Pyrola rotundifolia subsp. rotundifolia – isotalvikki subsp. etelänisotalvikki

  • Pyrola rotundifolia L. – isotalvikki
  • subsp. rotundifolia – etelänisotalvikki
  • Pyrola L. – terttutalvikit
  • Ericaceae – kanervakasvit (aikaisemmin Pyrolaceae – talvikkikasvit)

Talvikkien eri suvut muodostivat aikaisemmin oman talvikkikasvien heimonsa, Pyrolaceae. Nykytietämyksen mukaisesti suvut on liitetty kanervakasvien heimoon, Ericaceae. Isotalvikista, Pyrola rotundifolia, esiintyy Suomessa kaksi alalajia, tässä esiteltävä nimialalaji, etelänisotalvikki, subsp. rotundifolia ja pohjanisotalvikki, subsp. norvegica. Etelänisotalvikki on pysty, ruusukelehtinen ja noin 20-30 cm korkea, kalju ruoho. Juurakko on pitkä, suikertava ja maarönsyinen. Sen avulla talvikki voi levittäytyä kasvustolaikuiksi. Rönsyt voivat haaroa lähes maarajassa, jolloin syntyy hyvin tiheitä, runsaslehtisiä ja tiiviin monivartisia ryppäitä. Kukintovarsi, joka on samalla myös kukintoperä, on haaraton, ohut, särmikäs ja vaalean- tai kellanvihreä sekä toisinaan vaalean punertava. Sen tyvellä ja ylös kukintoon saakka on kierteisesti harvakseen ja joskus tiheämminkin suomumaisia pikkulehtiä, jotka ovat kapeansoikeita tai suikeahkoja, noin 7-15 mm pitkiä ja leveimmältä kohtaa noin 2-4 mm leveitä. Niiden väri vaihtelee harmaanvalkoisesta kellanvihreän kautta punertavaan tai punaruskeaan.

Varsinaiset lehdet ovat tyvellä harsuhkona ruusukkeena. Ne ovat pitkäruotiset, nahkeat, paksut ja sileät sekä talvehtivat. Ruoti on siipipalteeton, kouruinen ja tavallisesti noin 3-8 cm pitkä sekä lehtilapaa pitempi. Ruusukkeissa on kuitenkin usein myös lehtiä, joiden ruoti on noin lavan pituinen tai sitä lyhyempi. Lapa on pyöreä, leveänsoikea tai pyöreänpuikea ja kärjestään tylppä, pyöreä tai lyhytsuippuinen sekä tyveltään tylppä tai pyöreä. Laita on ehyehkö, pieninystyinen tai hyvin matalanyhäinen. Lapa on molemmin puolin vihreä ja tavallisesti noin 2-5 cm pitkä sekä suunnilleen saman levyinen tai leveänsoikeissa lehdissä hieman kapeampi.

Kukinto on kukintoperän kärjessä oleva, pysty terttu, jonka kukat ovat joka suuntaan nuokkuvia. Terttu on yleensä noin 7-15 cm pitkä ja noin 10-20-kukkainen. Kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä. Kukkaperä on noin 4-7 mm pitkä ja kaareva. Tukilehti on suikeahko ja valkoinen, vihertävä tai punertava sekä noin 4-10 mm pitkä ja noin 0,5-2 mm leveä. Verhiö on lähes valkoinen, vaaleanvihreä tai punertava ja noin 3,5-4 mm pitkä sekä kärjestään syvään 5-liuskainen. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, tasaisesti pitkäsuippuisen teräväksi kärjeksi kapenevat ja noin 2,5-3 mm pitkät sekä tyveltään enintään noin 1 mm leveät.

Teriö on avoimen kellomainen, valkoinen ja tavallisesti noin 8-13 mm leveä sekä säteittäisesti 5-terälehtinen. Terälehdet ovat pyöreänsoikeat, hieman lomittaiset ja tavallisesti noin 4-6 mm pitkät sekä leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm leveät. Heteitä on 10. Ne kaareutuvat sikiäimen tyveltä ja suuntautuvat ylöspäin eivätkä juurikaan ulkone kukasta. Heteet ovat ponsineen noin 5-7 mm pitkät. Palhot ovat valkoiset ja litteät sekä pölytysvalmiit ponnet keltaiset ja noin 2 mm pitkät. Ne avautuvat ponnenpuoliskojen kärkiaukon kautta. Emiö on yhdislehtinen ja vartaloita sekä luotteja on yksi. Sikiäin on vihreä, 5-lohkoinen ja pyöreä. Emin vartalo luotteineen on punainen tai kellanpunainen, käyrä ja alaspäin taipunut sekä useimmiten noin 6-8 mm pitkä. Luotti on pieni, tyveltään levymäinen ja kärjestään pyöreähkö sekä myöhemmin tappimainen. Hedelmä on nuokkuva, pyöreä, 5-lokeroinen ja kypsänä kellanruskea kota, joka on yleensä noin 5-7 mm leveä ja noin 4-5 mm korkea. Sen kärjessä pysyy loppuun asti emin kuivunut vartalo. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.

Etelänisotalvikki on alkuperäinen alalaji Suomessa ja sitä esiintyy kaikissa eliömaakunnissa. Se on sopivilla kasvupaikoilla yleinen Perä-Pohjanmaan ja Koillismaan eliömaakuntiin saakka. Kittilän ja Sompion Lapin eliömaakunnissa se on harvinainen sekä Enontekiön ja Inarin Lapin eliömaakunnissa erittäin harvinainen (vain muutama löytö). Kasvupaikkoina ovat lähinnä tuoreet ja lehtomaiset kangasmetsät, lehdot, metsien laiteet, rehevät korvet ja letot. Muissa Pohjoismaissa alalaji kasvaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Isotalvikin kukat ovat medettömiä ja useimmiten itsepölytteisiä. Lähes kaikki kukat kehittyvät kotahedelmiksi. Kasvullinen levittäytyminen lienee paikallisesti kuitenkin siemennystä tehokkaampi. Isotalvikin alalajit ovat saapuneet Suomeen jääkauden jälkeen eri suunnilta, etelänisotalvikki kaakosta ja pohjanisotalvikki idästä, Vienanmeren suunnasta. Kasvualueet pysyivät vuosituhansia erillään ja taksonien eriytyminen jatkui edelleen. Nykyisin kannat kohtaavat Pohjois-Suomessa, mutta vallitseva itsepölytys ja kasvullinen leviäminen rajoittavat niiden sekoittumista keskenään. Kuitenkin siellä voi kohdata kasvustoja, joista välimuotoisuuden vuoksi on lähes mahdoton varmuudella sanoa, kumpaan alalajiin ne kuuluvat. Pohjanisotalvikin lehtiruusukkeessa ei ole pyöreälapaisia lehtiä, vaan ne ovat pitkänpyöreitä tai pyöreänpuikeita. Lehtilapa on keskimäärin nimialalajia pienempi, yleensä noin 1,5-3,5 cm pitkä ja 1-2,5 cm leveä. Lehtiruoti on noin lavan mittainen tai sitä lyhyempi. Kukintovarsi ja kukintoterttu ovat keskimäärin etelänisotalvikkia lyhyemmät. Verhiönliuskat eivät ole nimialalajin tavoin teräväksi, pitkäksi kärjeksi suippenevia, vaan ovat tasasoukkia ja lyhytsuippuisia.

Suomen talvikit lukeutuvat neljään eri sukuun, terttutalvikkeihin, nuokkutalvikkeihin, Orthilia, tähtitalvikkeihin, Moneses ja sarjatalvikkeihin, Chimaphila. Suvut ovat niin tunnuspiirteisiä, ettei niitä sekoita keskenään. Terttutalvikkeja on Suomessa isotalvikin lisäksi kolme lajia, pikkutalvikki, Pyrola minor, kellotalvikki, P. media ja keltatalvikki, P.chlorantha. Pikkutalvikki on nimensä mukaisesti isotalvikkia pienempi, mutta varmimmat erot löytyvät kukista. Kukka on pallomainen ja sen emin vartalo on suora ja lyhyt, vain 1-2 mm pitkä yltäen juuri ja juuri teriön suulle. Kellotalvikki on tieteellisen nimensä mukaisesti iso- ja pikkutalvikin väliltä. Sen teriö on avoimemman kellomainen, mutta ei niin levällään kuin isotalvikilla. Teriö on valkoinen tai hieman punertava. Vartalo on suora, teriöstä ulos tuleva ja noin 4-6 mm pitkä. Keltatalvikin teriö on hyvin avoimen kellomainen, kuten isotalvikillakin, mutta kellan- tai vihertävänvalkoinen. Vartalo on käyrä mutta vihertävä toisin kuin isotalvikilla ja noin 6-7 mm pitkä. Lisäksi lehdet ovat huomattavan tummanvihreät.

Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle etelänisotalvikin esiintymiskartalle Suomessa.

Linkki Euroopan ja Välimeren alueen maa- tai aluekohtaiselle esiintymiskartalle (The Euro+Med Plantbase Projekt).

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto

Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikki subsp. etelänisotalvikki on erityisesti tuoreiden ja lehtomaisten kangasmetsien kasvi, joskin sen voi tavata myös rehevistä korvista ja jopa letoilta. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikki subsp. etelänisotalvikki on erityisesti tuoreiden ja lehtomaisten kangasmetsien kasvi, joskin sen voi tavata myös rehevistä korvista ja jopa letoilta. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin juurakko on pitkä, suikertava ja maarönsyinen. Sen avulla kasvullinen levittäytyminen on usein siementaimia tehokkaampaa. Niinpä vähän isompikin kasvustolaikku voi olla samaa kloonia. Kuvan kasvupaikka on tavallista, kallioista kangasmaastoa ravinteisempi johtuen noin kilometrin päässä olevasta kalkkilouhoksesta kantautuvasta kalkkipölystä. Siitä kertovat myös kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyvät soikkokaksikot, Neottia ovata. Ilmiselvästi myös talvikki on hyötynyt kalkkilisästä. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin juurakko on pitkä, suikertava ja maarönsyinen. Sen avulla kasvullinen levittäytyminen on usein siementaimia tehokkaampaa. Niinpä vähän isompikin kasvustolaikku voi olla samaa kloonia. Kuvan kasvupaikka on tavallista, kallioista kangasmaastoa ravinteisempi johtuen noin kilometrin päässä olevasta kalkkilouhoksesta kantautuvasta kalkkipölystä. Siitä kertovat myös kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyvät soikkokaksikot, Neottia ovata. Ilmiselvästi myös talvikki on hyötynyt kalkkilisästä. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin maarönsyt voivat haaroa myös kärjestään maarajassa. Tällöin syntyy usein tiheitä lehti- ja varsiryhmiä. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin maarönsyt voivat haaroa myös kärjestään maarajassa. Tällöin syntyy usein tiheitä lehti- ja varsiryhmiä. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikki subsp. etelänisotalvikki on pysty, ruusukelehtinen ja noin 20-30 cm korkea, kalju ruoho. Kukinto on varren (joka samalla on kukintoperä) kärjessä oleva, pysty terttu, jonka kukat ovat joka suuntaan nuokkuvia. Terttu on yleensä noin 7-15 cm pitkä ja noin 10-20-kukkainen. Ruusukelehtien lisäksi kukintoperässä on suomumaisia pikkulehtiä, jotka ovat noin 7-15 mm pitkiä. Niiden väri vaihtelee kuvan harmaanvalkoisesta edellisen kuvan punaruskeaan. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikki subsp. etelänisotalvikki on pysty, ruusukelehtinen ja noin 20-30 cm korkea, kalju ruoho. Kukinto on varren (joka samalla on kukintoperä) kärjessä oleva, pysty terttu, jonka kukat ovat joka suuntaan nuokkuvia. Terttu on yleensä noin 7-15 cm pitkä ja noin 10-20-kukkainen. Ruusukelehtien lisäksi kukintoperässä on suomumaisia pikkulehtiä, jotka ovat noin 7-15 mm pitkiä. Niiden väri vaihtelee kuvan harmaanvalkoisesta edellisen kuvan punaruskeaan. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rotundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin lehtien lapa on tieteellisen nimensä mukaisesti enimmäkseen pyöreä. Muoto kuitenkin ruusukkeiden sisällä jonkin verran vaihtelee pyöreänpuikeaan ja leveänsoikeaan. Yksittäisen lehden sijaan onkin hyvä katsoa aina ruusukkeen kokonaisuutta. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto Ahvenistonharju, Ahvenistonjärvelle jyrkästi laskeva harjurinne, 4.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rotundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin lehtien lapa on tieteellisen nimensä mukaisesti enimmäkseen pyöreä. Muoto kuitenkin ruusukkeiden sisällä jonkin verran vaihtelee pyöreänpuikeaan ja leveänsoikeaan. Yksittäisen lehden sijaan onkin hyvä katsoa aina ruusukkeen kokonaisuutta. EH, Hämeenlinna, Ahvenisto Ahvenistonharju, Ahvenistonjärvelle jyrkästi laskeva harjurinne, 4.7.2014. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukintoperä, on ohut, särmikäs ja kuten kuvasarjasta näkyy, sen väri vaihtelee vaalean- tai kellanvihreästä punertavaan. Tertun kukinta-aika on pitkähkö. Samaan aikaan, kun alimmat kukat kypsyttelevät kohti kotavaihetta, terttu kasvaa pituutta kärjestään ja ylimmät kukat ovat vasta esivaiheessa. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukintoperä, on ohut, särmikäs ja kuten kuvasarjasta näkyy, sen väri vaihtelee vaalean- tai kellanvihreästä punertavaan. Tertun kukinta-aika on pitkähkö. Samaan aikaan, kun alimmat kukat kypsyttelevät kohti kotavaihetta, terttu kasvaa pituutta kärjestään ja ylimmät kukat ovat vasta esivaiheessa. ES, Lappeenranta, Mattila, Mattilankangas, pohjoisosa, kangasmetsän kallioinen alue, 8.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä. Kukkaperä on noin 4-7 mm pitkä ja kaareva. Tukilehti on suikeahko ja valkoinen, vihertävä tai punertava sekä noin 4-10 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laitametsä, 28.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukat ovat perällisiä ja tukilehdellisiä. Kukkaperä on noin 4-7 mm pitkä ja kaareva. Tukilehti on suikeahko ja valkoinen, vihertävä tai punertava sekä noin 4-10 mm pitkä. EH, Hämeenlinna, Majalahti, Louhoksentien laitametsä, 28.6.2012. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukan verhiö on lähes valkoinen, vaaleanvihreä tai punertava ja noin 3,5-4 mm pitkä sekä kärjestään syvään viisiliuskainen. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 2,5-3 mm pitkät sekä tyveltään enintään noin 1 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Hattelmala, 10-tien ojaluiska metsän laiteessa, 30.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukan verhiö on lähes valkoinen, vaaleanvihreä tai punertava ja noin 3,5-4 mm pitkä sekä kärjestään syvään viisiliuskainen. Liuskat ovat kapean kolmiomaiset, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja noin 2,5-3 mm pitkät sekä tyveltään enintään noin 1 mm leveät. EH, Hämeenlinna, Hattelmala, 10-tien ojaluiska metsän laiteessa, 30.6.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin teriö on avoimen kellomainen, valkoinen ja tavallisesti noin 8-13 mm leveä sekä säteittäisesti viisiterälehtinen. Terälehdet ovat pyöreänsoikeat, tavallisesti noin 4-6 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm leveät. Heteitä on kymmenen. Ne suuntautuvat ylöspäin eivätkä juurikaan ulkone kukasta. Heteet ovat ponsineen noin 5-7 mm pitkät. Emin vartalo luotteineen on punainen tai kellanpunainen, käyrä ja alaspäin taipunut sekä useimmiten noin 6-8 mm pitkä. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin teriö on avoimen kellomainen, valkoinen ja tavallisesti noin 8-13 mm leveä sekä säteittäisesti viisiterälehtinen. Terälehdet ovat pyöreänsoikeat, tavallisesti noin 4-6 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 3-5 mm leveät. Heteitä on kymmenen. Ne suuntautuvat ylöspäin eivätkä juurikaan ulkone kukasta. Heteet ovat ponsineen noin 5-7 mm pitkät. Emin vartalo luotteineen on punainen tai kellanpunainen, käyrä ja alaspäin taipunut sekä useimmiten noin 6-8 mm pitkä. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin ponnet avautuvat puoliskojensa kärkiaukon kautta. Vaikka heteet suuntautuvat ylös ja emin vartalo kaartuen alas, ponnet ovat aikalailla emin luotin yläpuolella ja niistä variseva siitepöly luotille mahdollistaa itsepölytyksen, mikäli siitepölyä syövät hyönteiset eivät saa aikaan ristipölytystä. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin ponnet avautuvat puoliskojensa kärkiaukon kautta. Vaikka heteet suuntautuvat ylös ja emin vartalo kaartuen alas, ponnet ovat aikalailla emin luotin yläpuolella ja niistä variseva siitepöly luotille mahdollistaa itsepölytyksen, mikäli siitepölyä syövät hyönteiset eivät saa aikaan ristipölytystä. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukista kehittyy itsepölytyksen ansiosta lähes aina kotahedelmä. Se on nuokkuva, pyöreä, viisilokeroinen ja kypsänä kellanruskea. Leveyttä on yleensä noin 5-7 mm ja korkeutta noin 4-5 mm. Kärjessä pysyy loppuun asti emin kuivunut vartalo. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanhan ratapiha-alueen nuori laitametsä, 27.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin kukista kehittyy itsepölytyksen ansiosta lähes aina kotahedelmä. Se on nuokkuva, pyöreä, viisilokeroinen ja kypsänä kellanruskea. Leveyttä on yleensä noin 5-7 mm ja korkeutta noin 4-5 mm. Kärjessä pysyy loppuun asti emin kuivunut vartalo. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanhan ratapiha-alueen nuori laitametsä, 27.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin lehtilapa on nahkea, paksu ja sileä sekä talvehtiva. Pyöreissä ja leveänsoikeissa lehdissä myös kärki on pyöreä tai tylppä. Pyöreänpuikeiden lehtien kärki on lyhytsuippuinen. Lapa on tavallisesti noin 2-5 cm pitkä sekä suunnilleen saman levyinen tai leveänsoikeissa lehdissä hieman kapeampi. Maarönsyjen tai niiden haarojen kärkeen kasvavat lehtiruusukkeet eivät ehdi kukkia samana vuonna. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanhan ratapiha-alueen nuori laitametsä, 27.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin lehtilapa on nahkea, paksu ja sileä sekä talvehtiva. Pyöreissä ja leveänsoikeissa lehdissä myös kärki on pyöreä tai tylppä. Pyöreänpuikeiden lehtien kärki on lyhytsuippuinen. Lapa on tavallisesti noin 2-5 cm pitkä sekä suunnilleen saman levyinen tai leveänsoikeissa lehdissä hieman kapeampi. Maarönsyjen tai niiden haarojen kärkeen kasvavat lehtiruusukkeet eivät ehdi kukkia samana vuonna. EH, Kouvola, Kuusankoski, Voikkaa, vanhan ratapiha-alueen nuori laitametsä, 27.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia - isotalvikin subsp. etelänisotalvikin lehtilapa on molemmin puolin vihreä ja sen laita on ehyehkö tai hyvin matalanyhäinen. Ruoti on siipipalteeton, kouruinen ja tavallisesti noin 3-8 cm pitkä sekä lehtilapaa pitempi. Ruusukkeissa on kuitenkin kuvan tavoin usein myös lehtiä, joiden ruoti on noin lavan pituinen tai sitä lyhyempi. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.
Pyrola rotundifolia subsp. rontundifolia – isotalvikin subsp. etelänisotalvikin lehtilapa on molemmin puolin vihreä ja sen laita on ehyehkö tai hyvin matalanyhäinen. Ruoti on siipipalteeton, kouruinen ja tavallisesti noin 3-8 cm pitkä sekä lehtilapaa pitempi. Ruusukkeissa on kuitenkin kuvan tavoin usein myös lehtiä, joiden ruoti on noin lavan pituinen tai sitä lyhyempi. EH, Ruovesi, Siikakangas, Röykkeenneva, pienen lähteikkösuon laita, 1.7.2011. Copyright Hannu Kämäräinen.

Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto

Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto