• Dactylorhiza purpurella (T. Stephenson & T. A. Stephenson) Soó – hurmekämmekkä
• synonyyminimi Dactylorhiza majalis (Rchb.) P. F. Hunt & Summerh. subsp. purpurella (T. Stephenson & T. A. Stephenson) D. M. Moore & Soó.
• var. purpurella – viherhurmekämmekkä
• var. cambrensis (R. H. Roberts) R. M. Bateman & Denholm; syn. var. majaliformis (E. Nelson) Kreutz – täplähurmekämmekkä
• Dactylorhiza Nevski – liuskakämmekät
• Orchidaceae – kämmekkäkasvit

Liuskakämmeköissä on toukokämmekkäryhmäksi kutsuttu lajiryhmä, Dactylorhiza majalis, joka on jo pitkään aiheuttanut ongelmia tutkijoille, ja käsitykset ryhmän kämmeköiden taksonomisesta asemasta vaihtelevat ajallisesti sekä eri maiden tutkijoiden välillä. Laajaa, yhtäläistä ymmärrystä ei ole syntynyt vieläkään. Ryhmän lajeja, joihin myös hurmekämmekkä, D. purpurella, kuuluu, on käsitelty toukokämmekän, D. majalis, alalajeina tai eriytyneinä, itsenäisinä lajeina. Taksonomian tulkintaerojen juurisyyt johtuvat suvussa edelleen jatkuvasta lajiutumisesta, paikallispopulaatioiden eriytymisestä ja suvun sisäisistä risteymistä. Suomessa on hyväksytty tulkinta, jonka mukaan lajiryhmän jäseniä on perusteltua ja käytännöllisempää käsitellä omina lajeinaan kuin toukokämmekän alalajeina. Ryhmän lajeihin, niiden eroihin ja esiintymiseen voi tarkemmin perehtyä Pertti Uotilan mainion artikkelin avulla: Baltiankämmekkä ja lähilajit Suomessa. Lutukka 41. 2025, s. 69-90. Myös tässä julkaisussa on käytetty päälähteenä em. artikkelia täydennettynä omilla, kuvauspaikalla tehdyillä laskennoilla ja mittauksilla.

Hurmekämmekän, kuten muidenkin liuskakämmeköiden, juurakossa ovat vierekkäiset, litteähköt ja pitkäliuskaiset juurimukulat, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Kukkavarret kasvavat yksittäin tai muutaman varren tiiviinä ryhminä. Ne ovat yleensä noin 15-30 cm pitkiä. Varsi on haaraton, noin 2-5 mm paksu, ainakin alapuoliskostaan ontto ja liereä muuten, mutta kukinnon alapuolelta se on jossain määrin särmikäs. Lisäksi varsi on kalju ja helakanvihreä tai enintään yläosastaan tummempi- tai punertavavivahteinen.

Varsilehtiä on tyvipainotteisesti yleensä 4-7, ja aivan ylimpiä, pieniä lehtiä lukuun ottamatta ne ovat selvätuppisia ja sivulle tai yläviistoon kaartuvia. Malliltaan ne ovat puikeita tai soikeita, köliselkäisiä, suipohkokärkisiä ja kärjestään enemmän tai vähemmän venhomaisia sekä leveimmillään lavan tyviosasta tai keskeltä. Tyven yläpuoliset lehdet ovat tavallisesti noin 6-12 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveät. Ylimmät lehdet ovat pystyhköt tai pystyt, yleensä tupettomat tai heikkotuppiset, useimmiten kapeanpuikeat ja pitkäsuippuisen teräväkärkiset sekä noin 2,5-5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-0,8 cm leveät. Ylimmät lehdet yltävät tai eivät yllä kukintoon saakka. Kaikki lehdet ovat ehytlaitaiset ja kaljut. Nimimuunnoksella viherhurmekämmekällä, var. purpurella, lehdet ovat molemmin puolin helakanvihreät ja täplättömät. Lajilla on myös toinen muunnos, täplähurmekämmekkä, var. cambrensis, jonka lehdet ovat iso- ja runsastäpläiset. Tätä muunnosta ei tähän mennessä ole tavattu Suomesta.

Kukintotähkä on yleisväriltään valoisassa nähtynä punainen tai sinipunaiseen vivahtavan tummanpunainen. Varjossa nähtynä se on voimakkaan sinipunainen tai sinisävyisen violetti. Se on yleensä tiheä, munanmuotoinen tai lieriömäinen, noin 6-10 cm pitkä ja noin 3-4 cm leveä. Kukkia on useimmiten 10-40, mutta kuvasarjassakin esiintyvissä, kookkaammissa kukinnoissa niitä saattoi olla jopa 60. Kukat ovat tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapeanpuikeat tai lähes suikeahkot, pitkäsuippuisesti kapenevat, tylpähköpäiset ja laidoiltaan matalasti hienosahaiset. Ne ovat vihreät tai jossain määrin sinipunertavat, yleensä noin 9-25 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-6 mm leveät. Tukilehdet ovat tähkän alimmissa kukissa noin kukan mittaiset ja muuten kukkia lyhyemmät. Sikiäin on perätön, kierteinen, vahvasuoninen ja kalju sekä noin 10-12(-15) mm pitkä. Viherhurmekämmekällä se on tasaisen vihreä ja täplätön. Täplähurmekämmekän sikiäimissä on tummia, pieniä täpliä.

Kukassa on kuusi kehälehteä, joista kolme ulointa on suuntautunut ylöspäin. Ne ovat kapeanpuikeahkoja ja tylppiä tai pyöreähkökärkisiä sekä noin 6-9 mm pitkiä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi on uloimpien kaltaisia mutta yleensä vähän niitä lyhyempiä ja kapeampia sekä hetiön ja emiön ylle taipuneita. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 7-10 mm pitkän ja noin 8-11 mm leveän huulen, joka on tasainen tai laidoiltaan hieman ylöspäin kaareutuva. Huulen kärkiosa on matalahkosti kolmiliuskainen. Kärkiliuska on tavallisesti alle 3 mm pitkä, enintään hieman sivuliuskoja pitemmälle ulottuva ja pyöreä- tai tylppäpäinen. Keski- ja sivuliuskojen välinen kulma on terävä. Sivuliuskat ovat tylppä- tai pyöreäkärkiset, kärjestään aika usein matalasti kaksihalkoiset ja risa- tai nyhäreunaiset. Huuli on tyvestään valkeahko ja vaihtelevasti tiheän tummajuovainen ja -täpläinen. Juovista muodostuu jonkinasteinen kehäkuvio. Huulen laitaosat ovat yksiväriset. Täplitystä on jossain määrin myös muissa kehälehdissä. Huulessa on noin 9-10 mm pitkä, kapea, tylpähkö ja kehälehtien pohjavärinen kannus, joka on medetön ja hieman sikiäintä lyhyempi. Kukassa ei ole juurikaan tuoksua.

Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia. Kolmas luotti on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi. Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu hyönteisten huijaukseen. Olematonta mettä tavoitellessaan pistiäiset saavat tarttumakannalliset siitepölymyhkyt mukaansa ja kuljettavat niitä muihin kukintoihin. Normaali kukinta-aika on kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.

Hedelmä on sikiäimestä paisuva, pysty, pitkulainen ja vahvasuoninen sekä kalju kota, joka on tavallisesti noin 12-18 mm pitkä ja noin 5-6 mm paksu. Se avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta, ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Kukintavaiheen saavuttaminen voi viedä useita vuosia.

Hurmekämmekän ja sen nimimuunnoksen viherhurmekämmekän päälevinneisyysalue on Britteinsaarilla ja Pohjois-Irlannissa. Pohjoismaissa sitä tavataan Tanskan Jyllannissa ja Färsaarilla sekä eteläisen Norjan länsirannikolla. Lähinnä mereisen lajin kasvupaikkoina ovat useimmiten avoimet, erityisesti tihkupintaiset niityt, rantadyynien väliset kosteikot ja riittävän kosteat tienvarsiniityt. Laji ei ole kovin vaatelias vaikka viihtyy myös vanhoissa kalkkilouhoksissa.

Suomessa on lajista ja sen nimimuunnoksesta vain yksi tunnettu ja ilmeisen pitkäikäinen tulokasesiintymä Uudenmaan eliömaakunnassa, Inkoossa. Esiintymä on valtatien varressa molemmin puolin tietä, ojassa sekä sen laitarinteillä ja -luiskilla. Ojat ovat ainakin osan kesää märkiä tai vetisiä ja laiteet kosteita kangasmaasta tihkuvan veden vuoksi. Lähes 300 metrin matkalla kasvaa runsaimpana maariankämmekkä, D. maculata. Viherhurmekämmeköitä on joukossa laskennan mukaan vähän yli 500. Lisäksi paikalla on ainakin kymmenittäin näiden kahden lajin välisiä risteymiä varsin kirjavana joukkona. Liuskakämmeköille tyypillisesti risteymät ovat usein matalahkoa viherhurmekämmekkää ja pitempää maariankämmekkääkin kookkaampia. Ei ole tiedossa, mistä viherhurmekämmekän pölynkeveät siemenet ovat kasvupaikalle leijailleet. Lajia on käytetty myös harvinaisena puutarhakasvina, joka kykenee puutarhassa myös levittäytymään. Ehkä todennäköisin siemenlähde on jokin seutukunnan puutarha. Puhdas viherhurmekämmekkä on Inkoon kasvupaikallaan helppo erottaa puhtaasta maariankämmekästä, jonka kukat ovat vaaleanpunaiset tai lähes valkoiset ja lehdet täpläiset. Lajien risteymilläkin lehdet ovat selvästi täpläiset.

Hurmekämmekkä on syntynyt kielikämmekän, D. fuchsii ja punakämmekän, D. incarnata, risteytymisen tuloksena. Tämä lajipari on synnyttänyt melkoisen joukon muitakin nuorempia, lähellä toisiaan olevia ja nykyään omina lajeinaan pidettäviä taksoneita. Näistä Suomessa alkuperäisiä ovat kaitakämmekkä, D. traunsteineri ja hankalammin tunnistettava luhtakämmekkä, D. sphagnicola. Samaan toukokämmekkäryhmään kuuluvat myös isotoukokämmekkä, D. majalis, baltiankämmekkä, D.baltica ja englanninkämmekkä, D. praetermissa. Baltiankämmekkä tavattiin Suomesta ensimmäisen kerran jo 1985, ja nyt sillä on jo kymmenkunta todennettua kasvupaikkaa. Laji näyttää kotiutuvan Suomeen, ja se on jo rauhoitettukin. Englanninkämmekkää on viime vuosina löydetty parista yleisölle avoimesta kasvitarhasta, vaikka sitä ei ole istutettu niihin. Laji on saapunut tarhoihin ilmeisesti muiden lajien mukana ja vakiintunut alueelle. Toukokämmekkäryhmän lajien tunnistamista hämmentää vielä se, että lajit voivat risteytyä kantavanhempiensa, ja kuten Inkoossakin, maariankämmekän kanssa. Näin syntyy uusia kantoja, joiden pysyvistä piirteistä voi aikojen kuluessa kypsyä edelleen mahdollisia uusia lajiehdokkaita.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle hurmekämmekän esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (Euro+Med Plantbase). Viherhurmekämmekän esiintymisalue on sama kuin koko lajinkin. Kartasta puuttuu jostain syystä Norja.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Dactylorhiza purpurella – hurmekämmekkä kuuluu toukokämmekkäryhmäksi kutsuttuun lajiryhmään, jonka lajit ovat aikojen kuluessa syntyneet Suomessakin alkuperäisten kielikämmekän, D. fuchsii ja punakämmekän, D. incarnata, risteytymisen tuloksena. Hurmekämmekän kukkavarret kasvavat yksittäin tai muutaman varren tiiviinä ryhminä. U, Inkoo, pohjoisosa, valtatien varsi molemmin puolin tietä, oja sekä sen laitarinteet ja -luiskat, 26.6.2026. Koko kuvasarja on samalta kasvupaikalta ja esittelee lajin nimimuunnosta, viherhurmekämmekkää, var. purpurella, ellei toisin mainita. Copyright Hannu Kämäräinen.

Dactylorhiza purpurella – hurmekämmekkä on Inkoon kasvupaikallaan yllättävänkin moni-ilmeinen. Kuvasarjassa edellä esiteltyjen, tanakoiden ja runsaskukkaisten yksilöiden joukossa on myös hennompia ja matalampia varsia, joissa on vain kymmenkunta kukkaa. 26.6.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Dactylorhiza purpurella – hurmekämmekän kukan hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi hede ja kaksi toimivaa luottia. Kolmas on muuntunut hetiön ja emiön väliseksi keulaksi. Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena myhkynä. Monen muun kämmekän tapaan pölytys perustuu hyönteisten huijaukseen. Olematonta mettä tavoitellessaan pistiäiset saavat tarttumakannalliset siitepölymyhkyt mukaansa ja kuljettavat niitä muihin kukintoihin. Lajin normaali kukinta-aika Suomessa on kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. 26.6.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Dactylorhiza purpurella – hurmekämmekän varsilehtiä on yleensä neljästä seitsemään. Tyven yläpuoliset lehdet ovat tavallisesti noin 6-12 cm pitkät, leveimmältä kohtaa noin 1,5-3,5 cm leveät, suipohkokärkiset ja kärjestään enemmän tai vähemmän venhomaiset. Ylimmät lehdet ovat pystyhköt tai pystyt, yleensä tupettomat tai heikkotuppiset, useimmiten kapeanpuikeat ja pitkäsuippuisen teräväkärkiset sekä noin 2,5-5 cm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 0,5-0,8 cm leveät. Kaikki lehdet ovat ehytlaitaiset ja kaljut. Viherhurmekämmekällä lehdet ovat päältä helakanvihreät ja täplättömät. Lajin toisella muunnoksella, täplähurmekämmekällä, var. cambrensis, lehdet ovat iso- ja runsastäpläiset. Tätä muunnosta ei tähän mennessä ole tavattu Suomesta. 26.6.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Dactylorhiza purpurella – hurmekämmekän kasvupaikalla ojat ovat ainakin osan kesää märkiä tai vetisiä ja laiteet kosteita kangasmaasta tihkuvan veden vuoksi. Lähes 300 metrin matkalla kasvaa runsaimpana maariankämmekkä, D. maculata. Viherhurmekämmeköitä on joukossa laskennan mukaan vähän yli 500. Kuvan tiheän varsikon yksilöt ovat matalia ja lyhytkukintoisia. Kuvan oikeassa reunassa on kaksi vierekkäistä, pitempää kukkavartta, jotka ovat todennäköisesti maariankämmekkää, D. maculata. 26.6.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Dactylorhiza purpurella – hurmekämmekän kasvualueella on paikka paikoin myös mitä melkoisia liuskakämmeköiden ”ilotulituksia”, joissa kokeneempikin suvun tuntija joutuu turvautumaan todennäköisyyksiin ja päätelmiin. Tummakukkaiset, matalammat ja lehdiltään täplättömät kämmekät ovat kiistatta viherhurmekämmeköitä. Sen lisäksi paikalta on tavattu puhtaana liuskakämmekkälajina vain suuri määrä vaalea- tai lähes valkokukkaisia maariankämmeköitä. Loppu sekalainen liuskakämmekkäkunta, joka ei oikein mahdu maariankämmekän muuntelun piiriin, on mitä suurimmalla todennäköisyydellä näiden lajien risteymiä. 26.6.2026. Copyright Hannu Kämäräinen.

Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:

• Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
• Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto