- Dactylorhiza baltica (Klinge) Nevski – baltiankämmekkä (baltiantoukokämmekkä, leveälehtikämmekkä)
- nykyistä edeltävä nimi Suomessa Dactylorhiza majalis (Rchb.) P. F. Hunt & Summerh. subsp. baltica (Klinge) H. Sund.
- Dactylorhiza Nevski – liuskakämmekät
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Liuskakämmeköissä on lajiryhmä, joka on jo pitkää aiheuttanut ongelmia tutkijoille ja käsitykset niiden taksonomisesta asemasta vaihtelevat eri maiden tutkijoiden välillä sekä myös ajallisesti tiheään. Suomessa itsenäisinä lajeina pidetyt kaitakämmekkä, Dactylorhiza traunsteineri, lapinkämmekkä, D. lapponica, luhtakämmekkä, D. sphagnicola ja 1985 Suomesta ensimmäistä kertaa tavattu baltiankämmekkä (myös leveälehtikämmekkänä tunnettu), D. baltica, sisällytettiin senhetkisen tutkimuksen perusteella 2019 julkaistussa Suomen putkilokasvien luettelossa toukokämmekän, D. majalis, alalajeiksi. Kuitenkin kaita- ja lapinkämmekkä yhdistettiin samaan lapinkämmekkä-alalajiin, subsp. lapponica. Varsin pian nähtiin kuitenkin tarve uudelle muutokselle, joka suuntautui takaisin lajitasolle. Suomen putkilokasvien luettelon kolmannessa lisäys- ja muutoskokonaisuudessa (julkaistu Lutukassa 38. 2022) edellä mainitut taksonit koottiin lajitasoiseksi toukokämmekkäryhmäksi, D. majalis -ryhmäksi. Aivan entiseen ei kuitenkaan palattu, sillä nyt lapinkämmekkä sisällytettiin kaitakämmekkään, D. traunsteineri.
Edellä mainitussa muutoksessa itsenäiseksi lajiksi, Dactylorhiza baltica, palautetun baltiankämmekän, kuten muidenkin liuskakämmeköiden, juurakossa ovat vierekkäiset, litteähköt ja pitkäliuskaiset juurimukulat, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Kukkavarret ovat tavallisesti noin 25-50 cm pitkiä. Varsi on haaraton, usein roteva (Suomen nykyisillä kasvupaikoilla ohuempi), ontto, alempaa liereä ja kukinnon alapuolelta hieman särmikäs sekä helakanvihreä. Sen tyvellä on 1-3 tuppimaista, lavatonta lehteä. Varsilehtiä on yleensä 4-8 (kaikissa kuvasarjan yksilöissä 6) ja kahta ylintä, pientä lehteä lukuun ottamatta ne ovat tupellisia ja sivulle tai yläviistoon siirottavia. Malliltaan ne ovat lähes tasaleveän suikeita tai kapeansoikeita ja teräväkärkisiä sekä leveimmillään lavan keskiosasta. Kuvasarjan yksilöiden alemmat ja keskilehdet ovat noin 9-15 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-2,5 cm leveät. Kaksi ylintä lehteä ovat pituudeltaan noin 3-5 cm ja leveydeltään noin 0,5-0,7 cm. Lehdet ovat molemmin puolin vihreät sekä päältä ruskeatäpläiset ja alta täplättömät.
Kukintotähkä on punainen tai sinipunainen, tiivis ja ydinalueillaan yleensä pitkä ja noin 40-80-kukkainen. Suomen kahdella nykyisellä kasvupaikalla kukinto on selvästi lyhyempi, noin 5-8 cm pitkä ja lähes tasalevyisesti noin 2,5-3 cm leveä. Kukat ovat tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat suikeahkoja tai kapean kolmiomaisia, pitkäsuippuisia ja laidoiltaan hienosahaisia sekä noin 10-25 mm pitkiä. Tähkän alaosassa ne ovat kukkia pitempiä. Sikiäin on perätön, kierteinen ja vahvasuoninen sekä kalju ja noin 10 mm pitkä.
Kuudesta kehälehdestä kolme ulointa on suuntautunut ylöspäin. Ne ovat soikeahkoja tai puikeahkoja ja tylppiä tai pyöreähkökärkisiä sekä noin 7-8 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi on uloimpien kaltaista mutta yleensä vähän niitä lyhyempiä ja hetiön sekä emiön ylle taipuneita. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 7-8 mm pitkän ja noin pituutensa levyisen huulen. Huulen kärkiosa on matalahkosti kolmiliuskainen. Kärkiliuska on yleensä hieman muita pitempi. Huuli on tyvestään vähän vaaleampi ja siinä on vaihtelevasti tummempia täpliä ja kuvioita sekä useimmiten jonkinasteinen kehäkuvio. Täplitystä voi olla haaleampana myös muissa kehälehdissä. Huulessa on noin 5 mm pitkä, kapea ja tylpähkö kannus, joka on medetön ja yleensä sikiäintä lyhyempi. Kukassa ei ole juurikaan tuoksua.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu hyönteisten huijaukseen. Olematonta mettä tavoitellessaan pistiäiset saavat tarttumakannalliset siitepölymyhkyt mukaansa ja kuljettavat niitä muihin kukintoihin. Normaali kukinta-aika on kesäkuu – heinäkuun alkupuoli.
Hedelmä on pysty, pitkulainen ja vahvasuoninen sekä kalju kota, joka on tavallisesti noin 12-15 mm pitkä ja 5-6 mm paksu. Se avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen vie useita vuosia.
Baltiankämmekkä on ilmeisesti nuorimmasta päästä oleva liuskakämmekkälaji, joka on syntynyt kielikämmekän, D. fuchsii ja punakämmekän, D. incarnata, risteytymisen tuloksena. Tilannetta hämmentää se, että baltiankämmekkä voi risteytyä kantavanhempiensa ja maariankämmekän, D. maculata, kanssa.
Baltiankämmekän alkuperäinen levinneisyysalue keskittyy nimensä mukaisesti Baltiaan. Sitä tavataan myös Valko-Venäjällä ja Venäjän luoteisosissa. Suomesta se löydettiin ensimmäisen kerran 1985 Varsinais-Suomen eliömaakunnasta, Dragsfjärdin, nykyisen Kemiönsaaren saaristosta, Morgonlandetilta. Saaren kuivahkolla kallioniityllä kasvoi yksi kolmivartinen yksilö, joka oli saanut alkunsa mitä ilmeisimmin ilmavirtojen mukana Baltiasta saapuneista siemenistä. Kasvi käytiin varoituskylteistä huolimatta kaivamassa juurineen 2007. Itä-Uudeltamaalta, merenrantaniityltä, löytyi jo 1982 enimmillään noin 20 kämmekän populaatio, joka 2009 varmistui baltiankämmekäksi. Tämäkin kasvusto on syntynyt luontaisesti kaukolevinnän tuloksena. Mahdollinen baltiankämmekkä löydettiin todennäköisenä puutavaratulokkaana 2009 Etelä-Savon eliömaakunnasta, Imatralta, alueelta, jossa oli varastoitu venäläistä koivua. Aivan viime vuosina laji on löydetty Etelä-Karjalan eliömaakunnasta, Kotkasta. Täälläkin paikkana on kuiva puuvarastoalue, jossa varastoidaan pääasiassa baltialaista koivua. Erillisiä yksivartisia yksilöitä oli 2020 kolme. Kuvasarja on tältä kasvupaikalta.
Baltiankämmekkä on kalkinvaatija. Sen luontaisia kasvupaikkoja ovat rehevät luhta- ja merenrantaniityt, lähteiset suot ja metsänreunat. Se sietää myös ajoittaista veden alle joutumista ja suolaa. Taksonin sopeutuvaisuutta osoittaa, että Suomen ensimmäinen yksilö löydettiin kuivalta kallioniityltä. Myös puuvarastoalueiden kasvupaikat ovat kuivia niittyjä. Pietarin seudulla löytöjä on tehty enenevästi ihmistoiminnan muokkaamilta paikoilta, kuten tien- ja radanvarsilta, ojista ja hylätyistä louhoksista. Baltiankämmekkä on rauhoitettu. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa se on todettu erittäin uhanalaiseksi (EN). Luokkaan johtaneina kriteereinä ovat olleet lähinnä suppea esiintymisalue ja taantuminen tai esiintymisen voimakas pirstoutuminen. Uhanalaisuuteen vaikuttavat erittäin pienestä populaatiokoosta johtuen satunnaistekijät. Tulevaisuudessa myös mm. avoimien alueiden sulkeutuminen. Muissa Pohjoismaissa baltiankämmekkää on löydetty baltialaisen tai venäläisen puutavaran mukana tulleena harvinaisena tulokkaana Ruotsissa ja Norjassa.
Baltiankämmekkä on helpointa sekoittaa maariankämmekkään. Maariankämmekällä alemmat lehdet ovat yleensä vastapuikeat eli lehti on leveimmillään keskikohdan kärkipuolella. Alempien kukkien tukilehdet ovat tavallisesti kukkiansa lyhyempiä, joskin poikkeuksiakin helposti löytyy. Maariankämmekällä kukka on melkein aina vaaleampisävyinen tai lähes valkoinen. Myös huulessa on eroja. Maariankämmekän huulen keskiliuska on useimmiten sivuliuskoja pienempi, kun taas baltiankämmekällä liuskat ovat lähes tasasuuria. Erojen merkitystä hämärtää kuitenkin maariankämmekän lähes loputon muuntelevuus.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle baltiankämmekän esiintymiskartalle Suomessa.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Dactylorhiza baltica – baltiankämmekän kukan hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia. Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä, jotka näkyvät kehälehtien muodostaman katoksen alta. Huulen tyvellä näkyy kannuksen suuaukko, jonka yläpuolella ovat kaksi emin luottia ja niiden välissä ulkonevaksi keulaksi muuntunut kolmas luotti. 27.6.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Dactylorhiza baltica – baltiankämmekän kota on pysty, pitkulainen ja vahvasuoninen sekä kalju. Se on noin 12-15 mm (kuvassa noin 15 mm) pitkä ja noin 5-6 mm paksu. Kota avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. 6.8.2020. Copyright Hannu Kämäräinen.
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 