- Vicia villosa Roth – ruisvirna
- subsp. villosa – peltoruisvirna
- subsp. varia (Host.) Corb. – myllyruisvirna
- Vicia L. – (terttu)virnat
- Fabaceae – hernekasvit
Ruisvirnasta, Vicia villosa, esiintyy Suomessa harvinaisena viljelykarkulaisena tai tulokkaana kaksi alalajia, nimialalaji, peltoruisvirna, subsp. villosa ja myllyruisvirna, subsp. varia. Ruisvirna on yksi- tai kaksivuotinen, rento, kiipeilevä ja tavallisesti noin 30-150 cm pitkä ruoho. Juuristo on ohut, suikertava ja haarova muodostaen monivartisia kasvustoja. Varret ovat hoikat, haarovat, särmikkäät ja vihreäsävyiset sekä peltoruisvirnalla siirottavan pehmeäkarvaiset ja myllyruisvirnalla kaljut tai lyhyen myötäkarvaiset.
Lehdet ovat korvakkeelliset, tyveen saakka parilehdykkäiset, kärhelliset ja varrella kierteisesti. Korvakkeet ovat lähes tasasoukan suikeat tai kapeanpuikeat, pitkän tai lyhyen suippokärkiset ja ulkosivultaan toispuolisen keihästyviset. Ne ovat ilman tyvilisäkettä yleensä noin 3-10 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-4 mm leveät. Tyvilisäke on teräväkärkisen kolmiomainen ja usein noin 1-4 mm pitkä. Lehtilapa on tavallisesti noin 5-13 cm pitkä ja lehdykät levällään leveimmältä kohtaa noin 2-7 cm leveä. Lehdyköitä on useimmiten 6-10 paria. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Lehdykät ovat suikeat – kapeansoikeat, pyöreähkö- tai lyhyen suippopäiset ja hennon otakärkiset sekä ehytlaitaiset ja keskisuoneltaan selvästi erottuvat. Ne ovat päältä vihreät, alta vihreät tai harmahtavanvihreät, tavallisesti noin 10-35 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-10 mm leveät. Lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haarova ja noin 20-60 mm pitkä. Saadessaan kosketuksen muihin kasveihin tai omiin versoihinsa se kiertyy tiiviisti kohteensa ympärille ja tukee osaltaan kasvua ylöspäin. Peltoruisvirnan lehdykät ja korvakkeet ovat molemmin puolin niukasti – tiheähkösti pitkähkön pehmeäkarvaiset. Myös lehtiranka ja kärhi ovat tiheähkösti siirottavan pitkähkö- ja pehmeäkarvaiset. Myllyruisvirnan lehdykät, korvakkeet, lehtiranka ja kärhi ovat kaljut tai lyhyen myötäkarvaiset.
Kukinto on usein pitkäperäinen, peltoruisvirnalla yleensä noin 20-30-kukkainen, myllyruisvirnalla noin 5-15-kukkainen, tiheä ja toispuolinen terttu, joka sijaitsee verson yläosan lehtihangoissa. Se on kukkiessaan tavallisesti noin 4-9 cm pitkä ja noin 2-2,5 cm leveä. Kukintoperä on uurteinen ja noin 1,5-12 cm pitkä. Kukkaperä on noin 1-2 mm pitkä. Verhiö on tyveltään lähinnä torvimaisen yhdislehtinen, vastakohtainen, tyvestään kupumainen ja kärjestään vino sekä 5-liuskainen. Se on yleensä sinipunainen ja kaikkiaan noin 6-8 mm pitkä. Yhtenäinen tyviosa on noin 2,5-3 mm pitkä ja noin 2-3 mm leveä. Kaksi ylintä kärkiliuskaa ovat hammasmaiset, toisinaan lähes huomaamattoman vähäiset ja enintään noin 1 mm pitkät. Kolme alinta liuskaa ovat selvästi pitemmät, kapean kolmiomaiset ja pitkäsuippuisen teräväkärkiset. Peltoruisvirnalla alin niistä on pisin ja noin 3-5 mm pitkä eli suunnilleen samanmittainen kuin yhdiskasvuinen tyviosa tai sitä pitempi. Myllyruisvirnalla alinkin liuska on yhdiskasvuista tyviosaa lyhyempi. Peltoruisvirnalla kukintoperä, tertturanka, kukkaperä ja verhiö ovat enemmän tai vähemmän siirottavasti vaalea-, pehmeä- ja pitkäkarvaiset. Myllyruisvirnalla ne ovat kaljuhkot tai lyhyen myötäkarvaiset.
Hernekasvien teriö on vastakohtainen, ja sitä kutsutaan perhomaiseksi. Kukan 5 terälehteä ovat keskenään hyvin erinäköiset ja erikoistuneet omiin tehtäviinsä täysin sulkeutuneen nielun ja kokonaan peittoon jäävien heteiden ja emin ympärillä. Ruisvirnan teriö on tavallisesti noin 13-17 mm pitkä, aluksi nupussa kellertävä, avautuessaan punavoittoisen sinipunainen, pian tummenevan sinipunainen ja pölytyksen jälkeen lopulta lähes sininen. Näkyvin ja kookkain terälehti on purje, jonka suonet ovat pohjaväriä tummemmat. Purje nimensä mukaisesti kaartuu leveänä ylöspäin. Sen kärkiosa on tylppäpäinen, lovikärkinen ja usein laidoiltaan taakse päin kaartuva. Purje on suorana noin teriön mittainen, ja sen kärkiosa eli lapa on noin 6-7 mm leveä ja vain noin puolet tyviosan eli verhiön sisään kapenevan kynnen pituudesta. Teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan kapean soikeahkot, pyöreäpäiset, noin 3-3,5 mm leveät ja tyviosastaan verhiön sisään kapenevat sekä lähes purjeen mittaiset. Niiden väri on purjeen kanssa sama tai toisinaan selvästi vaaleampi. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen kaukalon. Venhon kärkiosa on jyrkästi ylöspäin kaartuva. Kärkiosan ulkoreunoilla on molemmin puolin pieni levikesiiveke.
Kukassa on 10 hedettä, joiden tyviosa on yhteenkasvanut kehänpäällisen sikiäimen ja emin vartalon ympärille. Hedekokonaisuuden kärkiosat ovat eripituiset. Ponnet ovat kellanruskehtavat ja pitkulaiset. Sikiäin on 1-lokeroinen, ja sen kärjessä oleva emi on 1-vartaloinen ja -luottinen. Vartalon kärkiosa taipuu jyrkästi ylöspäin ja on luotteineen ympäri asti karvainen. Normaali kukinta-aika yltää kesäkuulta syyskuulle.
Sikiäimestä kehittyy palkohedelmä, joka on lähes suorasivuinen mutta tyvestään kapeneva ja alapuolen kärjestään pyöristyvä. Se on ensin vihreä, kypsänä ruskea ja kalju sekä täysikasvuisena tavallisesti noin 20-40 mm pitkä, pulleahko ja leveämmältä sivultaan noin 6-12 mm leveä. Sen kärjessä säilyy pitkään otana emin kuivunut vartalo. Palossa on useimmiten 2-8 pallomaista ja tummanvihreää – mustanruskeaa siementä, jotka ovat läpimitaltaan noin 3-4 mm. Ne irtoavat palon kiertyessä auki.
Peltoruisvirna oli lounaisimmassa Suomessa vanha rukiin rikka, mihin viittaa myös sen suomalainen nimi. Siemenviljan tehostunut puhdistus on vienyt sen viljapelloilta. Nykyisin peltoruisvirnaa käytetään jonkin verran rehuna ja viherlannoitukseen. Sitä tavataan harvinaisena tulokkaana etelä- ja lounaisosissa sekä yksittäin Keski- ja Länsi-Suomessa Oulun korkeudelle saakka. Yksittäinen kasvupaikka on tällä vuosituhannella havaittu jopa Inarista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellot pientareineen, palsta- ym. pienemmät viljelyalueet, viljavarastot, satamat ja joutomaat. Myllyruisvirna on Suomessa erittäin harvinainen satunnaistulokas, joka on tällä vuosituhannella tavattu vain kerran Lappeenrannasta viljavarastolta ja kerran Oulusta satamasta, viljavaraston laiturilta. Muutama vanhempi havainto on 1900-luvulta lähinnä satamista ja viljavarastoilta sekä pelloilta. Peltoruisvirna kasvaa vakiintuneena Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa sekä satunnaisena Etelä-Norjassa. Myllyruisvirnaa esiintyy lähinnä satunnaisena Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa.
Peltoruisvirnan ja myllyruisvirnan erot vielä kootusti:
Peltoruisvirna on lähes kauttaaltaan siirottavan pehmeäkarvainen ja myllyruisvirna lähes kalju tai lyhyen myötäkarvainen. Peltoruisvirnan kukintotertussa on yleensä noin 20-30 kukkaa, myllyruisvirnalla vain noin 5-15 kukkaa. Peltoruisvirnan verhiön alin kärkiliuska on suunnilleen samanmittainen tai pitempi kuin verhiön yhdiskasvuinen tyviosa. Myllyruisvirnalla alinkin liuska on yhdiskasvuista tyviosaa lyhyempi.
Ruisvirnan kaltainen laji on hiirenvirna, V. cracca, joka on hyvin yleinen suurimmassa osassa Suomea. Olennainen ero ruisvirnaan on ylimmän terälehden eli purjeen mittasuhteissa. Hiirenvirnalla purjeen kärkiosa eli lapa on suunnilleen samanmittainen kuin tyviosa eli kynsi. Ruisvirnalla purjeen tyviosa on noin kaksi kertaa kärkiosan pituinen. Hiirenvirna on lyhyt- ja myötäkarvainen toisin kuin ruisvirnan yleisempi alalaji, peltoruisvirna. Hiirenvirnan lehdyköiden keskisuoni näkyy vain epäselvästi, kun se ruisvirnalla on selvästi erottuva. Lisäksi Suomessa tavataan harvinaisina tai hyvin harvinaisina kahta ruisvirnaa läheisesti muistuttavaa lajia, pommerinvirnaa, V. cassubica ja tuoksuvirnaa, V. tenuifolia. Pommerinvirna on Suomessa alkuperäinen ja rauhoitettu laji, jota tavataan harvinaisena vain Varsinais-Suomen ja Uudenmaan eliömaakunnissa. Se on toisin kuin ruisvirna pysty ja noin 30-60 cm korkea kasvi. Terttu on noin 5-15-kukkainen. Verhiön alin liuska on torvea lyhyempi, kun se yleisemmällä alalajilla, peltoruisvirnalla on torven mittainen tai sitä pitempi. Pommerinvirnan teriö on punavioletti ja venho valkoinen. Palossa on yleensä 1-3 siementä, kun ruisvirnalla siemeniä on yleensä 2-8. Uustulokkaalla, tuoksuvirnalla on nykyisin vain yksi pitkäaikainen ja vakiintunut kasvupaikka Ahvenanmaalla. Tuoksuvirnan selkein ero ruisvirnaan löytyy purjeesta, jonka kärkiosa on tyviosaa pitempi eli päinvastoin kuin ruisvirnalla. Lisäksi tuoksuvirnan varsi on myötäkarvainen.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle peltoruisvirnan esiintymiskartalle Suomessa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle myllyruisvirnan esiintymiskartalle Suomessa.
Alla oleva kuvasarja esittelee vain yleisempää nimialalajia, peltoruisvirnaa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Vicia villosa – ruisvirna on yksi- tai kaksivuotinen, rento, kiipeilevä ja tavallisesti noin 30-150 cm pitkä ruoho. Juuristo on ohut, suikertava ja haarova muodostaen monivartisia kasvustoja. U, Vantaa, Korso, Vallinoja, Nykulla, peltoalue Savionojan länsipuolella, palstaviljelmien pohjoispuoli, ilmeisesti viljelykoealue, jossa rikkana, 19.8.2018. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan lehdet ovat varrella kierteisesti. Versot tukevat rennot vartensa lehtien kärjessä olevalla kärhellä ympäröiviin kasveihin ja kiipeävät kohti valoa. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan kukinto on usein pitkäperäinen, tiheä ja toispuolinen terttu, joka sijaitsee verson yläosan lehtihangoissa. Se on kukkiessaan tavallisesti noin 4-9 cm pitkä ja noin 2-2,5 cm leveä. Normaali kukinta-aika yltää kesäkuulta syyskuulle. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan teriön sivuilla on siiviksi kutsuttu terälehtipari, jonka lehdet ovat kärkiosastaan kapean soikeahkot, pyöreäpäiset, noin 3-3,5 mm leveät ja purjeen kanssa samansävyiset tai vaaleammat. Alimpana teriössä on venho, joka muodostuu kahdesta terälehdestä, jotka ovat kapenevasta tyviosastaan yhdiskasvuisia ja kärkiosastaan tiiviisti limittäin muodostaen venemäisen kaukalon. Venhon kärkiosa on jyrkästi ylöspäin kaartuva. Kuvassa venho näkyy vain muutamassa teriössä osittain. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan lehdet ovat tyveen saakka parilehdykkäiset. Lehtilapa on tavallisesti noin 5-13 cm pitkä ja leveimmältä kohtaa noin 2-7 cm leveä. Suikeita – kapeansoikeita lehdyköitä on useimmiten 6-10 paria. Lehden päässä oleva kärhi on kärkiosastaan haarova ja noin 20-60 mm pitkä. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan lehdykät ovat pyöreähkö- tai lyhyen suippopäiset ja hennon otakärkiset sekä ehytlaitaiset ja keskisuoneltaan selvästi erottuvat. Samankaltaisella ja hyvin yleisellä hiirenvirnalla, V. cracca, keskisuoni on varsinkin lehdykän yläpinnalla epäselvästi erottuva. Ruisvirnan lehdykät ovat päältä vihreät, tavallisesti noin 10-35 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 2-10 mm leveät. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan lehdykät ovat alta vihreät tai harmahtavanvihreät. Niiden ruoti on enintään 1 mm pitkä. Peltoruisvirnan lehdykät ovat molemmin puolin niukasti – tiheähkösti pitkähkön pehmeäkarvaiset. Myös lehtiranka ja kärhi ovat tiheähkösti siirottavan pitkähkö- ja pehmeäkarvaiset. Myllyruisvirnan lehdykät, lehtiranka ja kärhi ovat kaljut tai lyhyen myötäkarvaiset. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Vicia villosa – ruisvirnan kuvassa oleva nimialalaji, peltoruisvirna, oli lounaisimmassa Suomessa vanha, nyt jo ilmeisesti hävinnyt rukiin rikka, mihin viittaa myös sen suomalainen nimi. Nykyisin peltoruisvirnaa käytetään jonkin verran rehuna ja viherlannoitukseen. Sitä tavataan harvinaisena tulokkaana etelä- ja lounaisosissa sekä yksittäin Keski- ja Länsi-Suomessa Oulun korkeudelle saakka. Yksittäinen kasvupaikka on tällä vuosituhannella havaittu jopa Inarista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pellot pientareineen, palsta- ym. pienemmät viljelyalueet, viljavarastot, satamat ja joutomaat. Toinen alalaji, myllyruisvirna, on Suomessa erittäin harvinainen satunnaistulokas, joka on tällä vuosituhannella tavattu vain kerran viljavaraston liepeiltä ja kerran sataman viljalaiturilta. 19.8.2018. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 