokkia ja mäkitervakkoa, Viscaria vulgaris, tehokkaammin mesirosvousta harjoittavien hyönteisten pääsyn kukkiin. Tahma-ailakit näyttävätkin usein kuin kärpäspapereilta, kun niihin on tarttunut erilaisia pikkuhyönteisiä jaloistaan ja siivistään kiinni kohtalokkain seurauksin. Myös tuulen kuljettama pikkuroska päätyy usein tahma-ailakin versojen ”koristukseksi”.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä kaksi ainakin jossain määrin tahma-ailakkia muistuttavaa lajia, edellä mainittu nuokkukohokki ja tataarikohokki, S. tatarica. Lajeilla on kuitenkin helposti havaittavia eroja. Nuokku- ja tataarikohokin kukinto on usein toispuolinen ja pitemmistä kukintohaaroista johtuen harsumpi. Lisäksi kummankaan lajin karvoitus ei yllä kalpeaksi aavistukseksikaan tahma-ailakin karvapeitteestä.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle tahma-ailakin esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Silene viscosa – tahma-ailakki on karujen luotojen ja kallioisten saarien kaunistus, joka löytää juurensijansa kiviaineksen raoista ja muista eloperäistä ainesta sisältävistä uurteista. A, Lemland, Norrby, Ranskholmin läntisemmän kärjen jatkeena oleva Lumparnin Segelgrundet-saari, avokallioisen pohjoisosan, itäpuolen rantakallioalue, 11.6.2024. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakin kukat siirottavat sivulle tasaisesti joka suuntaan. Ne ovat lehtihangoissa yksittäin tai kahdesta kolmeen kukkaa on kiehkuramaisesti yhdessä. Hankalehdet ovat varsilehtien kaltaiset mutta pienemmät. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakin kukkaperä on yleensä noin 3-10 mm pitkä. Verhiö on yhdislehtinen, lähes putkimainen ja vain vähän pullistuva sekä typäkkätyvinen. Se on kärkihampaineen useimmiten noin 14-18 mm pitkä ja noin 4-6 mm leveä. Kärkihampaita on viisi, ja ne ovat kapean kolmiomaiset, kapeasti kalvoreunaiset ja noin 2,5-3,5 mm pitkät. Verhiö on tiheästi nystykarvainen, ja sen pohjaväri on harmaanvalkoinen. Pitkittäisiä, vahvoja ja vaaleanvihreitä suonia on kymmenen. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakin teriö on valkoinen tai kermanvalkoinen ja yleensä noin 20-25 mm leveä sekä lisäteriötön. Terälehtiä on viisi ja ne rullautuvat kokoon auringonpaisteessa ja avautuvat iltaa kohti. Heteitä on kymmenen, ja niiden noin 2,5-3 mm pitkät ponnet kypsyvät ja luovuttavat siitepölynsä eri aikaan. Näin pölytyskausi on pitempi. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakki on nimensä mukainen ja liimaisuudessaan ylivertainen kohokkien joukossa. Kasvia verhoava nystykarvoitus estää todella tehokkaasti mesirosvousta harjoittavien hyönteisten pääsyn kukkiin. Tahma-ailakit näyttävätkin usein kuin kärpäspapereilta, kun niihin on tarttunut erilaisia pikkuhyönteisiä jaloistaan ja siivistään kiinni kohtalokkain seurauksin. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakki on yksivuotinen, ylitalvinen tai usein yläosastaan haarovan juurakon kasvattamien tyviruusukkeiden kautta monivuotinen kasvi. Ruusuke- ja aluslehdet ovat lähes ruodittomat tai lyhytruotiset ja kapean vastapuikeat sekä suippokärkiset. Ne ovat tavallisesti noin 4-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2 cm leveät. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakin aluslehdet ovat kukintavaiheessa jo lakastuneet. Varsilehdet ovat vastakkain ja ristikkäisesti tiheään allekkain. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakin pääjuuri on vahva, jopa 20 cm pitkä ja usein yläpäästään haarova. Haaroista kasvavat lehtiruusukkeet ja kukintovarret. 14.7.1991. Kuva samalta kasvupaikalta otetusta näytteestä, copyright Hannu Kämäräinen.
Silene viscosa – tahma-ailakki on alkuperäinen ja harvinainen laji Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja Etelä-Karjalan eliömaakunnissa. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lintuluodot, saariston kalliot, sora- ja hiekkarannat sekä toisinaan myös moreenirinteet, kedot ja tienvarret. 11.6.2024. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 