- Cuscuta europaea L. – euroopanvieras
- subsp. europaea – humalanvieras
- Cuscuta L. – vieraat
- Convolvulaceae – kiertokasvit (aikaisemmin Cuscutaceae – humalanvieraskasvit)
Euroopanvieraasta, Cuscuta europaea, kasvaa Suomessa kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, humalanvieras, subsp. europaea ja merenrantavieras, subsp. halophyta. Humalanvieras on yksivuotinen, lehtivihreätön ja köynnöstävä ruoho, joka on täysloinen. Kun siemenestä kehittyvä, rihmamainen varsi tavoittaa sopivan isäntäkasvin, varsi kietoutuu sen ympärille ja kasvattaa imujuuret tämän solukkoon. Samalla taimen hento juuri kuolee ja loisiva kasvi saa kaiken tarvitsemansa veden ja ravinnon isäntäkasvistaan. Varsi on haarova ja yleensä noin 30-120 cm pitkä. Se on noin 1 mm paksu, punainen, vihreä tai lähes valkoinen ja liereä sekä matalauurteinen ja kalju. Varret haaroineen muodostavat usein isäntäkasvin eri osiin ja toisiinsa kietoutuvia, tiheitä punoksia ja vyyhtejä. Useimmiten humalanvieras nimestään huolimatta loisii isonokkosella, Urtica dioica, mutta kelpuuttaa isännäkseen ja ravinnonlähteekseen kymmeniä muitakin, enimmäkseen monivuotisia lajeja.
Lankamainen varsi näyttää lähemminkin tarkasteltuna täysin lehdettömältä. Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä monikukkaiset kukinnot ovat lehtihankaisia. Hankalehdet ovat lähinnä suomumaiset, kolmiomaiset, ruskeat ja kaljut sekä noin 2,5-3 mm pitkät ja tyveltään noin pituutensa levyiset. Lehti jää piiloon kukinnon alapuolelle.
Kukinto on pallomainen, perätön ja tiheä sekä monikukkainen sykerö, joka on läpimitaltaan useimmiten (8-)10-15(-20) mm. Kukat ovat lähes perättömiä tai perällisiä. Perä on yleensä noin 0,5-3 mm pitkä ja noin 1 mm paksu. Isoimmissa sykeröissä uloimpien kukkien perä voi olla jopa 5 mm pitkä. Kukat ovat säteittäiset ja yleisimmin 4-lukuiset sekä harvemmin 5-lukuiset, mutta molempia lukumääriä voi löytää samastakin kukintosykeröstä. Verhiö on noin 2-3 mm pitkä ja eriasteisen punainen, vihertävä tai valkoinen sekä kalju. Sen liuskat ovat kolmiomaiset, tylppäpäiset ja noin 1-2 mm pitkät sekä tyveltään noin 1,5-2 mm leveät.
Teriö on lähinnä ruukkumainen, yhdiskasvuinen, kärkiosastaan 4- tai 5-liuskainen ja valkoinen tai vaaleanpunainen. Se on noin 3-4 mm pitkä ja avoinna läpimitaltaan noin 3-4 mm. Liuskat ovat siirottavat tai yläviistot, kolmiomaiset tai puikeat ja yleensä tylppäpäiset. Ne ovat noin 1-1,5 mm pitkät ja tyveltään suunnilleen pituutensa levyiset. Teriön torviosassa on suomumaisia, pinnanmyötäisiä ja siksi vaikeasti havaittavia lisäteriöliuskoja, jotka ovat yleensä päästään 2-halkoiset tai ripsiset. Toisinaan liuskat puuttuvat.
Teriönliuskojen väliin kiinnittyneitä heteitä on liuskojen luvun mukaisesti 4 tai 5. Ne ovat noin 0,7-1 mm pitkät. Palhot ovat alaosastaan levenevät. Ponnet ovat nuppimaiset. Sikiäin on kehänpäällinen ja pallomainen. Emi on 2-vartaloinen ja noin 1 mm pitkä. Luotti on rihmamainen ja noin vartalon paksuinen. Hedelmä on sikiäimestä paisuva, 2-lokeroinen, 4-siemeninen ja kypsänä kellanvihreä tai -ruskea kota, joka on pallomainen, kartiomainen tai päärynämäinen. Se on noin 2,5-3,5 mm pitkä ja suunnilleen samanlevyinen sekä verhiön ja kuihtuneen teriön jäämien ympäröimä. Kärjessä säilyvät jonkin aikaa kotaa selvästi lyhyemmät emin vartalot luotteineen. Siemenet ovat pyöreän pallomaiset, kellertävät ja verkkopintaiset sekä läpimitaltaan noin 1,5 mm. Normaali kukinta-aika on heinä- elokuu.
Humalanvieras on Suomessa muinaistulokas eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on alueellisesti yleisehkö tai harvinaisehko Etelä-Suomessa pohjoisrajan kulkiessa Satakunnan, Etelä-Hämeen ja Etelä-Savon eliömaakunnissa. Lisäksi Kasviatlaksessa on yksittäisiä havaintoja myös Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Oulun Pohjanmaan eliömaakunnista. Kasvupaikkoina ovat lähinnä pihapiirit ja muut asutuksen lähialueet, vähällä hoidolla olevat puisto- ja niittyalueet, pientareet, joutomaat, sekä puronvarsipensaikot ja rantaruohikot. Muissa Pohjoismaissa humalanvieras kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Humalanvieras on loisimistavaltaan harvinainen kasvi. Lähes aina loisiminen tapahtuu juuristossa, mutta humalanvieras imee tarvitsemansa veden ja ravinnon suoraan kohdekasvin varresta imujuuriensa avulla. Suhde on niin tiivis, että oma, alkujaankin vaatimaton juuri joutaa kuihtua pois. Näin ollen suora suhdekin kasvualustaan katkeaa ja humalanvieras ”heittäytyy” kokonaan uhriksi joutuneen kasvin varaan. Tuo uhri on useimmiten nokkonen, joka rehevä- ja voimakaskasvuisena ei näytä juurikaan kutsumattomasta vieraastaan kärsivän. Kasvien loisiminen on monentasoista. Iso osa loisijoista yhteyttää myös itse eikä lajin ulkomuodosta voi päätellä, että se saa osan ravinnostaan toisen lajin juuriston kautta. Humalanvieras ja suvun lajit yleensäkin kuuluvat siihen harvinaisempaan ryhmään, joka ei tarvitse lehtiä yhteyttämistä varten. Ne ovat näin ollen kokonaan lehtivihreättömiä ja täysin loisimansa lajin hyvinvoinnin varassa. Tällaisia vastaavia, joskin juuristonsa kautta loisivia lajeja ovat mm. kangasmäntykukka, Hypopitys monotropa, (pähkinä)suomukka, Lathraea squamaria, (linnun)pesäjuuri, Neottia nidus-avis ja (taiga)harajuuri, Corallorhiza trifida.
Suomessa kasvaa alkuperäisenä eteläisimmissä eliömaakunnissa myös euroopanvieraan toinen alalaji, merenrantavieras, subsp. halophyta. Se on nimensä mukaisesti merenrantaniittyjen ja -ruohikoiden harvinainen loisija, jolle kelpaavat ravinnonlähteiksi useat kasvilajit. Sen varsi on yleensä tummanpunainen ja humalanvierasta vähemmän haarova sekä ohuempi. Kukintosykeröt ovat tavallisesti alle 10 mm läpimitaltaan. Kukat ovat nimialalajia pienemmät ja lähes aina 5-lukuiset. Myös verhiö on syvemmin liuskainen.
Suomessa on tavattu lähinnä satunnaisemmin joitakin muitakin Cuscuta-lajeja. Aikanaan eteläisemmän Suomen pellavapelloilla tavattiin pellavanvierasta, C. epilinum. Sen varsi ja teriö ovat kellertävät ja luotti rihmamainen. Lajista ei ole havaintoja enää viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Satunnaisesti on tavattu lähinnä puutarhoista ja etenkin porkkanamailta amerikanvierasta, C. campestris. Senkin varsi ja teriö ovat kellertävät, mutta luotti on nuppimainen. Harvinainen satunnaistulokas on myös nurmivieras, vanhalta nimeltään apilanvieras, C. epithymum. Sen teriö on jokseenkin valkoinen, ja vartalot luotteineen ovat selvästi kotaa pitemmät. Humalanvieraalla ja merenrantavieraalla vartalot luotteineen ovat yleensä kotaa lyhyemmät ja enintään sen pituiset.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle humalanvieraan esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Cuscuta europaea subsp. europaea – humalanvieraan varsi on haarova ja yleensä noin 30-120 cm pitkä. Se on punainen, vihreä tai lähes valkoinen. Varret haaroineen muodostavat usein isäntäkasvin eri osiin ja toisiinsa kietoutuvia, tiheitä punoksia ja vyyhtejä. Niiden paino ja vetojännitteet voivat toisinaan taivuttaa vankkavartisen nokkosenkin luokille. EH, Hämeenlinna, keskusta, Karnaalinpuisto, Linnaniemenkadulta Saaristenkadulle vievän Saaristenpolun varsi, 16.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cuscuta europaea subsp. europaea – humalanvieraan verhiö ja teriö ovat säteittäiset ja yleisimmin nelilukuiset sekä harvemmin viisilukuiset, mutta molempia lukumääriä voi löytää samastakin kukintosykeröstä (nähtävissä erityisesti kuvassa oikealla olevassa sykerössä). Teriö on lähinnä ruukkumainen, yhdiskasvuinen ja valkoinen tai vaaleanpunainen. Se on noin 3-4 mm pitkä ja avoinna läpimitaltaan noin 3-4 mm. Liuskat ovat siirottavat tai yläviistot, kolmiomaiset tai puikeat ja yleensä tylppäpäiset. Ne ovat noin 1-1,5 mm pitkät ja tyveltään suunnilleen pituutensa levyiset. EH, Hämeenlinna, keskusta, Karnaalinpuisto, Linnaniemenkadulta Saaristenkadulle vievän Saaristenpolun varsi, 15.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cuscuta europaea subsp. europaea – humalanvieraan teriönliuskojen väliin kiinnittyneitä heteitä on liuskojen luvun mukaisesti neljä tai viisi. Ne ovat noin 0,7-1 mm pitkät. Palhot ovat alaosastaan levenevät. Ponnet ovat nuppimaiset. Sikiäin on kehänpäällinen. Sen kärjessä oleva emi on kaksivartaloinen ja noin 1 mm pitkä. Luotti on rihmamainen ja noin vartalon paksuinen. EH, Hämeenlinna, Keinusaari, Varikonniemen etelätyvi, Vanajaveden rannan ulkoilureitin laide, 14.8.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cuscuta europaea subsp. europaea – humalanvieraan teriön torviosassa on suomumaisia, pinnanmyötäisiä ja siksi vaikeasti havaittavia lisäteriöliuskoja, jotka ovat yleensä päästään kaksihalkoiset tai ripsiset. Toisinaan liuskat puuttuvat. Kuvassa ne ovat juuri ja juuri havaittavissa alhaalla vasemmalla kylkensä näyttävissä teriöissä. Kukkasykeröt siirtyvät aika nopeasti hedelmävaiheeseen. Takimmaisessa sykerössä on nähtävissä rihmamaiset, jo ruskeiksi kuivaneet emin vartalot luotteineen. Ne ovat selvästi kotaa lyhyempiä. EH, Hämeenlinna, keskusta, Karnaalinpuisto, Linnaniemenkadulta Saaristenkadulle vievän Saaristenpolun varsi, 15.8.2012. Copyright Hannu Kämäräinen. Copyright Hannu Kämäräinen.
Cuscuta europaea subsp. europaea – humalanvieraan hedelmä on sikiäimestä paisuva, kaksilokeroinen, nelisiemeninen ja kypsänä kellanvihreä tai -ruskea kota, joka on pallomainen, kartiomainen tai päärynämäinen. Se on noin 2,5-3,5 mm pitkä ja suunnilleen samanlevyinen sekä verhiön ja kuihtuneen teriön jäämien ympäröimä. EH, Padasjoki, Vesijako, Jussilan tila, Uusi-Nuuttilantien ja Hakaperäntien kulmauksessa olevan lammasaitauksen vierus kallioalueen laidassa, 9.8.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 