• Pyrola rotundifolia L. – isotalvikki
• subsp. norvegica (Knaben) Hämet-Ahti – pohjanisotalvikki
• Pyrola L. – terttutalvikit
• Ericaceae – kanervakasvit (aikaisemmin Pyrolaceae – talvikkikasvit)

Talvikkien eri suvut muodostivat aikaisemmin oman talvikkikasvien heimonsa, Pyrolaceae. Nykytietämyksen mukaisesti suvut on liitetty kanervakasvien heimoon, Ericaceae. Isotalvikista, Pyrola rotundifolia, esiintyy Suomessa kaksi alalajia, nimialalaji, etelänisotalvikki, subsp. rotundifolia ja tässä esiteltävä pohjanisotalvikki, subsp. norvegica. Pohjanisotalvikki on pysty, ruusukelehtinen ja noin 10-20 cm korkea, kalju ruoho. Juurakko on pitkä, suikertava ja maarönsyinen. Sen avulla talvikki voi levittäytyä kasvustolaikuiksi. Kukintovarsi, joka on samalla myös kukintoperä, on haaraton, ohut, särmikäs ja vaalean- tai kellanvihreä sekä usein vaalean punertava. Sen tyvellä ja ylös kukintoon saakka on kierteisesti harvakseen suomumaisia pikkulehtiä, jotka ovat soikeahkoja perän ympärille kiertyviä ja noin 7-15 mm pitkiä sekä leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm leveitä. Niiden väri vaihtelee harmaanvalkoisesta kellanvihreän kautta punertavaan tai punaruskeaan.

Varsinaiset lehdet ovat tyvellä harsuhkona ruusukkeena. Ne ovat pitkäruotiset, nahkeat, paksut ja sileät sekä talvehtivat. Ruoti on siipipalteeton, kouruinen ja tavallisesti noin 2-4 cm pitkä sekä lehtilapaa lyhyempi. Ruusukkeissa voi kuitenkin olla myös lehtiä, joiden ruoti on lapaa pitempi. Lapa on pyöreänpuikea tai pitkänpyöreä ja kärjestään tylppä tai lyhytsuippuinen sekä tyveltään pyöreä tai lyhyesti kiilatyvinen. Laita on ehyehkö, pieninystyinen tai hyvin matalanyhäinen. Lapa on molemmin puolin vihreä ja tavallisesti noin 1,5-3,5 cm pitkä sekä leveimmältä kohtaa noin 1,2-2,5 cm leveä.

Kukinto on kukintoperän kärjessä oleva, pysty terttu, jonka kukat ovat joka suuntaan nuokkuvia. Terttu on yleensä noin 4-10 cm pitkä ja noin 5-13-kukkainen. Kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä. Kukkaperä on noin 3-7 mm pitkä ja kaareva. Tukilehti on suikeahko ja valkoinen, vihertävä, ruskehtava tai punertava sekä noin 4-7 mm pitkä ja noin 1-2 mm leveä. Verhiö on lähes valkoinen, vaaleanvihreä, ruskehtava tai punertava ja noin 3,5-4 mm pitkä sekä kärjestään syvään 5-liuskainen. Liuskat ovat tasasoukat, lyhytsuippuisen teräväkärkiset ja noin 2-3 mm pitkät sekä noin 1-1,5 mm leveät.

Teriö on avoimen kellomainen, valkoinen ja tavallisesti noin 10-15 mm leveä sekä säteittäisesti 5-terälehtinen. Terälehdet ovat pyöreänsoikeat, hieman lomittaiset ja tavallisesti noin 5-7 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 4-5 mm leveät. Heteitä on 10. Ne kaareutuvat sikiäimen tyveltä eivätkä juurikaan ulkone kukasta. Heteet ovat ponsineen noin 5-7 mm pitkät. Palhot ovat valkoiset ja litteät sekä pölytysvalmiit ponnet keltaiset ja noin 2 mm pitkät. Ne avautuvat ponnenpuoliskojen kärkiaukon kautta. Emiö on yhdislehtinen ja vartaloita sekä luotteja on yksi. Sikiäin on vihreä, 5-lohkoinen ja pyöreä. Emin vartalo luotteineen on punainen tai kellanpunainen, käyrä ja alaspäin taipunut sekä useimmiten noin 6-8 mm pitkä. Luotti on tyveltään pyöreän levymäinen ja kärjestään nystermäinen. Hedelmä on nuokkuva, pyöreämuotoinen, 5-lokeroinen ja kypsänä ruskeahko kota, joka on yleensä noin 5-7 mm leveä ja noin 4-5 mm korkea. Kota avautuu lohkoittain pitkittäissuuntaisesti. Sen kärjessä pysyy loppuun asti emin kuivunut vartalo. Normaali kukinta-aika on heinä-elokuu.

Pohjanisotalvikki on alkuperäinen alalaji Suomessa ja sitä esiintyy pohjoisesta etelään päin Oulun Pohjanmaan ja Kainuun eliömaakuntiin saakka. Enontekiön Lapin, Inarin Lapin, Kittilän Lapin ja Sompion Lapin eliömaakunnissa se on sopivilla kasvupaikoilla yleinen ja etelämpänä harvinainen. Kasvupaikkoina ovat lähinnä lehtomaiset kangasmetsät, lehdot ja letot sekä tunturikoivikot, -niityt ja -kankaat. Alalaji on kalkinsuosija. Muissa Pohjoismaissa pohjanisotalvikki kasvaa Ruotsissa ja Norjassa.

Isotalvikin kukat ovat medettömiä, joten kovin suuressa suosiossa ne eivät hyönteisten keskuudessa ole. Toki siitepöly houkuttelee niitä jonkin verran. Koska lähes kaikki kukat kehittyvät kotahedelmiksi, itsepölytystäkin varmasti tapahtuu. Terttutalvikkien suvun siemenet ovat hyvin pieniä ja niitä mahtuu grammaan peräti noin 250 000. Niinpä ne leviävät helposti tuulen mukana. Varret kotineen jäävät usein törröttämään talven yli ja siemeniä vapautuu lohkojen saumoista pitkän aikaa. Siementen pienuuden ja keveyden vastapainoksi niissä on hyvin vähän vararavintoa kasvua varten. Niinpä ne tarvitsevat kämmeköiden tapaan sienikumppanin taimikasvuaan varten. Symbioottinen suhde sienten kanssa jatkuu läpi talvikkien elämän.

Isotalvikin alalajit ovat saapuneet Suomeen jääkauden jälkeen eri suunnilta, etelänisotalvikki kaakosta ja pohjanisotalvikki idästä, Vienanmeren suunnasta. Kasvualueet pysyivät vuosituhansia erillään ja taksonien eriytyminen jatkui edelleen. Nykyisin kannat kohtaavat Pohjois-Suomessa, mutta vallitseva itsepölytys ja kasvullinen leviäminen rajoittavat niiden sekoittumista keskenään. Kuitenkin siellä voi kohdata kasvustoja, joista välimuotoisuuden vuoksi on vaikea varmuudella sanoa, kumpaan alalajiin ne kuuluvat. Etelänisotalvikin lehtiruusukkeessa on enemmistö pyöreälapaisia lehtiä. Lehtilapa on keskimäärin myös kookkaampi, jopa 5 cm pitkä ja suunnilleen saman levyinen. Lehtiruoti on valtaosassa ruusukkeen lehtiä lapaa pitempi. Kukintovarsi ja kukintoterttu ovat keskimäärin pohjanisotalvikkia pitemmät. Verhiönliuskat ovat teräväksi, pitkäksi kärjeksi suippenevia, eivät pohjanisotalvikin tavoin tasasoukkia ja lyhytsuippuisia.

Suomen talvikit lukeutuvat neljään eri sukuun, terttutalvikkeihin, nuokkutalvikkeihin, Orthilia, tähtitalvikkeihin, Moneses ja sarjatalvikkeihin, Chimaphila. Suvut ovat niin tunnuspiirteisiä, ettei niitä sekoita keskenään. Terttutalvikkeja on Suomessa isotalvikin lisäksi kolme lajia, pikkutalvikki, P. minor, kellotalvikki, P. media ja keltatalvikki, P. chlorantha. Pikkutalvikki on nimensä mukaisesti isotalvikkia pienempi, mutta varmimmat erot löytyvät kukista. Kukka on pallomainen ja sen emin vartalo on suora ja lyhyt, vain 1-2 mm pitkä yltäen juuri ja juuri teriön suulle. Kellotalvikki on tieteellisen nimensä mukaisesti iso- ja pikkutalvikin väliltä. Sen teriö on avoimemman kellomainen, mutta ei niin levällään kuin isotalvikilla. Teriö on valkoinen tai hieman punertava. Vartalo on suora, teriöstä ulos tuleva ja noin 4-6 mm pitkä. Keltatalvikin teriö on hyvin avoimen kellomainen, kuten isotalvikillakin, mutta kellan- tai vihertävänvalkoinen. Vartalo on käyrä mutta vihertävä toisin kuin isotalvikilla ja noin 6-7 mm pitkä. Lisäksi lehdet ovat huomattavan tummanvihreät.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle pohjanisotalvikin esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase). Taksoni on lajitasolla Pyrola norvegica.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto